André Malraux

ranskalainen kirjailija, seikkailija ja poliitikko

Georges André Malraux (ransk. [ʒɔʁʒ ɑ̃dʁe malʁo], 3. marraskuuta 1901 Pariisi23. marraskuuta 1976 Créteil) oli ranskalainen kirjailija, seikkailija ja poliitikko. Hän toimi Ranskan kulttuuriministerinä vuosina 1959–1969.

André Malraux 1933.

Alkuvaihe muokkaa

Vuonna 1905 André Malraux’n vanhemmat erosivat. Hän vietti lapsuutensa äitinsä, isoäitinsä ja Bondyssä sekatavarakauppaa pitäneen tätinsä kanssa. Lapsuudesta hänelle ei jäänyt kovin mieluisia muistoja; tätä hän käsittelee teoksessaan Antimémoires (1967). Vuonna 1909 hänen isänsä teki itsemurhan, mutta tapahtuman vaikutukset olivat melko vähäiset, koska yhteydet isään olivat harvinaisia. Hän aloitti lukion rue Turbigon lyseossa, ja jo tällöin hän oli säännöllinen vieras Seinen rannan käytettyjen kirjojen kauppiaiden, bukinistien, luona sekä elokuvateattereissa, taidenäyttelyissä, konserteissa ja teattereissa. Tällöin alkoi myös hänen intohimonsa nykykirjallisuuteen[1].

Häntä ei hyväksytty vuonna 1918 Lycée Condorcet’n oppilaaksi, minkä myötä hän luopui ajatuksesta suorittaa ylioppilastutkinto. Hän seurusteli entistä enemmän pääkaupungin taiteilijapiireissä ja julkaisi ensimmäiset teoksensa vuonna 1920: esseen kirjallisuuden teoriasta, kritiikkikokoelman sekä ensimmäiset proosateoksensa. Nämä varhaisvaiheen teokset kuuluivat Malraux’n oman käsityksen mukaan farfelu-luokkaan. Tämä oli hänen oma terminsä, joka tarkoitti lähinnä mieletöntä[2]. Hänen proosarunoutensa lähtökohtina olivat saksalainen ekspressionismi, Max Jacobin kubismi ja Guillaume Apollinairen runous. Clappiquen henkilökuva La Condition humaine -teoksessa on suoraan tämän ensimmäisen malrauxlaisen kauden mukainen. Tämän kautensa aikana hän näytteli myös Kuningas Ubua ja luki Alfred Jarryn tuotantoa. Myöhemmin vuonna 1948 hän liittyi jäseneksi Collège de Pataphysique -hullutteluseuraan.[3]

Aikuistuminen muokkaa

Malraux avioitui vuonna 1921 Clara Goldschmidtin kanssa, ja samoihin aikoihin hän toimitti erästä kirjallista sarjaa Sagitaire-kustantamossa. Useiden eri puolille Eurooppaa suuntautuneiden matkojen jälkeen hän matkusti Claran kanssa Indokiinaan varastaakseen sieltä patsaita, jotka voisi myydä Euroopassa. Tämä kokemus oli inspiraationa hänen kirjoittaessaan teosta La Voie Royale. Hänet pidätettiin, ja diplomaattisten järjestelyjen jälkeen hän pääsi palaamaan Pariisiin. Hän palasi vielä Indokiinaan ihastuneena kolonialistiseen elämään. Tällöin hän perusti antikolonialistisen sanomalehden L’Indochine enchaînée.

André Malraux pidätettiin 23. joulukuuta 1923 Phnom Penhissä Kambodžassa. Samalla pidätettiin myös hänen ystävänsä Louis Chevasson. Epäonnistuneet pörssisijoitukset olivat haihduttaneet Claran omaisuuden, ja André Malraux päätti silloin irrottaa Angkorin Banteay Srei-temppelin korkokuvan ja myydä sen eräälle keräilijälle. Heinäkuussa hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen, ja Louis Chevasson sai puolitoista vuotta. Clara jätti hänet vankeuteen ja palasi Pariisiin. Siellä hän kokosi miehensä puolustajiksi ison joukon aikakauden johtavia intellektuelleja kuten Marcel Arland, Louis Aragon, André Breton, François Mauriac, André Gide ja Max Jacob. Malraux’n tuomio väheni vuoden mittaiseksi, ja hän palasi takaisin Ranskaan marraskuussa 1924.

