Wikipedia

Amelia Earhart

yhdysvaltalainen lentäjä

Amelia Mary Earhart (24. heinäkuuta 1897 – katosi 2. heinäkuuta 1937) oli yhdysvaltalainen ilmailun uranuurtaja ja ensimmäisiä naispuolisia lentäjiä. Hän katosi Tyynellämerellä 2. heinäkuuta 1937 yrittäessään maailmanympärilentoa.

Amelia Mary Earhart
Amelia Earhart
Amelia Earhart
Henkilötiedot
Syntynyt24. heinäkuuta 1897
Atchison, Kansas, Yhdysvallat
Kuollut2. heinäkuuta 1937 (39 vuotta)
(katosi, kohtalo epäselvä)
Julistettiin kuolleeksi 5. tammikuuta 1939 (41 vuotta)
Katosi Tyynellämerellä lähellä Howlandinsaarta
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti lentäjä
Vanhemmat Edward Earhart ja Amelia Otis
Siviilisääty naimisissa
Puoliso George P. Putnam
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Lentouran alku muokkaa

Amelia Earhart syntyi Atchisonissa Kansasissa 24. heinäkuuta 1897. Hänen isänsä oli rautateiden lakimies Edward Earhart ja äiti Amelia Otis. Isän alkoholismin vuoksi Amelia asui melkein koko lapsuutensa isovanhempiensa luona. Jo lapsena hän kapinoi sukupuolirooliaan vastaan. Hän kiipeili puissa, metsästi rottia kiväärillä ja keräsi sanomalehtileikkeitä naisista miesten ammateissa. Vuonna 1915 hän valmistui lukiosta (engl. high school) hyvin arvosanoin. Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1917 hän työskenteli apusairaanhoitajana kanadalaisessa sotilassairaalassa ja sosiaalityöntekijänä Bostonissa. Vuonna 1919 hän alkoi opiskella Columbian yliopistossa New Yorkissa lääketiedettä. Opiskelu ei kuitenkaan miellyttänyt häntä, ja hän palasi vajaan vuoden päästä vanhempiensa luokse Los Angelesiin.

Vuonna 1920 Earhart pääsi ensimmäistä kertaa lentämään lentokoneessa, ja siitä lähtien hänellä oli vain yksi ainoa päämäärä: lentäminen. Lentotunnit maksoivat tuohon aikaan tuhat dollaria eivätkä hänen vanhempansa suostuneet rahoittamaan niitä. Hän työskenteli kuin vimmattu 28 erilaisessa työssä. Hän oli 24-vuotias, kun hän vuonna 1921 otti Neta Snookilta Los Angelesissa ensimmäiset lentotunnit. Puolen vuoden kuluttua hän osti säästöillään ja äidiltä ja nuoremmalta sisareltaan lainaamillaan rahoilla ensimmäisen lentokoneensa Kinner Airstarin, jolla hän saavutti myös lyhytaikaisen naisten maailmanennätyksen korkeuslennossa (4 300 m).

Earhartin vanhemmat erosivat 1924, ja hän muutti äitinsä kanssa itärannikolle. Äitinsä takia hän myi lentokoneensa ja osti rahoilla urheiluauton. Earhart työskenteli Bostonissa opettajana ja myöhemmin sosiaalivirkailijana. Eräänä huhtikuun iltapäivänä 1928 hän sai puhelun työpaikalleen. Puhelimessa ollut mies kysyi häneltä, haluaisiko hän lentää Atlantin valtameren yli. Häntä haastattelivat projektin koordinaattorit, joiden joukossa oli kirjankustantaja ja toimittaja George Putnam, ja häntä pyydettiin liittymään miehistöön, jonka muina jäseninä olivat ohjaaja Wilmer Stultz ja apuohjaaja-mekaanikko Louis Gordon.

