Anne L’Huillier
Anne L’Huillier (s. 16. elokuuta 1958 Pariisi, Ranska[1]) on ranskalais-ruotsalainen[2] fyysikko, joka on yksi attosekuntifysiikan uranuurtajista. L’Huillier jakoi 2023 Nobelin fysiikanpalkinnon Pierre Agostiniin ja Ferenc Krauszin kanssa.
| Anne L’Huillier | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. elokuuta 1958 Pariisi, Ranska |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Pierre ja Marie Curien yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Bernard Cagnac |
| Instituutti |
CEA Lundin yliopisto |
| Tutkimusalue | atomifysiikka ja attosekuntifysiikka |
| Palkinnot |
Wolfin palkinto (2022) Nobelin fysiikanpalkinto (2023) |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Elämä ja ura muokkaa
Anne L’Huillier suoritti 1979 Pariisin Pierre ja Marie Curien yliopistossa sekä fysiikan että matematiikan maisterintutkinnon. Tohtoriksi hän valmistui fysikaalisista tieteistä 1986. Väitöstutkimuksensa hän suoritti CEA-tutkimuslaitoksessa.[2]
L’Huillier toimi 1986–1995 CEA-laitoksen tutkijana, ja samaan aikaan hän vieraili myös Chalmersin teknillisessä korkeakoulussa Göteborgissa, Etelä-Kalifornian yliopistossa ja Lawrence Livermoren kansallislaboratoriossa.[2]
L’Huillier oli vuonna 1987 Pariisissa tekemässä postdoc-tutkimusta, kun hän kiinnostui tutkimaan, mitä tapahtuu atomeille, kun ne altistaa lyhyille ja voimakkaille infrapunasäteilypulsseille. Hän oletti näkevänsä fluoresoivaa valoa, mutta atomit säteilivätkin korkeaenergistä röntgensäteilyä.[2] L’Huillier kiinnostui niin paljon kokeesta, että suuntautui sen jälkeen pääsääntöisesti lyhyeiden lasersäteiden ja niiden vaikutuksen tutkimiseen.[3]
L’Huillier siirtyi 1995 Lundin yliopiston tutkijaksi, ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli laitoksen atomifysiikan professori. Ruotsissa hän toimi vuosina 2010–2015 fysiikan Nobel-komiteassa.[2]
Tunnustukset muokkaa
L’Huillier on saanut uransa aikana muun muassa 2022 Wolfin palkinnon ja 2023 Nobelin fysiikanpalkinnon. Wolfin palkinnon hän jakoi Ferenc Krauszin ja Paul Corkumin kanssa. Heidät tunnustettiin työstään ultranopean lasertieteen attosekuntifysiikan uranuurtajina.[3] Nobelin palkinnon L’Huillier sai yhdessä Krauszin ja Pierre Agostinin kanssa. Palkintoperustelujen mukaan kolmikko on attosekunnin mittaisilla pulsseilla kehittänyt kokeellisia tapoja elektronien liikkeen tutkimiseen.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Anne L’Huillier – Facts NobelPrize.org. 2023. Nobel Prize Outreach AB. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Anne L’Huillier Fundación BBVA. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Anne L’Huillier Wolf Foundation. Arkistoitu 8.2.2022. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Physics 2023 NobelPrize.org. 2023. Nobel Prize Outreach AB. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anne L’Huillier Wikimedia Commonsissa