Hän julkaisi vuonna 1930 Indokiinan kokemuksistaan teoksen La Voie royale, joka on eräänlainen seikkailuromaani.

Taistelut fasismia ja natsismia vastaan muokkaa

Vuodesta 1933 lähtien Malraux toimi voimakkaasti fasismia ja kansallissosialismia vastaan, ja hän liittyi vuonna 1936 kansainvälisiin prikaateihin Espanjan sisällissodassa. Hän järjesti España-lentueelle ranskalaiset Potez 540 -pommikoneet ja otti lentueen johtoonsa toimien everstinä aina vuoteen 1937 saakka. Tämän jälkeen hän inspiroitui kirjoittamaan kokemuksistaan ja tapahtumista romaanin L’Espoir (1937). Hän myös ohjasi elokuvan, alkuperäiseltä nimeltään Sierra de Teruel, mutta se esitettiin vain kerran Pariisissa, ja kansanrintamahallitus kielsi sen esityksen. Saksalaiset takavarikoivat kaikki sen kopiot, mutta jotain pelastui, ja vuonna 1945 se esitettiin hivenen lyhennettynä nimellä Espoir, joka oli hänen Espanjan sisällissodasta kertovan kirjansa nimi.[4]

Ranskan natsihallinnon aikana hän pakeni vankileiriltä velipuolensa Rolandin kanssa ja omaksui uuden, odottelevan asenteen. Roland pidätettiin, ja Malraux liittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen vuonna 1944 eli varsin myöhäisessä vaiheessa. Hän väitti olleensa tuolloin Ranskan sisäisen armeijan (FFI) eli vastarintaliikkeen yhden haaran alueellinen johtaja. Alue olisi käsittänyt Ranskan alueet Limousin’stä Lot-et-Garonneen saakka. Hän järjesti kokouksia paikallisten johtajien kanssa, mutta nämä eivät tunnistaneet häntä johtajakseen. Eversti Berger, kuten hän itseään tuolloin nimitti, oli ainut paikalla ja läsnä ollut ranskalainen, kun saksalaiset pidättivät hänet Gramat'issa erään englantilaisen erikoisjoukkojen upseerin kanssa. Hänet kuljetettiin vankeuteen Toulouseen kuulusteluja varten, mutta häntä ei kidutettu. Hän vapautui, kun saksalaiset lähtivät kaupungista. Tämän jälkeen hän komensi Alsace-Lorrainen prikaatia Ranskan valtioalueen vapautuksen aikana.[5]

Malraux ja de Gaulle muokkaa

 
John F. Kennedy, rouva Malraux, André Malraux, Jacqueline Kennedy ja Lyndon B. Johnson Mona Lisan paljastustilaisuudessa National Gallery of Artissa Washington DC:ssä 8.1.1963.

Vuodesta 1945 alkaen hänet liitettiin voimakkaasti kenraali Charles de Gaulleen, koska toimi tämän ensimmäisen hallituksen propaganda- ja informaatioministerinä[6]. Hän osallistui de Gaullen kanssa tämän perustaman puolueen, Rassemblement du peuple français (RPF), luomiseen ja vastasi puolueen tiedottamisesta vuosina 1947 ja 1954. Hän toimi myös viidennen tasavallan kulttuuriministerinä vuosina 1959–1969.

