Anchise Brizzi
Anchise Brizzi (5. lokakuuta 1887 Poppi – 29. helmikuuta 1964 Rooma) oli italialainen elokuvaaja.
Elokuvaura muokkaa
Brizzi aloitti uransa 1920-luvun puolivälissä kahden Maciste-elokuvan kuvaajana. Hänen ensimmäinen merkittävä työnsä oli Alessandro Blasettin suurelokuva 1860 (1933). Myöhemmin Brizzi työskenteli muun muassa Mario Camerinin elokuvissa Il signor Max (”Herra Max”, 1937) ja I grandi magazzini (”Tavaratalo”, 1939), Mario Soldatin ohjausdebyytissä Dora Nelson (1939) sekä useissa Carmine Gallonen musiikkielokuvissa.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen Brizzi teki uransa ehkä merkittävimmän kuvaustyön, rakeista uutisfilmiä muistuttavan Vittorio De Sican neorealistisen klassikon Sciuscià – viattomat (1945). Hän työskenteli Orson Wellesin Othellossa (1952), kuvasi Isä Camillo -filmejä sekä koomikko Totòn suositun elokuvan Totò, Peppino e le fanatiche (”Totò, Peppino ja fanaatikot, 1958). Brizzin viimeinen työ oli peplum-elokuva Ursus e la ragazza tartara (”Ursus ja tataarityttö”, 1962).[2]
Elokuvia muokkaa
- Treno popolare, 1933
- Valkoinen eskadroona, 1936
- Il signor Max, 1937
- Scipio Africanus, Afrikan valloittaja, 1937
- Sciuscià – viattomat, 1946
Lähteet muokkaa
- Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Anchise Brizzi Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Anchise Brizzi Elonetissä.