Alppimastiffi
Alppimastiffi on sukupuuttoon kuollut sveitsiläis-italialainen koirarotu, joka tunnetaan bernhardinkoiran edeltäjänä. Se oli myös yksi nykyisen mastiffin tärkeimmistä kantaroduista (mm. "Couchez"-nimisen yksilön kautta[1]), ja lisäksi se on vaikuttanut merkittävästi muihin edellä mainitusta rodusta polveutuviin rotuihin ja läheisimpiin sukulaisrotuihin.
| Alppimastiffi | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Sveitsi,  Italiaalppispanieli: Sveitsi,  Ranska |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | keskiaika |
| Alkuperäinen käyttö | vahtikoira |
| Muita nimityksiä | Mastino dell'Alpi, Alpine Mastiff, Alp Mastiff, Bernadine Dog, Mastín de los Alpes, Mastí dels Alps, Gafaelgi Alpaidd |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Väritys | useita, mm. brindle, punainen |
Ulkonäkö muokkaa
Alppimastiffi oli nykyistä bernhardinkoiraa pienikokoisempi ja sillä oli tätä lyhyempi ja sileämpi karvapeite.[2]
Alkuperä muokkaa
Alppimastiffi oli vanha rotu, joka oli kotoisin Sveitsin ja Italian Alpeilta.lähde? 900-luvulla munkki Bernard de Menthon perusti sairaalan Sveitsin Alpeilla sijainneeseen solaan. Vuosisatoja aikaisemmin roomalaiset sotilaat olivat jättäneet jälkeensä molossityyppisiä sotakoiriaan, joista osasta kehittyi uudella asuinalueellaan paikallisten talojen vahtikoiria. Munkit ottivat osan näistä koirista itselleen ja käyttivät niitä niin ikään vahtikoirina. Tarkkaa vuosilukua, jolloin alppimastiffi kehittyi omaksi paikalliseksi rodukseen, ei tiedetä, mutta se oli varmuudella olemassa viimeistään 1600-luvun alussa.[2]
M.B. Wynn mainitsee kirjassaan: "Vuonna 1829 valtava vaaleanbrindle L'Ami-niminen koira, joka edusti vanhaa alppimastiffi-rotua, vietiin St. Bernardin luostarista näytteille Lontooseen ja Liverpooliin Englannin kookkaimpana koirana." William Cavendishin, Devonshiren 5. herttuan, uskotaan kasvattaneen alppimastiffeja Chatsworth House -kartanossaan.[1][3]
Myöhemmin nämä vuoristokoirat sekoittuivat myös alkuperäisseudullaan kokonaan muiden rotujen, kuten samasta kantamuodosta St. Bernhardin luostarissa eteenpäin jalostetun bernhardinkoiran, kanssa eikä alkuperäisen rodun edustajia enää jäänyt jäljelle.lähde? Aikaisimmat merkinnät luostareiden vahtikoirien käyttämisestä pelastuskoirina ovat vuodelta 1774, minkä perusteella Desmond Morris uskoo alppimastiffin jalostuneen bernhardinkoiraksi jo 1700-luvulla - vaikkakin toteaa myös, että Lontoon eläintarhassa vielä 1830-luvulla esiteltyä yksilöä nimitettiin alppimastiffiksi.[2]
Bernhardilaisen synty muokkaa
Nimityksiä "alppimastiffi" ja "bernhardilainen" käytettiin 1800-luvun alussa yhtä aikaa kuvaamaan samaa rotua. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä St. Bernhardin solan luostarissa kasvatettu muunnos poikkesi selvästi alkuperäisestä: vuonna 1830 sitä alettiin risteyttää muiden rotujen, kuten newfoundlandinkoiran ja tanskandoggin, kanssa[4] ja se edustaa uudempaa rotua, joka tunnetaan nykyisin nimellä bernhardinkoira ensimmäisen kasvatuspaikkansa mukaan.[5] Munkit olivat luulleet newfoundlandinkoiran runsaan, tuuhean karvapeitteen parantavan rodun soveltuvuutta kylmään ilmastoon, mutta kävikin päinvastoin: jäätä muodostui helpommin pitkään karvapeitteeseen eikä pitkäkarvaisista yksilöistä ollut pelastuskoiriksi. Munkit päättivät antaa jatkossa kantaan syntyvät pitkäkarvaiset pennut läheisissä Sveitsin laaksoissa eläneille ihmisille[6], ja näin pitkäkarvainen bernhardinkoira alkoi saavuttaa ensi kertaa suosiotaan pelkkänä seurakoirana. Vielä nykyisinkin lyhytkarvainen bernhardinkoira on lähempänä alkuperäistä rotutyyppiä ja sitä kautta myös alppimastiffia.
