Antti Aarne
Antti Amatus Aarne (alk. Limnell; 5. joulukuuta 1867 Pori – 5. helmikuuta 1925 Helsinki) oli suomalainen kansanrunouden tutkija ja professori.[1]
Ura muokkaa
Aarnen vanhemmat olivat seppämestari Johan Limnell ja Maria Ahlqvist.[2] Isä kuoli varhain ja äitikin Aarnen kouluaikoina. Lahjakas ja ahkera orpo selviytyi kuitenkin opinnoistaan hyvin.[3] Hän pääsi ylioppilaaksi Porin suomalaisesta yksityislyseosta 1889 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1893. Vuodet 1895–1898 hän opiskeli stipendin turvin Moskovassa, jossa hän kokosi myös aineistoa kansansatuja käsittelevää väitöskirjaansa varten. Aarne väitteli tohtoriksi vuonna 1907; hänen väitöskirjansa Vergleichende Märchenforschungen käsitteli vertailevaa saduntutkimusta.[2] [3]
Elättääkseen perheensä Aarne työskenteli suomen kielen opettajana Kokkolassa ja Sortavalassa.[3] Aarne toimi Kokkolan suomalaisen yhteiskoulun johtajana 1898–1902 ja Sortavalan lyseossa nuorempana lehtorina 1902–1920 ja rehtorina 1904–1908. Hän oli Helsingin yliopiston suomalaisen ja vertailevan kansanrunouden tutkimuksen dosenttina 1911–1922 ja ylimääräisenä professorina 1922–1925. Aarne kuoli vuonna 1925, vain 57-vuotiaana.
Aarne kehitti kansansatujen luokittelun eri satutyyppeihin, joka oli pohjana Aarne–Thompson luokittelujärjestelmälle. Aarne julkaisi luokituksensa vuonna 1910 teoksessaan Verzeichnis der Märchentypen. Formalisteihin lukeutunut Vladimir Propp kuitenkin kritisoi luokitusta. Vuonna 1928 amerikkalainen folkloristi Stith Thompson laajensi Aarnen motiivipohjaista luokittelua. Thompson teki toisen lisäyksen luokitukseen 1961, ja loi samalla niin sanotun AT-numerojärjestelmän. Vuonna 2004 Hans-Jörg Uther laajensi AT-luokitusjärjestelmää edelleen (Aarne–Thompson–Uther- eli ATU-luokitus).
Antti Aarne oli naimisissa vuodesta 1896 Eeva Anderssonin (1872–1948) kanssa. Heillä oli kolme tytärtä, joista nuorin Aune Vuokko Laine (aiemmin Teitti) toimi kirjakauppiaana.[1]
Arvostus muokkaa
Aarnen arvostus on vaihdellut eri aikakausina paljon.[1] Omana aikanaan häntä pidettiin mielenkiinnottomana opettajansa Kaarle Krohnin ideoiden kehittäjänä, mutta toisaalta hänen saduntutkimuksensa toimivat malleina muille eurooppalaisille ja yhdysvaltalaisille tutkijoille. 1960- ja 1970-luvulla Aarnen kertomustypologia sai kovaa kritiikkiä ja hänen katsottiin edustavan vanhentunutta suuntausta ja jopa määritelleen kertomusten keskeistä sisältöä väärin. Nykytutkimus pitää Aarnen ja hänen ankaran arvostelijansa Vladimir Proppin kuvaustapoja toisiaan täydentävinä. Suomessa kansallismielisyys on toisinaan innoittanut tutkijoita jopa ylistämään Aarnea ylenpalttisesti.[1]
Teoksia muokkaa
- Vergleichende Märchenforschung, väitöskirja. 1907
- Die Zaubergaben. 1910
- Die Tiere auf der Wanderschaft. 1913
- Leitfaden der vergleichenden Märchenforschung. 1913
- Der reiche Mann und sein Schwiegersohn. 1916
- Vergleichende Rätselforschungen I–III. 1918–1920
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Apo, Satu: Aarne, Antti (1867–1925). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.8.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 23.12.2015.
- ↑ a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 39. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ a b c Tiia Niemelä: Sepän pojasta professoriksi - Antti Aarne 375 humanistia. Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto. Viitattu 16.6.2016.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antti Aarne Wikimedia Commonsissa