Ryhmä lähti 17. kesäkuuta 1928 Trepassey Harborista Newfoundlandista Fokker D7-lentokoneella ja laskeutui 21 tuntia myöhemmin Walesiin Burry Portiin. Kun miehistö palasi Yhdysvaltoihin, heille järjestettiin (ticker-tape) paraati New Yorkissa, ja Yhdysvaltain presidentti Calvin Coolidge piti heille vastaanoton Valkoisessa talossa. Earhart oli kuitenkin vain matkustajana koneessa, mikä harmitti häntä. Silti hän sai enemmän huomiota kuin ohjaaja Wilmer Stultz. Earhartia juhlittiin sankarittarena, ja hänet valittiin "vuoden naiseksi". Hänestä tuli pian nuorten amerikkalaisten naisten idoli, ja hän antoi jatkuvasti haastatteluja ja piti luentoja, joissa hän puhui siitä, kuinka naiset ovat paenneet sukupuolensa luomasta vankilasta ja että naisia pitäisi kohdella samojen vaatimusten mukaisesti kuin miehiä, mutta toisaalta naiset ovat käyttäneet sukupuoltaan liikaakin hyväkseen tekosyynä. Valtameren ylityksestä lähtien lentäminen oli kiinteä osa Earhartin elämää. Hän tuli kolmanneksi Clevelandissa pidetyssä naisten lentokilpailussa (Will Rogers antoi kilpailulle lempinimen ”Powder Puff Derby”). Hänen elämäänsä astui myös Putnam. He ystävystyivät Atlantin ylityksen valmistelujen aikana ja menivät naimisiin 7. helmikuuta 1931. Earhart kuvasi avioliittoaan kumppanuudeksi, jossa molemmat ovat ohjaimissa (”partnership” with ”dual control”).

Muut lennot muokkaa

 
Earhart ja Herbert Hoover 2.1.1932.
 
Earhartin lentämä Lockheed Vega 5b.

20. toukokuuta 1932 Earhart nousi Newfoundlandista Harbor Gracesta Lockheed Vega -lentokoneella tarkoituksenaan lentää Pariisiin ja toistaa Charles Lindberghin yksinlento päivälleen viisi vuotta tämän oman lennon jälkeen. Voimakkaat pohjoistuulet, jäätävät olosuhteet ja tekniset ongelmat pakottivat hänet laskeutumaan Irlantiin Londonderryn lähellä olevalle laitumelle. Hän sai useita kunnianosoituksia: Yhdysvaltain kongressilta Distinguished Flying Cross, Ranskan Kunnialegioonan ritarimerkin ja Yhdysvaltain presidentti Herbert Hooverilta National Geographic Societyn kultamitalin.

11. tammikuuta 1935 Earhartista tuli ensimmäinen ihminen, joka lensi yksin Tyynenmeren yli Honolulusta Kalifornian Oaklandiin. Myöhemmin samana vuonna hän teki yksinlennon Los Angelesista Méxicoon ja takaisin Newarkiin New Jerseyyn. Heinäkuussa 1936 hänelle luovutettiin Purduen yliopiston rahoittama Lockheed 10E Electra, ja hän ryhtyi suunnittelemaan maailmanympärilentoa.

Hänen lentonsa ei olisi ensimmäinen maailmanympärilento, mutta se olisi pisin, 29 000 mailia (noin 46 700 kilometriä), sillä reitti seuraisi päiväntasaajaa. Suunnistajaksi valittiin Fred Noonan, joka oli erittäin kokenut sekä merisuunnistuksessa (hänellä oli merikapteenin pätevyys) että lentosuunnistuksessa. Hän oli hiljattain jättänyt Pan Amin, missä hän oli auttanut yhtiötä perustamaan vesitasoreittejä Tyynenmeren yli. Hän toivoi, että lennon tuoma julkisuus auttaisi häntä perustamaan Floridaan suunnistuskoulun.

17. maaliskuuta 1937 he lensivät ensimmäisen osuuden Kalifornian Oaklandista Havaijin Honoluluun. Lento jatkui kolmen päivän kuluttua, mutta laskutelineen pyörä räjähti nousussa ja kone kääntyi menosuuntaansa (”ground-looped”). Vakavasti vaurioitunut lentokone meni Kaliforniaan korjattavaksi, ja lento peruutettiin. Seuraava yritys alkoi Miamista. Tällä kertaa aikomuksena oli lentää lännestä itään. He lähtivät matkaan 1. kesäkuuta, ja lukuisten Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Intian niemimaalla ja Kaakkois-Aasiassa tehtyjen välilaskujen jälkeen he saapuivat 29. kesäkuuta Laeheen Papua-Uuteen Guineaan. Oli lennetty jo 22 000 mailia (noin 35 000 kilometriä). Jäljellä oleva 7 000 mailia (noin 11 300 kilometriä) lennettäisiin kokonaan Tyynenmeren yllä.

Katoaminen muokkaa

 
Amelia Earhart Lockheed Electra -koneensa edessä.
 
Amelia Earhartin mahdollinen reitti Kiribatin kartalla.

