Apolinario Mabini y Maranan (23. heinäkuuta 186413. toukokuuta 1903) oli filippiiniläinen poliitikko. Hän kirjoitti Filippiinien ensimmäisen tasavallan perustuslain ja toimi sen pääministerinä vuonna 1899.

Apolinario Mabini

Mabini syntyi Tanauanin kaupungissa, Batangasissa köyhille vanhemmille, Inocencio Mabinille ja Dionisia Marananille. Suoritettuaan koulun Tanauanissa hän valmistui Colegio de San Juan de Letranista ja Santo Tomasin yliopistosta. Mabini hylkäsi ajatuksen pappeudesta, jonka hänen äitinsä olisi halunnut hänen ottavan.

Mabini sairastui alkuvuodesta 1896 mahdollisesti polioon, joka johti alaraajojen pysyvään halvaantumiseen. Kun vallankumous syttyi samana vuonna, espanjalaiset epäilivät häntä osuudesta levottomuuksiin ja pidättivät. Espanjalaisten havaittua hänen halvauksensa he kuitenkin vapauttivat hänet ja lähettivät San Juan de Diosin sairaalaan. Hän toimi Filippiinien ulkoministerinä kesäkuusta 1898 joulukuuhun 1899 sekä pääministerinä tammikuusta toukokuuhun 1899.

Joulukuussa 1899 yhdysvaltalaiset pidättivät Mabinin. Vapauduttuaan myöhemmin hän päätyi vuonna 1901 maanpakoon Guamille. Hän palasi kotikonnuilleen vuonna 1903 annettuaan Yhdysvalloille uskollisuusvalan. Hän kuitenkin menehtyi koleraan Manilassa saman vuoden toukokuussa.

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.