Andrássy út

bulevardi Budapestin keskustassa

Andrássy út on vuonna 1876 rakennettu bulevardi Budapestin keskustassa. Se kulkee Pestin halki Erzsébet térin aukiolta Kaupunginpuistoon ja on noin 2,5 kilometriä pitkä. Andrássy út on yksi Budapestin tärkeimpiä kauppakatuja, ja se valittiin 2002 maailmanperintöluetteloon. Se on nimetty Unkarin entisen pääministerin Gyula Andrássyn mukaan.[1]

Andrássy út
Andrássy út ilmakuvassa.
Andrássy út ilmakuvassa.
Maa Unkari
Tieluokka katu
Pituus 2,5 km
Päällyste asfaltti

Katu muokkaa

 
Terrorin talo, entinen AVOn päämaja ja nykyinen museo.

Andrássy út voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on noin kilometrin pituinen, ja se ulottuu tien alusta Bajcsy-Zsilinszky útilta kahdeksankulmaiseen Oktogonin risteykseen. Sitä reunustavat korkeat asuinrakennukset, joiden pohjakerroksissa on kalliita liikkeitä. Ensimmäisen osan varrella sijaitsevat muun muassa Unkarin valtionooppera, entinen baletti-instituutti Dreschlerin palatsi ja Ferenc Lisztin musiikkiakatemia. Toinen osa ulottuu Oktogonista Kodály köröndin ympyräaukiolle, ja se on edellistä osaa leveämpi ja kolmekaistainen molempiin suuntiin. Tämän osan varrella on muun muassa niin sanottu Terrorin talo, joka on ollut natsien salaisen poliisin päämaja toisen maailmansodan aikana ja AVOn päämaja kommunistihallinnon aikana. Bulevardin viimeinen osa kulkee Kodály köröndiltä Sankarien aukiolle, jonne katu päättyy. Talot ovat kauempana tiestä, mikä tekee viimeisestä osasta leveämmän.[1]

Historia muokkaa

 
Budapestin metron rakennustöitä.

Budapest laajeni nopeasti 1870-luvulla, kun Buda ja Pest yhdistettiin, ja uutta kaupunkia alettiin pitää todella Unkarin pääkaupunkina. Kaupunki oli kuitenkin kasvanut melko epäsäännöllisesti ja suunnittelemattomasti. Pääkaupungin rakentamista suunnittelemaan muodostettiin komissio, joka haki mallia Lontoosta. Se hahmotteli uuden bulevardin kulkemaan suunnittelemattoman kaupunkialueen halki.[2]

Bulevardin rakennustyöt alkoivat 1872, ja se avattiin 1876. Ympäröivä infrastruktuuri valmistui 1885, jolloin kaikki 131 uutta rakennusta olivat valmiina. Siemens & Halske rakensi 1893–1896 Andrássy útin alle manner-Euroopan ensimmäisen metron.[2]

Unesco valitsi Andrássy útin maailmanperintöluetteloon Budapestin kohteen laajennuksena vuonna 2002. ICOMOSin arvion mukaan se on hyvä esimerkki 1800-luvun kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtonisesti yhtenäinen kokonaisuus uusrenessanssityylisine rakennuksineen, jotka rakennettiin yhden vuosikymmenen aikana.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Andrássy Avenue and Heroes’ Square Budapest.com. Viitattu 1.1.2012. (englanniksi)
  2. a b ICOMOS, s. 9.
  3. ICOMOS, s. 11.

Aiheesta muualla muokkaa