Malraux ei ollut julistautunut gaullelaiseksi vasemmistolaiseksi, mutta hän ei kieltänyt myöskään menneisyyttään. Hän puheensa François Mitterrandia vastaan vuoden 1965 presidentinvaaleissa todistaa tämän oman menneisyytensä arvostamisen: ”Te ette olleet edes Espanjassa”, koska Malraux itse oli osallistunut Espanjan sisällissotaan merkittävällä panoksella vuosina 1936–1939, jolloin Mitterrand oli vasta 20-vuotias nuorimies. Hän herätti henkiin Kansanrintaman ja teki kulttuurista valtion hallinnoimaa yhteiskunnallista toimintaa. Hän perusti valtaisan määrän kulttuuritaloja, joita kaikkia hallinnoi kulttuuriministeriö.

Suomennetut teokset muokkaa

Teokset muokkaa

  • Lunes en papier, 1921
  • Ecrit pour une idole à trompe, farfelus-tekstejä, jotka julkaistiin lehdissä 1921 ja 1927 sekä teoksessa Œuvres Complètes, vol. 1, Paris, Gallimard, Bibliothèque de la Pléiade
  • La Tentation de l'Occident, 1926
  • Les Conquérants, 1928
  • Royaume-Farfelu, 1928
  • La Voie royale, 1930, Prix Interallié.
  • La Condition humaine, 1933, Prix Goncourt.
  • Le Temps du mépris, 1935
  • L'Espoir, 1937
  • Espoir, sierra de Teruel, 1938
  • La Lutte avec l'ange, myöhemmin Les Noyers de l'Altenburg, 1943 Sveitsi – 1948 Ranska
  • Le Démon de l'Absolu, 1946
  • Esquisse d'une psychologie du cinéma, 1946
  • Psychologie de l'Art : Le Musée imaginaire – La Création artistique – La Monnaie de l'absolu, 1947–1948–1950
  • Saturne, le destin, l'Art et Goya, Eri otsikoita > 1947–1950–1978
  • Les Voix du silence, 1951
  • Le Musée Imaginaire de la sculpture mondiale : La Statuaire – Des Bas-reliefs aux grottes sacrées – Le Monde Chrétien, 1952–1954
  • La Métamorphose des dieux, 1957, josta tuli ensimmäinen nide trilogiaan Le Surnaturel
  • ”Entre ici...”, 1964,
  • Antimémoires, 1967
  • Les Chênes qu'on abat..., 1971
  • Oraisons funèbres, 1971
  • La Tête d'obsidienne, 1974
  • Lazare, 1974
  • Hôtes de passage, 1975
  • La Corde et les souris, 1976
  • Le Miroir des Limbes, 1976
  • Le Surnaturel, 1957
  • L'Irréel, La Métamorphose des Dieux. II, 1975
  • L'Intemporel, La Métamorphose des Dieux. III, 1976
  • L'Homme précaire et la littérature, Gallimard, 1977 (postuumi)
  • Carnet du Front populaire (1935–1936), Gallimard, 2006 (postuumi)
  • Carnet d'URSS (1934), Gallimard, 2007 (postuumi)
  • Œuvres complètes, André Malraux'n kootut teokset ovat ilmestyneet kuutena niteenä. Bibliothèque de La Pléiade, Gallimard, Pariisi).
  • Album Malraux (iconographie choisie et commentée par Jean Lescure, 517 illustrations). Bibliothèque de La Pléiade, Gallimard, Pariisi) 1986.

Lähteet muokkaa

  1. Joseph Hoffmann, L'Humanisme de Malraux, Paris, Klincksieck,‎ 1963
  2. Jean-Michel Kalmbach ja Seppo Sundelin, Suomi–ranska–suomi-sanakirja, WSOY, 2000,s.699
  3. Joseph Hoffmann, L’Humanisme de Malraux, Paris, Klincksieck,‎ 1963
  4. Olivier Todd, André Malraux, une vie, Gallimard,‎ 2001
  5. Aikakauden 1940–1945 tapahtumista katso: André Malraux de Pierre Laborie, in Dictionnaire historique de la Résistance. Robert Laffont, 2006. p.473.
  6. Olivier Todd, André Malraux, une vie, éd. Gallimard, 2001, p. 380-381
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta André Malraux.