Anat
Anat on länsiseemiläinen jumalatar. Hänet tunnetaan etenkin ugaritilaisista teksteistä vuosilta 1500–1200 eaa. ja muinaisesta Egyptistä, ja hänet mainitaan vielä 400-luvulla eaa. Egyptin Elefantinen juutalaisyhteisössä kirjoitetuissa teksteissä ja epäsuorasti myös Vanhassa testamentissa. Anat kuvattiin yleensä nuoreksi ja väkivaltaiseksi soturijumalattareksi.[1]
Anat on samankaltainen kuin sumerilainen Inanna ja mesopotamialainen Ištar, ja häntä on verrattu lisäksi kreikkalaisiin sekä intialaisiin jumalattariin kuten Durgaan ja Kaliin. On myös mahdollista että Anat on sama jumala kuin Astarte.[2] Anatista on säilynyt hyvin vähän esineistöä, ja sekin on samankaltaista esimerkiksi Astartea kuvaavien esineiden kanssa.[3]
Anatia palvottiin sodan jumalattarena Lähi-idässä ja 1400-luvulta eaa. alkaen myös Egyptissä, missä hänet yhdistettiin hevosiin ja sotavaunuihin ja missä hän toimi faaraon suojelijana varusteinaan miekka ja kilpi.[4] Ugaritissa Anatin tehtävät olivat maskuliinisia, kuten sodankäynti, metsästys ja politiikka. Hän oli myös eläinten suojelija, "eläinten valtiatar". Anat on väkivaltainen ja uhitteleva, ja hänen kerrotaan tappaneen ainakin sankari Aqhatin ja kuolemanjumala Motin. Toisaalta hän suri kuollutta Baal-jumalaa ja näki vaivaa haudatakseen tämän.[5] Anat kuvataan Ugaritin ja Egyptin teksteissä myös Taivaan valtiattarena.[6]
Anat kuvattiin ainakin pääjumala Ēlin tyttäreksi, Baalin sisareksi ja Dagonin tyttäreksi.[5] Jotkut tutkijat tulkitsevat Anatin olevan Baalin puoliso, sillä Anatin ja Baalin suhde on hyvin läheinen ja erityinen. Anatin ei kuitenkaan koskaan mainittu olevan seksuaalisessa kanssakäymisessä.[7] Elefantinessa Anatia, tai kahta erillistä jumalatarta, palvottiin nimillä Anat-Jahu ("Jahven Anat") ja Anat-Betel ("Betelin Anat"), mikä saattaa viitata siihen, että hänet nähtiin Jahven ja Betelin puolisona.[8]
Vanhassa testamentissa Anat esiintyy ainoastaan muutamassa paikannimessä ja henkilönnimessä.[9]
Lähteet muokkaa
- Halme, Heini: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta. Valkama, Kirsi (toimittanut). Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura, 2010. ISBN 978-951-9217-55-0.