Wikipedia

Anna Karenina

venäläinen klassikko romaani
Tämä artikkeli kertoo kirjasta. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Anna Karenina (ven. А́нна Каре́нина) on venäläisen kirjailijan Leo Tolstoin romaani, joka julkaistiin osissa vuosina 1875–1877. Kirja kertoo kahdesta romanssista: ensinnäkin Anna Kareninan ja kreivi Vronskin traagisen lemmentarinan ja toiseksi Konstantin Levinin ja Kitty Štšerbatskajan onnellisemman tarinan. Teemana voidaan nähdä juuri ne kaksi Platonin määrittelemää rakkauden muotoa, joihin Levin jo alun keskustelussa Oblonskin kanssa viittaa. Kirja sijoittuu Pietarin ylhäisiin seurapiireihin, ja rivien välistä voidaan lukea yläluokan valheelliseen elämään kohdistuvaa arvostelua. Kirjan pohjalta on tehty toistakymmentä elokuvaa tai televisiosarjaa sekä teatteri-, ooppera- ja balettisovituksia.

Anna Karenina
Анна Каренина
Alkuperäisteos
Kirjailija Leo Tolstoi
Kieli venäjä
Julkaistu 1875–1877
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Juonitiivistelmä muokkaa

Teoksen päähenkilöitä muokkaa

  • Anna Arkadjevna Karenina – kirjan päähenkilö, Stepanin sisar
  • Stepan Arkadjevitš Oblonski (”Stiva”) – Dollyn aviomies ja Annan veli
  • Darja Aleksandrovna (”Dolly”) – Kittyn sisar, Annan käly ja hyvä ystävä
  • Aleksei Aleksandrovitš Karenin – Annan aviomies
  • Konstantin Dmitrijevitš Levin (”Kostja”) – Stepanin ystävä, Kitty Štšerbatskajan aviomies ja yksi teoksen keskushenkilöistä.
  • Nikolai Levin – Konstantinin veli, perheen musta lammas
  • Katerina Aleksandrovna Štšerbatskaja (”Kitty”) – Dollyn sisko ja Konstantinin vaimo.
  • Kreivi Aleksei Kirillovitš Vronski – Annan rakastaja
  • Kreivitär Lidia Ivanovna

Juonitiivistelmä muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tarinan keskushenkilöt ovat kirjan nimikkohenkilö Anna Karenina, sekä toisaalta Konstantin Levin. Kirjan juoni rakentuu Annan traagisen lemmensuhteen ja Levinin onnellisemmaksi osoittautuvan avioliiton ympärille.

Tarinan alkaessa Anna Karenina saapuu vierailulle veljensä Stivan luokse, joka on riitaantunut vaimonsa Dollyn kanssa uskottomuudestaan. Moskovaan ovat saapuneet samaan aikaan myös Konstantin Dmitrijevitš Levin ja kreivi Aleksei Kirillovitš Vronski. Vronski on osoittanut paljon huomiota Dollyn siskolle Kittylle, joka olettaa hänen tanssivan kanssaan tulevissa tanssiaisissa. Levinin kosiessa Kittyä tämä kieltäytyy, koska uskoo Vronskin rakastuneen häneen.

Tanssiaisissa Vronski tanssii Annan kanssa eikä huomaakaan Kittyä. Kittyn sydän murtuu, kun hän ymmärtää, ettei Vronski olekaan rakastunut häneen. Naimisissa oleva Anna järkyttyy Vronskilta saamastaan huomiosta ja päättää palata heti Pietariin. Vronski matkustaa samalla junalla ja tunnustaa rakastavansa Annaa. Anna kieltäytyy uskomasta Vronskia, mutta on syvästi liikuttunut.

 
H. Manizerin Anna Karenina

Anna palaa miehensä Aleksei Aleksandrovitš Kareninin ja poikansa luokse Pietariin. Karenin varoittaa Annaa kiinnittämästä turhan paljon Vronskin huomiota itseensä. Karenin on huolissaan Annaa koskevista juoruista, vaikka uskookin Annan olevan hänelle uskollinen. Annan mennessä ratsastuskilpailuihin miehensä kanssa Karenin huomaa vaimonsa ilmeen Vronskin hevosen kaatuessa. Karenin kertoo Annalle tämän reaktion olevan sopimaton. Tunnontuskissaan Anna tunnustaa suhteensa miehelleen, jolloin Karenin pyytää häntä lopettamaan suhteen. Sitä Anna ei kuitenkaan halua tehdä.

