Ammattivirkamieslaki

Laki kansallisen ammattivirkamieskunnan palauttamiseksi (saks. Gesetz zur Wiederherstellung des nationalen Berufsbeamtentums), lyhyemmin ammattivirkamieslaki (Berufsbeamtentumsgesetz) oli Kolmannessa valtakunnassa 7. huhtikuuta 1933 – siis vain noin kaksi kuukautta Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen – säädetty virkamieslaki. Kyseinen laki ei nimestään huolimatta pyrkinyt palauttamaan saksalaista virkamieskuntaa johonkin aiemmin vallinneeseen tilaan, vaan saattamaan sen uudenlaiseen tilaan, toisin sanoen poistamaan virkamieskunnasta poliittisesti tai rodullisesti epäluotettavina pidetyt henkilöt. Samalla lain tarkoituksena oli Saksan virkamieskunnan yhdenmukaistaminen eli Gleichschaltung.

Ammattivirkamieslakia pidetään usein kansallissosialistisen Saksan ensimmäisenä juutalaisvastaisena lakina. Vaikka tämä pitääkin epäilemättä paikkansa, se ei kerro koko totuutta. Laki ei nimittäin koskenut vain juutalaisia virkamiehiä, vaan virkamiehiä, joita pidettiin poliittisesti epäluotettavina tai kansallissosialistien vastustajina.

Ammattivirkamieslain mukaan jokainen juutalaista syntyperää oleva virkamies piti siirtää eläkkeelle. Laki määritteli juutalaisen syntyperän hyvin tarkasti, se oli jopa tiukempi kuin vuoden 1935 Nürnbergin lait. Ammattivirkamieslain mukaan jo sellainen virkamies, jonka isovanhemmista yksi oli ollut juutalainen, laskettiin juutalaiseksi ja siirrettiin eläkkeelle. Nürnbergin lakien mukaan tällaiset ”neljännesjuutalaiset” (Vierteljuden) laskettiin ”saksansyntyisiksi”. Rodullisen määräysten takia saksalaiset virkamiehet joutuivat tekemään sukuselvityksen, jossa he tekivät selkoa rotuperimästään.

Ammattivirkamieslaki ei kuitenkaan ollut täysin ehdoton juutalaissäädöksen suhteen. Sen mukaan juutalainen virkamies sai pitää virkansa, mikäli hän oli ollut virassa jo 1. elokuuta 1914, ennen ensimmäistä maailmansotaa. Samoin erottamiselta säästyivät ensimmäisen maailmansodan rintamamiehet sekä ne, joiden isä tai poika oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Rintamasotilaita ja heidän omaisiaan koskevat poikkeukset johtuivat valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin henkilökohtaisesta asiaanpuuttumisesta. Nämä poikkeussäännökset peruutettiin myöhemmin.

Lain mukaan myös sellaiset virkamiehet tuli erottaa, joiden käytös tai poliittinen toiminta antoi aiheen epäillä heidän sitoutumistaan Saksan valtakunnan palvelemiseen. Kyseinen muotoilu antoi kansallissosialisteille mahdollisuuden erottaa poliittiset vastustajansa tai epäluotettaviksi koetut virkamieskunnasta. Lain mukaan myös sellaiset virkamiehet voitiin erottaa, jotka oli valittu virkaansa 9. marraskuuta 1918 jälkeen – siis ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen – ja jotka eivät virkatoimissaan olleet osoittaneet asiaankuuluvaa kykyä ja perehtyneisyyttä. Tämän lisäksi ammattivirkamieslaki antoi mahdollisuuden vapauttaa virkamies virastaan, mikäli hallinnon yksinkertaistaminen sitä vaati. Tällöin hänen paikalleen ei saanut palkata toista virkamiestä.

Vaikka ammattivirkamieslain tarkoituksena sanottiin olevan Saksan virkamiehistön aseman vakiinnuttaminen, se vaikutti käytännössä päinvastoin. Perusteet erottaa virkamies virastaan oli niin laajasti ja yleispätevästi muotoiltu, että Saksa luopui tämän lain myötä käytännössä virkamiesten erottamattomuuden periaatteesta. Kyseinen periaate taas takaa virkamiehistön poliittisen riippumattomuuden. Se on näin ollen eräs länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteita.

Toisen maailmansodan päätyttyä liittoutuneiden valvontakomissio Saksassa julisti ammattivirkamieslain mitättömäksi 1. asetuksessa kansallissosialististen lakien mitätöimiseksi 20. syyskuuta 1945.

Aiheesta muualla

• Lakiteksti (saksaksi)
• Asetus lain toimeenpanosta (saksaksi)
• Lakia täydentäviä asetuksia (saksaksi)