2. heinäkuuta 1937, keskiyöllä maailmanaikaa (GMT), Earhart ja Noonan nousivat Laelta. Heidän päämääränsä oli 2 556 mailin (noin 4 113 kilometrin) päässä sijaitseva Howlandinsaari, tasainen maakaistale, joka on 2 000 metriä pitkä, 500 metriä leveä ja 3 metriä korkea. Heidän viimeinen vahvistettu paikkaraporttinsa ja näköyhteys heihin oli Nukumanusaarten yllä, 800 mailin (noin 1 300 kilometrin) päässä lähtöpisteestä. Yhdysvaltain rannikkovartioston kutteri USCGC Itasca oli asemissa Howlandinsaarella tehtävänään pitää yhteyttä Earhartin Lockheed Electra 10E:en ja ohjata Earhart saarelle, kun hän lähestyisi sitä.

Seurasi väärinymmärryksiä tai virheitä. Vieläkin kiistellään, miksi lopullinen lähestyminen Howlandinsaarelle radiosuunnistuksen avulla ei toteutunut, vaikka Earhartin radioviestin perusteella pääteltiin, että Earhart ja Noonan uskoivat tulleensa hajanaisen pilvisyyden alueelle Howlandinsaaren kohdalle. Heidän paikannusvirheensä oli viisi meripeninkulmaa eli noin yhdeksän kilometriä. Ongelmana oli se, että Electran radioviesti kuului, mutta radioyhteyttä toiseen suuntaan ei saatu.

Kaksisuuntaista radioyhteyttä yritettiin turhaan saada useita tunteja. Sitten yksisuuntainenkin yhteys katosi, vaikka myöhemmin Tyynenmeren radio-operaattorit ehkä kuulivat uponneesta Electrasta lähtöisin olevia signaaleja.

Seuraavassa on ote kirjeestä, jonka Earhart kirjoitti miehelleen siltä varalta, että maailmanympärilento olisi hänen viimeisensä:

"Please know I am quite aware of the hazards.
I want to do it because I want to do it.
Women must try to do things as men have tried.
When they fail, their failure must be but a challenge to others."
(Amelia Earhart, 1937)

(Olen hyvin tietoinen riskeistä, mutta haluan lähteä matkaan siksi koska haluan. Naisten on kokeiltava asioita kuten miehetkin ovat kokeilleet. Jos he epäonnistuvat, olkoon epäonnistuminen vain haaste muille.)

Earhartin etsintä muokkaa

Yhdysvaltain viranomaiset käyttivät Earhartin etsintöihin neljä miljoonaa dollaria. Etsintä oli siten aikansa kallein ja intensiivisin ilma- ja merietsintäoperaatio, jonka organisoivat Yhdysvaltain laivasto ja rannikkovartiosto. Useat tutkijat uskoivat, että lentokoneesta loppui polttoaine ja se syöksyi mereen. Kuitenkin yksi ryhmä (The International Group for Historic Aircraft Recovery – TIGHAR) on esittänyt, että he olivat ehkä lentäneet suoraa reittiä, jonka Earhart määritteli viimeisessä Howlandinsaarella vastaanotetussa viestissä, Nikumaroron (tuolloin tunnettu nimellä Gardner) saarelle nykyisessä Kiribatissa, laskeutuneet sinne ja kadonneet. TIGHARin tutkimukset ovat tuottaneet teoriaa tukevaa dokumentoitua arkeologista ja epätieteellistä näyttöä mutta ei todisteita.

Vuonna 1940 Nikumarorosta löydettiin luita ja joitakin esineitä, joiden epäiltiin kuuluneen Earhartille. Silloisen analyysin mukaan luut olivat miehen, mutta vuonna 2018 valmistuneen uuden analyysin mukaan luiden mitat vastasivat Earhartin kokoa.[1]

Earhartin konetta etsittiin viimeksi kesällä 2012, mutta etsintä päättyi yhtä tuloksettomana kuin aiemmatkin.[2]

Erästä jo vuonna 1991 löydettyä metallinpalaa voitaisiin vuonna 2014 julkaistujen tutkimusten mukaan pitää koneen osana. Pala löytyi Nikumaroron atollilta, ja sen ominaisuudet pitävät yhtä koneen erikoisikkunan paikkaukseen käytetyn metalliosan kanssa. Tigharin meren pohjaa saaren lähellä kartoittaneen kaikuluotaimen kuvissa on tulkittu näkyvän koneen runko.[3]

Vuonna 2024 väitettiin koneen hylyn mahdollisesti löytyneen merenpohjasta noin 160 kilometrin päässä Howlandinsaaresta.[4]

Maaliskuussa 2018 Earhartin luita väitettiin löytyneen,[5][6] mutta tutkimusta kritisoitiin puutteelliseksi.[7]

