Anthony Bonsante (s. 28. lokakuuta 1970 Shakope, Minnesota) on yhdysvaltalainen ammattinyrkkeilijä. Hän oli mukana The Contender-Haastaja ohjelmassa.

Taustaa muokkaa

Bonsantella on kaksi lasta jotka toimivat hänen inspiraatioinaan kehässä. Anthonyn vaimon nimi on Tanya.

Uran alku muokkaa

Bonsante otteli ennen haastajaa itsellensä tilaston 25-4-3. Vastustajat olivat suurimmaksi osaksi keskinkertaisia, mutta Bonsanten uran suurimmat voitto olivat Jonathan Cornia(42-4-1) ja Tony Ayala Jr:ia (31-1-0) vastaan. Viimeksi mainittua vastaan Bonsante voitti IBA:n ylemmän keskisarjan mestaruuden. Vuonna 2004 Bonsante kohtasi Peter Manfredo Jr:n WBO NABO-mestaruusottelussa. Manfredo voitti jokaisen erän ja toi Bonsantelle uransa neljännen tappion.

The Contender muokkaa

Anthony "The Bullet" Bonsante päätyi Lännen joukkueeseen. Hän otteli kuudentena ensimmäisellä kierroksella. Alun perin hän oli luvannut ottelevansa Jimmy Langen kanssa, mutta vaihtoi viime hetkellä Brent Cooperiin. Tämän päätöksen myötä hän sai monta vihamiestä hetkeksi aikaa (muun muassa Joey Gilbert ja Ishe Smith). Anthony voitti ottelunsa ja jatkoi toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Bonsante loukkasi jalkansa pahasti ja pelkäsi joutuvansa otteluun ennen parantumista. Hän otteli toisen kierroksen viimeisellä kierroksella Jesse Brinkleytä vastaan. Anthony oli voitolla, mutta Jesse tyrmäsi hänet viimeisessä erässä. Ennen finaaliottelua hän otteli Ishe Smithiä vastaan näytösottelun. Anthony hävisi tämän ottelun.

Haastajan jälkeen muokkaa

Bonsante jatkoi uraansa kohtaamalla Jesse Brinkleyn viisi-eräisessä uusinta-ottelussa. Brinkley vei ottelusta kyseenalaisen pistevoiton.

Bonsanten ura jatkui vuoristoratamaisesti vuoteen 2010 saakka, jolloin hän koki tappion kehienkiertolaista, Robert Klieweriä vastaan(10-12-2). Loppu-uransa aikana Bonsante koki tappiot mm. Allan Greenille, Adonis Stevensonille, John Duddylle ja Andy Kollelle.

Voitetut mestaruudet muokkaa

  • International Boxing Association, ylempi keskisarja
  • USA Minnesota State, keskisarja