Andrew Michael "Andy" Allen on eläkkeelle jäänyt Yhdysvaltain astronautti. Hän on syntynyt 4. elokuuta 1955. Ennen astronautin uraa hän oli Yhdysvaltain merijalkaväen lentäjä (everstiluutnantti) ja toimi lähinnä koelentäjänä. Hän siirtyi NASAn palvelukseen vuonna 1987. Kaiken kaikkiaan hän oli mukana kolmella eri avaruussukkulalennolla ennen siirtymistään eläkkeelle vuonna 1997.

Andrew Michael "Andy" Allen
Henkilötiedot
Syntynyt4. elokuuta 1955 (ikä 68)
Philadelphia, Pennsylvania
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti koelentäjä
Ura
Tyyppi NASAn astronautti
Sotilasarvo everstiluutnantti, USMC
Aika avaruudessa 37 pv. 16 h 12 min.
Eläköityminen 1997
Lennot
STS-46 STS-46
STS-62 STS-62
STS-75 STS-75

Andrew valmistui Archbishop Wood Catholic High Schoolista vuonna 1973 ja antoi haastattelun entisen koulunsa lehteen The Viking Voice vuonna 2003, Artikkelin pääasiallisina aiheina olivat Andrew Allenin ura NASAssa ja sen tulevaisuus avaruussukkula Columbian onnettomuuden jälkeen[1]. Hän suoritti yliopistotutkintonsa Villanova Universityssä.

Sotilasura muokkaa

Andrew Allen vastaanotti komennuksensa Yhdysvaltain merijalkaväkeen ollessaan Villanovan yliopistossa vuonna 1977. Valmistuttuaan lentosotakoulusta hän lensi F-4 Phantom koneita vuodesta 1980 vuoteen 1983 VMFA-531 yksikössä jonka kotipaikka on Marine Corps Air Station Beaufort, Etelä-Carolina, hän toimi siellä lentokonehuoltopäällikkönä. Uusien F/A-18 Hornetien saavuttua hän sai siirron Marine Corps Air Station El Toron, Kaliforniaan. Komennuksensa aikana 1983-1986 hän toimi yksikön toiminnallisena päällikkönä. Hän suoritti myös Marine Weapons & Tactics Instructor Coursen ja Navy Fighter Weapons Schoolin (Top Gun). Vuonna 1987 hän valmistui Naval Test Pilot Schoolista, joka sijaitsee Naval Air Station Patuxent Riverissä Marylandissä. Andrew Allen toimi koelentäjänä kun hän sai tiedon valinnastaan astronauttiohjelmaan. Hän ehti suorittaa yli 6 000 lentotuntia yli 30:llä eri konemallilla.

Ura NASAssa muokkaa

Andrew Allen valittiin NASAn astronauttiohjelmaan vuonna 1987 Astronauttiryhmässä 12[2]

Hän on ollut mukana seuraavilla avaruussukkulalennoilla:

Kaiken kaikkiaan hän on viettänyt avaruudessa 37 päivää 16 tuntia 12 minuuttia.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa