Annie Oakley

yhdysvaltalainen tarkka-ampuja

Annie Oakley (oik. Phoebe Ann Mosey, 13. elokuuta 18603. marraskuuta 1926) oli yhdysvaltalainen tarkka-ampuja, joka myös toimi eräänlaisena ”show-ampujana” muun muassa Buffalo Billin Villin lännen sirkuksessa. Jotkut tuntevat Oakleyn nimellä Annie mestariampuja hänestä tehdyn musikaalin mukaisesti.

Annie Oakley Buffalo Billin Lännen show’n mainosjulisteessa.

Elämä muokkaa

Oakley, alkuperäiseltä nimeltään Phoebe Ann Mosey, syntyi North Starin kylässä Darke Countyssä, Ohiossa 13. elokuuta vuonna 1860. Hänen vanhempansa Susan ja Jacob Mosey olivat alkujaan kotoisin Pennsylvaniasta. Annie oli viides perheen seitsemästä lapsesta. Hänen isänsä kuoli kuusi vuotta myöhemmin keuhkokuumeeseen. Susan-äiti meni uudelleen naimisiin ja sai lapsen uuden miehensä kanssa. Hän jäi kuitenkin uudelleen leskeksi ja joutui lähettämään lapsensa kotoaan. Oakley joutui työskentelemään paikalliselle köyhälle farmille, jossa häntä pahoinpideltiin ja hyväksikäytettiin sekä fyysisesti että henkisesti. Hänen palatessaan kotiin oli äiti mennyt jo kolmannen kerran naimisiin.

 
Annie Oakley vuonna 1922

Koska perhe oli köyhä, ei Oakley voinut käydä säännöllisesti koulussa. Hän ei nuoruusvuosinaan edes osannut kirjoittaa omaa sukunimeään. Hän myös aloitti metsästyksen 9-vuotiaana voidakseen hankkia syötävää äidilleen ja sisaruksilleen. Suurimman osan metsästämästään riistasta Oakley kuitenkin myi paikallisille. Hän alkoi myös saada nimeä tarkka-ampujana. 21-vuotiaana hän voitti ampumakilpailussa kuulun ampujan Francis ”Frank” E. Butlerin. He menivät naimisiin vuotta myöhemmin vuonna 1882 ja muuttivat Cincinnatiin.

Aluksi Oakley, joka otti taiteilijanimensä kotikaupunkinsa Cincinnatin Oakley-nimisestä naapurustosta, toimi miehensä apulaisena tämän omassa show’ssa. Pian Butler kuitenkin tajusi vaimonsa olevan heistä kahdesta lahjakkaampi. Butler ryhtyi vuorostaan Oakleyn avustajaksi ja manageriksi. He liittyivät vuonna 1885 Buffalo Bill Codyn Villin lännen show’hun, jossa Annie sai lempinimen ”Little Sure Shot” kanssaesiintyjältään Istuvalta Härältä.

Buffalo Billin kanssa Oakley kiersi myös Eurooppaa ja esiintyi muun muassa kuningatar Viktorialle ja muille hallitsijoille. Oakleyn sanottiin olleen niin taitava, että hän kykeni ampumaan tuhkat myöhemmän Saksan keisarin Vilhelm II:n suussaan pitämästä sikarista.[1] Vuonna 1901 hän loukkaantui pahasti rautatieonnettomuudessa ja jätti saamiensa vammojen takia Buffalo Billin show’n. Seuraavat vuodet hän esiintyi hänelle varta vasten kirjoitetussa näytelmässä The Western Girl.

Annie Oakley kuoli 3. marraskuuta vuonna 1926. Hänen kuolinsyykseen on pitkään arveltu B12-vitamiinin puutoksesta aiheutunutta anemiaa, mutta myöhemmin kuolinsyyksi on epäilty myös lyijymyrkytystä pitkäaikaisen altistumisen seurauksena.[2] Hänet haudattiin Greenvilleen, Ohioon. Frank Butler, Annien 74-vuotias aviomies, oli musertunut vaimonsa kuolemasta ja kuoli itsekin vain 18 päivää tämän kuoleman jälkeen.

Annie Oakley fiktiossa muokkaa

  • Annie Oakleysta on tehty kaksi Annie Oakley -nimistä elokuvaa ja yksi tv-sarja.[3] Vuoden 1894 versiossa Oakley esitti itseään. Vuoden 1935 versiossa häntä näytteli puolestaan Barbara Stanwyck. TV-sarjassa Annie Oakley (1954–1956) häntä esitti Gail Davis.
  • Musikaali Annie Get Your Gun perustuu löyhästi Oakleyn elämään. Suomessa se on nähty nimillä Annie Mestariampuja ja Annie Mästerskytten.
  • Annie Oakley esiintyi Don Rosan käsikirjoittamassa ja piirtämässä Roope Ankka -seikkailussa Hämäyksen hurrikaani.
  • Anni Mestariampuja esiintyy Mauri Kunnaksen lastenkirjassa Puhveli-Billin lännensirkus.

Videoita muokkaa

Video

Annie Oakley ampuu lasipalloja vuonna 1894
• Tiedoston muoto: ogg
• Tiedoston koko: 2,71 Mt

 
Gif-animaatioina, Annie Oakley ampuu

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Annie Oakley.