Ana Gabriel (s. María Guadalupe Araújo Young, 10. joulukuuta 1955 Sinaloassa Meksikossa) on suosittu meksikolainen laulaja, joka on urallaan laulanut monentyylistä musiikkia, tyyleihin lukeutuvat mm. morteña, ska, bolero, ranchera, huapango, viihde, rock, jopa dance.

Ana Gabriel lavalla 19. lokakuuta 2006

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Gabrielin vanhemmat ovat Rafael Araújo ja kiinalaissyntyinen Isabel Yong. Mm. Agustín Laran innoittamana hän aloitti laulamisen ja säveltämisen jo 6-vuotiaana. Anan ollessa 15-vuotias perhe muutti Tijuanaan, jossa hän aloitti kirjanpidon opinnot. Gabriel nousi lavalle ensimmäistä kertaa 15. syyskuuta 1974[1]. Alettuaan laulaa Tijuanan baareissa 1980-luvun alussa Gabriel pääsi osallistumaan Valores juveniles -kilpailuun jossa hänelle povattiin suurta tulevaisuutta laulajana. Vuonna 1977, 22-vuotiaana hän nauhoitti ensimmäisen laulunsa Compréndeme

Laulajanura muokkaa

Ura alkoi kuitenkin tosissaan vasta 1987 jolloin Gabriel voitti OTI:n kansallisen musiikkifestivaalin ja sijoittui saman järjestön kansainvälisessä kilpailussa Lissabonissa kolmanneksi.

Gabrielilta on ilmestynyt 18 studiolevyä. Hän on erittäin suosittu varsinkin kotimaassaan ja voittanut useita palkintoja (mm. Lo Nuestro, Billboard). Hän on duetoinut muun muassa Plácido Domingon, Rocío Juradon ja Vikki Carrin kanssa.

Tuotanto muokkaa

Studiolevyt muokkaa

Livet ja kokoelmat muokkaa

  • En vivo  (1990)
  • En la Plaza de Toros México  (1998)
  • 30 grandes éxitos  (2000)

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.