Andrea Romano

yhdysvaltalainen ääniohjaaja ja -roolittaja, joka on voittanut yhteensä seitsemän Daytime Emmyä

Andrea Romano on yhdysvaltalainen ääniohjaaja ja -roolittaja, joka on voittanut yhteensä seitsemän Daytime Emmyä.

Andrea Romano
Andrea Romano vuonna 2012.
Andrea Romano vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Long Island [2]
Ammatti ääniohjaaja ja ääniroolittaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1984–
Tunnetuimmat ohjaukset Smurffit
Ankronikka
Tiny Toons
Batman
Animaaniset
Äly ja Väläys
Justice League
Avatar
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb

Ura muokkaa

Romano aloitti uransa näyttelijänä New Yorkissa, jossa hän esiintyi teattereissa 1970-luvun lopulla. Hän vaihtoi pian alaa muuttaessaan San Diegoon, Kalifornian osavaltioon.[3] Uudessa kaupungissa hän työskenteli ääninäyttelijöiden agenttien apulaisena noin viiden vuoden ajan, kunnes Romano siirtyi työskentelemään vuonna 1984 Hanna-Barberalla ääniroolittajaksi[3] sarjoissa, kuten Pink Panther and Sons, Snorkkelit, Challenge of the GoBots, The Flintstone Kids ja A Pup Named Scooby-Doo. Hänelle tarjottiin myös paikkaa Turtles – mutanttikilpikonnat sarjan ääniohjaajana, mutta Romano kieltäytyi tarjouksesta Hanna-Barberan vuoksi, joka ei katsonut hyvällä mikäli Romano olisi työskennellyt lakon aikana kahdessa eri yhtiössä.[4]

Walt Disney ja Warner Bros. Animation muokkaa

Romano siirtyi Walt Disney Television Animationille, joka etsi uutta ääniohjaajaa Ankronikka piirrettyyn[4], jota esitettiin vuosina 1987–1990. Sarjan myötä Romano ryhtyi työskentelemään ääniroolittajan ohella myös ääniohjaajana ja sai tarjouksen Warner Bros. Animationilta, joka pyysi häntä aluksi ääniohjaajaksi Tiny Toonsiin. Sarjan jälkeen Romano on työskennellyt Warner Brosille sarjoissa, kuten Animaaniset, Batman, Bittipää, Teen Titans ja Justice League Unlimited. Romano on toiminut ääniroolittaja ja ääniohjaajana myös animaatioelokuvissa, kuten Maa aikojen alussa 4, Batman ja Pakkasherra, Batman of the Future: Return of the Joker ja Superman: Doomsday.

Nickelodeon muokkaa

Romano jatkoi työskentelyä Warner Brosilla ja sai samalla vuonna 2004 tarjouksen työskennellä Nickelodeon Animation Studiosille ääniohjaamaan Avataria. Sarjan jälkeen hän päätyi myös ääniohjaamaan Paavo Pesusientä vuosina 2007–2011. Sittemmin Romanolle tarjottiin Teenage Mutant Ninja Turtles sarjan ääniohjaajan paikkaan.[4]

Lähteet muokkaa

  1. (en) Internet Movie Database  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. (en) Internet Movie Database  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  3. a b Rob M. Worley: Andrea Romano: WONDER WOMAN Wonder 3.12.2008. Mania.com. Viitattu 13.12.2008. (englanniksi)
  4. a b c Rob Paulsen Live Podcast: Episode 16 with Guest: Andrea Romano 28.9.2011 Viitattu 19.4.2012 (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrea Romano.