Maatilalleen palannut Levin päättää jälleen vierailla kaupungissa Dollyn luona ja ymmärtää miksi Kitty torjui hänet. Puhuttuaan Dollyn kanssa hän päättää unohtaa Kittyn. Nähdessään tämän silmäykseltä hän ymmärtää rakastavansa Kittyä yhä ja päättää kosia tätä jälleen. Kitty suostuu ja pian he avioituvat ja aloittavat yhteisen elämän Levinin maatilalla.

Karenin ei halua avioeroa ja uhkaa, ettei Anna saa ikinä enää nähdä poikaansa, ellei katkaise suhdettaan Vronskiin. Anna kuitenkin jatkaa suhdettaan Vronskiin. Karenin kokee tilanteen sietämättömänä ja ottaa yhteyttä lakimieheen, jolle antaa vaimonsa kirjeitä todisteena Annan uskottomuudesta. Annan veli kuitenkin vastustaa Kareninin tekoa ja pyytää häntä puhumaan ensin Dollylle. Dolly ei onnistu kääntämään Kareninin päätä, mutta Karenin muuttaa suunnitelmiaan kuullessaan, että Anna on melkein kuolemaisillaan vaikeaan synnytykseen. Anna pyytää mieheltään synninpäästöä ja Karenin antaa anteeksi Annalle ja Vronskille. Anna synnyttää tyttären ja lopulta toipuu. Vaikka Karenin on antanut Annalle anteeksi, Anna ei enää halua asua hänen kanssaan ja lähtee Vronskin kanssa matkustelemaan Eurooppaan.

Levin saa tietää, että hänen veljensä Nikolai on kuolemansairas, ja päättää lähteä hänen tuekseen. Kitty haluaa tulla mukaan, mitä Levin aluksi yrittää estellä. Hän ei halua Kittyn olevan tekemisissä veljensä kaltaisten ihmisten kanssa, mutta Kitty vakuuttaa hänet. Kittystä on suuri apu Levinin veljen hoidossa, mutta Kittyn terveydentila alkaa yllättäen huonota ja matkan lopussa Nikolain lääkäri kertoo Kittyn olevan raskaana. Veljen kuolema ajaa puolestaan Levinin pohtimaan elämän rajallisuutta ja merkityksettömyyttä.

Euroopassa Anna ja Vronski yrittävät luoda uusia suhteita. Anna on tyytyväinen elämäänsä Vronskin kanssa, kun taas Vronski tuntee olonsa ikäväksi ilman ystäviään. Kyllästyneisyys tarttuu Annaan ja he päättävät palata Venäjälle. Pietarissa Vronski löytää uusia ystäviä, kun taas Anna ei enää ystävysty kenenkään kanssa. Pikku hiljaa Anna alkaa epäillä ettei Vronski enää rakasta häntä. Dolly vierailee Annan luona ja huomaa, että suhde Vronskin kanssa ei olekaan niin onnellinen. Vronski vaatii, että Anna jättää miehensä lopullisesti ja nai Vronskin. Anna ajautuu riitoihin kälynsä kanssa ja alkaa epäillä rakastajansa uskollisuutta. Samoihin aikoihin Kitty synnyttää poikavauvan ja vaimonsa puolesta kuollakseen pelännyt Levin on riemuissaan, kun sekä vauva että äiti selviävät.

Anna, joka on tottunut olemaan ihailun kohteena, ei ymmärrä miksei hän enää viehätä Vronskia. Annan jatkuva mustasukkaisuus ja katkeruus johtavat riitoihin Vronskin kanssa. Samanaikaisesti Lidia Ivanovna pyytää Kareninia viivästyttämään avioeropäätöstä. Annan turhautuneisuus kasvaa ja hän uskoo suhteensa Vronskiin olevan ohitse. Anna lähtee rakastajansa luota ja päätyy juna-asemalle, jossa lopulta päätyy tekemään itsemurhan.

