Amerikkalainen unelma

yhdysvaltalainen kansalliseetos
Tämä artikkeli kertoo Yhdysvaltojen kansalliseetoksesta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Amerikkalainen unelma on yhdysvaltalainen kansalliseetos, jonka mukaan maan kansalaisille taattu vapaus sisältää myös lupauksen mahdollisuudesta onnen tavoitteluun ja menestykseen. Yhdysvaltalainen historioitsija James Truslow Adams määritteli vuonna 1931 amerikkalaisen unelman näin: ”Elämän tulee olla parempaa ja rikkaampaa sekä täydempää jokaiselle, kykyjensä ja saavutuksiensa mukaisesti, riippumatta yhteiskuntaluokastaan tai niistä olosuhteista joihin on syntynyt.”[1]

New Yorkin Vapaudenpatsas, yksi amerikkalaisen unelman symboleista.

Amerikkalainen unelma saatetaan nähdä myös puhtaasti materialistisesta näkökulmasta. Tällöin ihminen työskentelee entistä enemmän ja kovemmin tavoitellessaan materialistista vaurautta, jättämättä itselleen aikaa nauttia siitä.

Amerikkalaisen unelman ajatus sisältyy myös Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen, jonka mukaan ”kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi” ja että ”heidän Luojansa on heille antanut tiettyjä rikkomattomia Oikeuksia ... näihin oikeuksiin kuuluvat Elämä, Vapaus ja Pyrkimys Onneen (Life, Liberty and the pursuit of Happiness)”.

Lähteet muokkaa

  1. The American Dream – What is The American Dream? Library of Congress. Viitattu 30.5.2011. (englanniksi)
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.