Araouane on kylä Timbuktun piirin Salamin kunnassa Malissa. Se sijaitsee keskellä Saharaa 269 kilometriä Timbuktusta pohjoiseen. Kylän kautta kulkee Timbuktun ja Taoudennin välinen autiomaareitti.[1][2] Asukkaita on 922 henkeä (vuonna 2009)[3].

Araouane

Araouane

Koordinaatit: 18°54′14″N, 3°31′41″W

Valtio Mali
Alue Timbuktu
Piiri Timbuktu
Kunta Salam
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2009) 922











Araouane mainitaan ensimmäisen kerran 1300-luvulla. Aikoinaan se oli tärkeä karavaanireitin pysähdyspaikka, jonka kautta kulki muun muassa kultaa, orjia ja suolaa. Saharan ylittäneen kaupankäynnin tyrehdyttyä paikkakunta menetti merkityksensä ja sen asukasmäärä väheni voimakkaasti.[4]

Kylä on täysin riippuvainen muualta tuodusta ruuasta. Ainoan polttoaineen muodostaa kamelinlanta. Asukkaat ovat pääosin songhaita ja loput maureja.[5] Suuri osa miehistä työskentelee Taoudennin suolakaivoksilla[1].

Kirjailija Ernst Aebi kuvaa Araouanen elämää kirjassaan Seasons of Sand. Aebin yritykset saada kyläläiset kasvattamaan itse elintarvikkeensa ja kehittää matkailua epäonnistuivat 1990-luvulla alkaneen tuaregikapinan takia.[1] Sittemmin kylään on rakennettu koulu ja terveysasema.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Ham, Anthony: Lonely Planet West Africa, s. 524. Footscray–Oakland–London: Lonely Planet, 2009.
  2. Le Petit Futé Mali 2012–2013, s. 250. Paris: Nouvelles Éditions de l’Université, 2008. ISBN 978-2-7469-5161-7.
  3. 4ème Recensement Général de la Population et de l’Habitat du Mali (RGPH). Resultats definitifs. Tome 0: Repertoire des villages instat-mali.org. mars 2013. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 13.7.2016.
  4. Aebi, Ernst: Seasons of Sand Sahara: One Man’s Quest to Save a Dying Sahara Village, s. 50–52. Lincoln: iUniverse, 2005. ISBN 978-0-595-34857-2.
  5. Aebi, Ernst: Seasons of Sand Sahara: One Man’s Quest to Save a Dying Sahara Village, s. 52–55. Lincoln: iUniverse, 2005. ISBN 978-0-595-34857-2.