Tarina päättyy kuvaukseen Levinin uskoon tulosta. Veljensä kuolemasta asti Levin on murehtinut elämän tarkoituksettomuutta ja Levin on jopa harkinnut itsemurhaa. Ahdistuksestaan huolimatta hän on elänyt päällisin puolin onnellista perhearkea vaimonsa, lapsensa ja palvelusväkensä keskuudessa. Eräänä päivänä maataloustöiden lomassa Levin keskustelee tavallisen maatyöläisen kanssa. Keskustelun inspiroimana hän kokee hengellisen oivalluksen, joka pyyhkii merkityksettömyyden tunteen pois.[1]

Teoksen tulkintaa muokkaa

Kuvaus kahdesta eri rakkaudesta muokkaa

Teos rakentuu kahden eri rakkaustarinan varaan. Tolstoi kuvaa Annan ja Vronskin rakkaustarinan, joka on etenkin suhteen alussa romanttinen ja intohimoinen. Tarinassa Anna myös pyrkii mieltämään oman intohimoisen rakkautensa ainoaksi aidoksi rakkauden muodoksi, jota ilman hän ei voi elää. Tolstoi kuitenkin kuvaa tämän rakkauden lopulta tuhoisaksi voimaksi niin Annalle itselleen kuin hänen läheisilleen. Osoittautuu, että romanttinen ja intohimoinen rakkaus ei suuntaudu niinkään rakastettuun ihmiseen itseensä, kuin rakkauden tunteeseen. Tulkinnasta riippuen Tolstoin voidaan ajatella kuvaavan Anna hallitsemattomien tunteidensa tuhoamana traagisena uhrina, tai vaihtoehtoisesti kielteisenä hahmona ja syyllisenä aiheuttamaansa vahinkoon.[2][3]

Osa moderneista tulkitsijoista myös ehdottaa, että teos kuvaisi Annan itse asiassa positiivisessa valossa ja tarinan sankarina. Tulkinta korostaa sitä, että Anna toteuttaa rohkeasti yksilöllisiä halujaan ympäristössä, jonka ankara moralismi ja sosiaalinen kontrolli lannistavat hänet. Tapa, jolla Tolstoi kuvaa Annan hylkäävän perheensä ja lopulta tuhoavan myös itsensä ei kuitenkaan anna ilmeisiä perusteluja tämän kaltaiselle tulkinnalle.[2][3]

Toinen teoksessa kuvattu rakkaus on Levinin ja Kittyn avioliitto. Tämä rakkaus kuvataan tunneskaalaltaan hillitymmäksi kuin Annan ja Vronskin suhde. Teoksen alussa Kitty ei esimerkiksi tunnista myönteistä suhtautumistaan Leviniin varsinaisesti rakkaudeksi. Sen sijaan hän ajattelee rakastavansa Vronskia, jota kohtaan hän tuntee kenties selkeämpiä ja voimakkaampia tunteita. Pian Vronskin kiinnostus Kittyä kohtaan osoittautuu kuitenkin ohimeneväksi. Myöhemmin Kittyn ja Levinin avioliitto ilmentää syvempää, vakaampaa ja läheisempää rakkautta, kuin mitä Vronskiin henkilöityvä intohimoinen rakkaus kykenisi olemaan.[2]

Teos moraliteettina muokkaa

Filosofi Lev Šestov pyrkii osoittamaan, että Tolstoi on kirjoittanut romaanin moraliteetiksi, jossa teoksen muutamien henkilöhahmojen toiminta tuomitaan. Kritiikin kohteena ovat erityisesti Oblonski, Vronski ja Koznyšev, koska he pyrkivät kaikessa tyhjänpäiväisyyteen. Myös Anna itse on tehnyt syntiä ja siksi hänen on saatava rangaistus. Tolstoi on kuitenkin kirjoittanut heidän luonnekuvauksensa niin, että heidän syntisyytensä tulee esille vain paikka paikoin. Levin taas on kirjailijan alter ego, joka pyrkii nuorena miehenä kaikessa toiminnassaan tekemään hyvää. Perheen perustettuaan hän kuitenkin asettaa tavoitteeksi onnen. Vasta tämä muutos tekee hänen elämästään hyvää.[4]

Uskonnollinen tematiikka muokkaa

Teos käsittelee useissa yhteyksissä uskonnollisia teemoja ja ihmisten erilaisia uskonnollisia käsityksiä. Teoksen lopussa kuvattu Levinin uskoon tulo kuvannee myös Tolstoin itsensä uskonnollista vakaumusta. Tolstoi kirjoittikin teoksen kokemansa hengellisen kriisin aikana.[5]

Teoksen uskonnollisen teeman keskeinen hahmo on Levin. Levin kuvataan teoksen alussa skeptikkona uskonasioiden suhteen. Hän ei usko kirkon opetukseen eikä ilmeisesti myöskään muulla tavoin Jumalaan. Teoksen alussa Levin ylipäänsä etsii vasta suuntaa ja tarkoitusta elämälleen. Hän on naimaton, ja hän olettaa avioliiton ja perheen perustamisen ratkaisevan kokemansa tyhjyyden tunteen. Saatuaan Kittyltä aluksi rukkaset hän myös pyrkii löytämään elämälleen merkitystä maataloutta koskevista projekteista ja tutkimuksista. Nämäkään eivät tuota kestävää tyydytystä.[6]