Italianalppimastiffi muokkaa
Nykyisin alppimastiffin luultavasti suorimpana ja puhtaimpana elossa olevana jälkeläisenä pidetään harvinaista Italian Alpeilta kotoisin olevaa italianalppimastiffia, josta tunnetaan sekä pienempi cane garouf- että kookkaampi Patua-muunnos. Sen esiintymisalue on hyvin pieni, mutta se kattaa suunnilleen alkuperäisen alppimastiffin entisen elinalueen.[7]
Muunnokset muokkaa
Alppispanielia (Canis alpinus) eli saint bernardinspanielia (Spaniel of Saint Bernard), joka saattoi olla myös kokonaan erillinen rotu, pidetään usein alppimastiffin pienempikokoisena muunnoksena.[8] Joka tapauksessa se ei ollut täysin sama asia alppimastiffin kanssa, ja näiden kahden erillisen tyypin, ellei jopa rodun yhtäaikaisesta olemassaolosta samalla alueella on todisteita Bernin luonnonhistoriallisessa museossa: siellä säilytettävät kallot voidaan jakaa ainakin kahteen eri rotutyyppiin.[9]
Alppispanielin ominaisuudet muokkaa
Nimestään huolimatta alppispanieli ei muistuttanut tyypillistä moderneja spanielirotuja, vaan oli näitä huomattavasti kookkaampi. Sen tiheä, tiivis, kihara karvapeite oli laadultaan myös selvästi erilainen kuin alppimastiffilla. Alppispanielia kuitenkin luonnehditaan suuresta koostaan huolimatta vanhoissa kuvauksissa spanieliksi, ja osa vanhoista piirroksista ajalta ennen risteytyksiä newfoundlandinkoiran kanssa kuvaa sen spanielimaiseksi ja huomattavasti kevyrakenteisemmaksi ja kapeapäisemmäksi kuin tavallisen alppimastiffin. Myös Bernin luonnonhistoriallisen museon alppispanielin kallot ovat pienempiä, pidempikuonoisia ja niiden otsapenger on vähäisempi kuin alppimastiffin kalloissa.[9]
Alppispanielin säkäkorkeus oli n. 60 cm[10] ja rungonpituus kuononkärjestä hännänpäähän 183 cm. Se tunnettiin älykkäänä ja sopeutuvaisena rotuna, joka kykeni pärjäämään hyvin kylmässä alppi-ilmastossa.[11]
Alppispanielin alkuperä muokkaa
Alppispanielia esiintyi alun perin Sveitsin lisäksi Ranskan Savoijissa, ja sillä oli täysin eri käyttötarkoitus kuin englantilaisilla spanieleilla: augustiinimunkit käyttivät myös sitä laviinikoirana St. Bernhardin solan alueella perinteisen alppimastiffin ohella,[11][12] ja viimeksi mainitun lisäksi myös sitä käytettiin tiettävästi bernhardinkoiran jalostamiseen[13]. Itse asiassa usein bernhardinkoirana tunnettu Barry oli useiden lähteiden mukaan oikeasti alppispanieli ja sen täytettyä ruumista jopa muokattiin myöhemmin tarkoituksella muistuttamaan enemmän sen ajan tyypillistä rodunedustajaa, ja uusimmassa muokkauksessa vuonna 1923 pyrittiin jopa lisäämään enemmän senaikaisen bernhardinkoiran piirteitä.
Asiantuntijat uskoivat alppispanielin kuolleen mahdollisesti sukupuuttoon ensimmäisen kerran jo vuonna 1839, mutta tämä osoittautui pian virheelliseksi olettamukseksi.[14] Kuitenkin hieman ennen vuotta 1847 rodusta ei ollut paikallisen kulkutautiepidemian jälkeen jäljellä kuin enää yksi yksilö. Tämän vuoksi munkeilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin risteyttää se muunrotuisten koirien kanssa.[3] Nykyisin clumberinspanielin juurten uskotaan olevan ranskalaisissa koirissa, jotka polveutuivat alppispanielin ja basset houndin välisestä risteytyksestä.[15]
Lähteet muokkaa
- Hancock, David. Mastiffs, the Big Game Hunters, Their History, Development and Future. Charwynne Dog Features Publishing: 2000. ISBN 0-9527801-3-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Wynn, M.B. The History of the Mastiff. William Lowley: 1885.
- ↑ a b c Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 609. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ a b Richardson, H.D. Dogs; Their Origins and Varieties, Directions to Their General Management and Simple Instruction as to Their Treatment Under Disease. James McGlashan: 1847. Sivu 96
- ↑ Watson, James. The Dog Book, vol 2. Doubleday, Page & Co: 1906.
- ↑ Shields, G.O. The American Book of the Dog. Rand McNally: 1891.
- ↑ Blumberg, Jess. A Brief History of the St. Bernard Rescue Dog. Smithsonian.com (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.moloss.com/brd/cd/c005/impfacts.html (Arkistoitu – Internet Archive) Moloss.com
- ↑ Gordon Stables, M.D. The Practical Kennel Guide with Plain Instructions on How to Rear and Breed Dogs for Pleasure, Show and Profit. Vintage Dog Books: 1875. ISBN 978-1-4437-4077-7.
- ↑ a b The Dogs from the Hospice. Natural History Museum, Bern.
- ↑ Strong, Asa B. Illustrated Natural History of the Three Kingdoms: Containing Scientific and Popular Descriptions of Man, Quadrupeds, Birds, Fishes, Reptiles, Insects, &c., vol 1. Green and Spencer: 1848. Sivu 163
- ↑ a b Brown, Thomas. Biographical Sketches and Authentic Anecdotes of Dogs. Simpkin & Marshall: 1829. Sivut 278-279
- ↑ Dog Breeds In 1853. MessyBeast.com
- ↑ The Spaniel Family. Antiques Digest
- ↑ Roads And Railroads, Vehicles, & Modes Of Travelling Of Ancient And Modern Countries; With Accounts Of Bridges, Tunnels & Canals. John W. Parker: 1839. Sivu 211
- ↑ AKC Meet The Breeds: Clumber Spaniel. American Kennel Club (Arkistoitu – Internet Archive)
