Amboselin kansallispuisto

kansallispuisto Keniassa

Amboselin kansallispuisto on kansallispuisto Rift Valleyn maakunnassa Keniassa 260 kilometriä Nairobista etelään. Se sijaitsee Kilimanjaron vuoren lähellä Tansanian rajalla. Kansallispuisto on yksi Kenian suosituimmista ja sen pinta-ala on 392 neliökilometriä. Suurin osa alueen asukkaista on maasaita. Puisto tunnetaan ennen kaikkea norsuistaan.[1][2]

Kansallispuiston sijainti
Norsuja kansallispuistossa

Historia muokkaa

Kansallispuiston nimi tulee maasain kielestä ja tarkoittaa suolaista pölyä.[1][2]

Amboseli oli suojeltu alue jo ennen kuin se vuonna 1974 nimitettiin kansallispuistoksi. Vuodesta 1991 lähtien se on kuulunut Unescon Ihminen ja biosfääri -ohjelmaan (MAB). Puistoa on esitetty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2023. [3] [4] [5]

Maantiede muokkaa

Alue on suurimmaksi osaksi avointa tasankoa, mistä johtuen villieläinten havaitseminen on helppoa. Sadekausien aikana sataa runsaasti vettä, ja sitä tulee myös Kilimanjaron vuorelta, mutta välillä on vähäsateisia vuosia. Alueella on järviä ja soita, jotka houkuttelevat eläimiä. On myös metsäisiä alueita, joissa yleisin puu on akaasia. Puistossa ei sallita poistumista autoista muualla kuin yhdellä kukkulalla, josta aukeaa laaja näköala kansallispuistoon ja jossa on tarjolla informaatiota maastosta ja eläimistä. Siellä on myös piknik-pöytiä. Lähistön kylissä voi tutustua maasaikulttuuriin.[6]

Eläimistö muokkaa

Norsujen lisäksi turistit voivat nähdä mm. leijonia, kirahveja, puhveleita, gepardeja, antilooppeja,[7] virtahepoja, seeproja ja hyeeniä. Vuosien 2020-22 kuivuus hävitti suuren osan eläimistä. Kansallispuistossa on yli 400 lintulajia, mm. flamingoja, pelikaaneja, Afrikanmarabu-haikaroita, sihteerilintuja, strutseja ja etelänkruunukurkia. Osa linnuista elää soilla ja vesialueilla. Soissa on myös kaloja, esim. monni. [8] [9] [10] [11]

Uhat muokkaa

Vuosina 2009 ja 2020-22 oli vähän sateita, ja kuivuus tappoi tuhansia eläimiä. Sen sijaan vuodenvaihteessa 2023/24 puisto on elpynyt runsaiden sateiden johdosta. Kuivuuden lisäksi uhkia ovat salametsästäjät, jotka tappavat norsuja niiden syöksyhampaiden vuoksi. Vuonna 1989 kiellettiin norsunluun myynti, ja kanta on päässyt kasvamaan, vaikka salametsästys ei loppunut. Eläimiä on myös tapettu niiden siirtyessä etsimään ruokaa maanviljelijöiden tiloille. Ongelmia lisää asutuksen ja turistipalvelujen laajentuminen lähialueelle, joten kansallispuiston eläinten elinalueet ovat vaarassa supistua. [12] [13] [14]

Kuvasto muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Amboseli National Park Kenya Wildlife Service. Viitattu 25.12.2020. (englanniksi)
  2. a b Amboseli National Park Kenya-Advisor. Viitattu 25.12.2020. (englanniksi)
  3. Welcome To Amboseli National Park Kenya Amboseli National Park. Viitattu 19.01.2024.
  4. Man and the Biosphere Programme (MAB) Amboseli UNESCO. Viitattu 19.01.2024.
  5. Tentative List, Amboseli National Park UNESCO. Viitattu 19.01.2024.
  6. Kenya-Advisor.com: Amboseli National Park The Independent Kenya Travel Guide. Viitattu 19.01.2024.
  7. I. J. Khanewala: Five antelopes of Amboseli DON'T HOLD YOUR BREATH. 28.9.2019. Viitattu 22.01.2024.
  8. Amboseli, Kenya WILDSIDE building a world wild web. Viitattu 19.01.2024.
  9. Drought kills hundreds of animals in Kenya's national park Africanews. 07.12.2022. Viitattu 19.01.2024.
  10. Birds in Amboseli National Park Kenya Kenya Wildlife Tours. Viitattu 19.01.2024.
  11. Amboseli National Park Siku Njema Kenya Tours and Safaris. Viitattu 27.01.2024.
  12. The Amboseli Ecosystem Amboseli Conservation Program. Viitattu 21.01.2024.
  13. Bone-dry: Amboseli's Struggle for Survival 13.09.2022. Big Life Foundation. Viitattu 22.01.2024.
  14. Harriet Akinyi: The best place in Africa to encounter elephants is feeling the pressure of conservation success INews. 2.8.2022. Viitattu 5.2.2024.
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amboselin kansallispuisto.
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.