Levinin uskonelämän kuvataan myöhemmin kehittyvän rinta rinnan hänen avioliittonsa kanssa. Levinin myös kuvataan alkavan rukoilla tilanteissa, joissa hän on huolissaan perheestään - vaimonsa synnytystuskien aikana tai luullessaan vaimonsa ja lapsensa jääneen salaman iskemän puun alle. Rukouksen kuvataan nousevan spontaanisti tilanteissa, joissa keinoja vaikuttaa tilanteen kulkuun ei enää ole.[6]

Perheestään ja orastelevasta uskostaan huolimatta Levin ei koe elämäänsä tyydyttäväksi, eikä hän löydä elämälleen merkitystä ulkoisesti onnellisista puitteista huolimatta. Lopullinen kääntymys tapahtuukin vasta kirjan loppukohtauksessa. Loppukohtaus esitetään pian Annan itsemurhan jälkeen. Tolstoi mahdollisesti esittää Levinin kääntymyksen eräänlaisena "hyvän elämän ohjenuorana", vastakohtana sille elämälle, joka Annan kautta kuvattiin. Kääntymys kuvataan äkillisenä oivalluksena, joka ei ole täysin sanallistettavissa, mutta joka tekee elämästä jälleen merkityksellistä.[6]

Oivalluksen ei kuvata muuttavan Levinin ulkoista toimintaa, vaan se kuvataan pikemmin sisäisenä vakuuttumisena hyväntahtoisuuden tärkeydestä ja siitä nousevasta merkityksellisyyden tunteesta. Levin ajautuukin tarinassa kääntymyksen jälkeen vielä väittelyyn veljensä kanssa ja tulee tiuskineeksi alaiselleen. Osa teosta kommentoineista tutkijoista tulkitsee tämän siten, että Tolstoi ei teoksessa kuvaa täydellistä "uskonvarmuutta" tai "valaistumista", vaan pikemmin sen ensiaskelia. Toisaalta Levinin kääntymyskertomusta on myös väitetty yhdeksi harvoista vakuuttavista hengellisen kasvun kuvauksista maailmankirjallisuuden historiassa.[6]

Levinin eräänlaisena vastakohtana teoksessa toimii Stiva Oblonski. Oblonski ei koe uskonkysymyksiä lainkaan merkityksellisiksi, ja hänen asenteensa maailmaan on hedonistinen nautinnontavoittelu. Oblonskin kautta kuvataan mahdollisesti Tolstoin oman ajan yhteiskunnan yleisiä asenteita hengellistä elämää kohtaan. Oblonski ei kuitenkaan ole yksiselitteisen kielteinen hahmo. Hänet kuvataan esimerkiksi alusta alkaen olemukseltaan hyväntahtoiseksi muita kohtaan. Levin sen sijaan suhtautuu teoksen alussa muihin moralisoivasti, ja saavuttaa vilpittömän halun ei-moralisoivaan hyväntahtoisuuteen vasta teoksen lopun kääntymiskokemuksen yhteydessä.[6]

Suomennoksia muokkaa

Versioita muokkaa

Anna Kareninasta on tehty lukuisa elokuvia, televisiosarjoja, oopperoita, baletteja, näytelmiä ja musikaaleja.

Elokuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Anna Karenina I & II. (Anna Karenina, 1877.) Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Otava, 1991. ISBN 951-1-11630-4.
  2. ↑ a b c The Moral Urgency of Anna Karenina Commentary Magazine. 1.4.2015. Viitattu 22.3.2024. (englanniksi)
  3. ↑ a b Anna Karenina FAITH & CULTURE. 9.5.2018. Viitattu 22.3.2024. (englanniksi)
  4. ↑ Šestov, Lev: Tolstoin ja Nietschen käsitys hyvästä : Filosofiaa ja saarnaa, s. 17–24, 26–27. Venäjänkielinen alkuteos vuodelta 1900. Suomentanut Mari Miettinen. Tampere: niin & näin, 2019. ISBN 978-952-7189-45-0.
  5. ↑ The Gospel According to Levin | Peter Leithart First Things. 7.7.2023. Viitattu 22.3.2024. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e Jillian Avalon: Life and Death: Spiritual Philosophy in Anna Karenina. CMC Senior Theses, 2013.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anna Karenina.
 
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Anna_Karenina&oldid=22277313”