Earhart populaarikulttuurissa muokkaa

Vuonna 1943 julkaistu elokuva Flight for Freedom on kuvitteellinen näkemys Earhartin elämästä lisättynä tuhdilla annoksella Hollywoodin toisen maailmansodan aikaista propagandaa. Earhartia esittää Rosalind Russell.[8]

Diane Keaton esittää Earhartia elokuvassa Kohtalon siivet (Amelia Earhart: The Final Flight) vuodelta 1994[9][10]. Vuonna 1976 valmistui tv-elokuva Amelia Earhart[11]. Mira Nairin elokuvassa Amelia (2009) pääroolin esittää Hilary Swank.[12][13][14]

Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Joni Mitchell julkaisi Earhartiin viittaavan kappaleen ”Amelia” albumillaan Hejira (1976).

Oululainen kirjailija Minna Mikkonen on kirjoittanut romaanin Amelian luut (2022, Kustantamo S&S), joka kertoo Earhartin haaksirikkoutumisesta.[15] Teoksessa on myös toisessa ajassa elävät hahmot.

Lähteet muokkaa

  • Briand, Paul: Daughter of the Sky. New York: Duell, Sloan, Pearce, 1960.
  • Butler, Susan: East to the Dawn: The Life of Amelia Earhart. Reading MA: Addison-Wesley, 1997.
  • Devine, Thomas E.: Eyewitness: The Amelia Earhart Incident. Frederick, CO: Renaissance House, 1987.
  • Earhart, Amelia: Rakastan lentämistä. Helsinki: Oppian, 2019.
  • Goerner, Fred: The Search for Amelia Earhart. New York: Doubleday, 1966.
  • Long, Elgen M.: Amelia Earhart: The Mystery Solved. New York: Simon & Schuster, 1999.
  • Loomis, Vincent V.: Amelia Earhart, the Final Story. New York: Random House, 1985.
  • Lovell, Mary S.: The Sound of Wings. New York: St. Martin's Press, 1989.
  • Rich, Doris L.: Amelia Earhart: A Biography. Washington DC: Smithsonian Institution Press, 1989.
  • Strippel, Dick.: Amelia Earhart – The Myth and the Reality. New York: Exposition Press, 1972.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Hannula, Tommi: Maailmanympäri­lennolla vuonna 1937 kadonneen Amelia Earhartin kohtalo on lähes varmasti selvinnyt Helsingin Sanomat. 9.3.2018. Viitattu 9.3.2018.
  2. ↑ Lentäjälegendasta ei löydetty jälkeäkään Iltalehti. 24.7.2012. Viitattu 9.3.2019.
  3. ↑ Töyrylä, Katariina: Amelia Earhartin mysteerin tutkijat uskovat löytäneensä kappaleen lentäjälegendan konetta Yle Uutiset. 30.10.2014. Viitattu 9.3.2019.
  4. ↑ Ilmailu | Lentäjälegenda Amelia Earhartin koneen hylky saattoi löytyä Helsingin Sanomat. 31.1.2024. Viitattu 5.2.2024.
  5. ↑ Mahmood, Zahid: Bones from Pacific island likely those of Amelia Earhart, researchers say CNN. 8.3.2018. Viitattu 9.3.2019.
  6. ↑ Jantz, Richard L.: Forensic Anthropology. Amelia Earhart and the Nikumaroro Bones – A 1941 Analysis versus Modern Quantitative Techniques, 2017, 1. vsk, nro 2, s. 83–98. doi:10.5744/fa.2018.0009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.3.2019.
  7. ↑ Jennifer Raff: Have we really found Amelia Earhart's bones? The Guardian. 16.3.2018. Viitattu 5.2.2020. (englanniksi)
  8. ↑ Flight for Freedom (1943) Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  9. ↑ https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_161189
  10. ↑ Todd Everett: Amelia Earhart: The Final Flight Variety. 10.6.1994. Viitattu 5.2.2024. (englanniksi)
  11. ↑ https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1289818
  12. ↑ https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1490693
  13. ↑ Manohla Dargis: An Adventurer Takes Flight, Blinding Smile and All The New York Times. 22.10.2009. Viitattu 5.2.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Roger Ebert: Amelia movie review & film summary (2009) | Roger Ebert https://www.rogerebert.com/. Viitattu 5.2.2024. (englanniksi)
  15. ↑ Amelian luut Kustantamo S&S. Viitattu 26.6.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amelia Earhart.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Amelia_Earhart&oldid=22167250”