Tämä artikkeli käsittelee antiikin aikaista kaupunkia. Áptera on myös nykyinen kylä Kreetalla.

Aptera (m.kreik. Ἄπτερα tai Ἀπτερία; varhemmin Ἄptaϝra) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Kreetan saarella.[1][2] Sen arkeologinen alue sijaitsee Chanián kunnassa aivan nykyisen Ápteran kylän itäpuolella.

Aptera
Ἄπτερα
Apteran arkeologista aluetta.
Apteran arkeologista aluetta.
Sijainti

Aptera
Koordinaatit 35°27′46″N, 24°8′31″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Áptera, Chaniá, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Huippukausi 600 eaa.–600 jaa.
Kulttuuri minolainen kulttuuri
antiikki
Alue Kreeta
Aiheesta muualla

Aptera Commonsissa

Apteran roomalaisaikaisia vesisäiliöitä.

Apteran asutus on ollut olemassa jo minolaisena aikana viimeistään 1000-luvulla eaa.[3] Nimi ”Aptera” palautuu ilmeisesti paikan alkuperäiseen nimeen ja esiintyy lineaari-B-kirjainmerkein kirjoitetuissa mykeneläisissä kirjoituksissa muodossa a-pa-ta-wa.[4] Kreikkalaisessa mytologiassa kaupungin nimi tulee kuningas Apteronista.[3] Toisen version mukaan nimi oli seurausta paikalla järjestetystä muusien ja seireenien musiikkikilpailusta. Seireenien hävittyä nämä menettivät siipensä (a-ptera, ”siivettömät”).[5]

Antiikin aikana Aptera oli läntisen Kreetan merkittävimpiä kaupunkivaltioita. Se kukoisti 600-luvulta eaa. lähtien.[2][3] Kaupunki auttoi Spartaa toisessa messenialaissodassa vuonna 668 eaa. ja oli liittoutunut Knossoksen kanssa Kreetan sisällissodassa vuonna 220 eaa. Kaupunki oli olemassa myös roomalaisella ja varhaisbysanttilaisella ajalla. Se hylättiin 600-luvulla maanjäristyksen jälkeen ja tuhoutui lopullisesti arabien hyökkäyksessä vuonna 823. Kaupungin löysi Robert Pashley vuonna 1834.[3] Arkeologisia kaivauksia on suoritettu mm. vuosina 1862–1864, 1942 ja 1958.[5]

Kaupungista on säilynyt paljon erilaisten yksityisten ja julkisten rakennusten raunioita pitkältä ajanjaksolta.[2] Näihin lukeutuu muun muassa temppeli, roomalainen kylpylä, teatteri, suurikokoisia roomalaisaikaisia vesisäiliöitä, yksityishuviloita, kaupunginmuuri ja linnoituksia sekä hautausmaa. Venetsialaiselta ajalta paikalla on Johannes Teologin luostari.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”947 Aptera”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aptera”, Antiikin käsikirja, s. 46. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. a b c d e Aptera Crete Advisor. Web Archive 2014. Arkistoitu 5.6.2014. Viitattu 21.5.2020.
  4. Mycenean (Linear B) - English Glossary Explore Crete. Arkistoitu 6.11.2015. Viitattu 26.10.2015.
  5. a b The ancient city of Aptera just-crete.co.uk. Arkistoitu 8.1.2021. Viitattu 26.10.2015.

Aiheesta muualla muokkaa