Apatismi on filosofinen ajattelutapa, joka korostaa välipitämättömyyttä ja tunnottomuutta elämässä esiintyville kivuille ja vaivoille. Apatismin juuret ovat stoalaisessa filosofiassa ja etiikassa, joka korostaa erityisesti järkeä. Stoalaisen filosofian mukaan hyve oli samaa kuin tieto: hyve johtaa vapautumiseen järjettömistä intohimoista ja edelleen voidaan saavuttaa mielenrauha - apatistinen tila.[1]

Erotuksena depressiasta eli tunne-elämän lamaantumisesta ja masentuneisuuden tilasta, apatismia pidetään tavoiteltavana tilana suhtautua elämään. Apatismin harjoittaja vapautuu (vapauttaa) itsensä intohimoista ja haluista. Apatismiin liittyy passiivinen tai neutraali suhtautuminen eri elämän ilmiöihin. Mm. Baruch Spinozan ajattelussa on viitteitä apatismistä.lähde? Descartes ei pitänyt apatismin saavuttamista mahdollisena.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Nordin, Svante: Filosofian historia: Länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin. (Filosofins historia: Det västerländska förnuftets äventyr från Thales till postmodernismen, 1995.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Prometheus. Oulu: Pohjoinen, 1999. ISBN 951-749-292-8.

Viitteet muokkaa

  1. Nordin 1999, 108
  2. Nordin 1999, 241
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.