Albrecht von Wallenstein
Albrecht Wenzel Eusebius von Wallenstein (oik. von Waldstein, tšekiksi Vojtěch Václav Eusebius z Valdštejna, 24. syyskuuta 1583 Hermanitz an der Elbe, Böömi – 25. helmikuuta 1634 Eger), Friedlandin ja Mecklenburgin herttua, oli böömiläinen aatelinen, sotilas ja poliitikko. Hänen panoksensa kolmikymmenvuotiseen sotaan oli merkittävä, vaikkakin hän kuoli sodan ollessa vielä ratkaisematon. Hän loi elinaikanaan mittavan palkkasoturiliiketoimen.[1]
Wallenstein syntyi tšekkiläisen protestanttisen Valdšejnin aatelisperheen lapseksi. Hän jäi 13-vuotiaana orvoksi ja siirtyi enonsa huollettavaksi. Hän kävi protestanttisen koulun Sleesiassa ja Altdorfin yliopiston Nürnbergin lähellä ja matkusteli sen jälkeen Keski- ja Etelä-Euroopassa. Vuonna 1606 hän kääntyi yllättäen katoliseen uskoon ja ilmoittautui Unkarissa keisari Rudolf II:n tšekkiläisjoukkoihin. Vuonna 1609 hän avioitui iäkkään lesken Lucretia von Nekšovan kanssa ja sai tämän kuoltua suuren maaomaisuuden. Hän saattoi sen jälkeen omaisuutensa turvin pitää omia palkkasotureita.[1]
Tšekkiläisten protestanttien kapinoidessa Wallenstein valtuutettiin vuonna 1618 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan puolesta kokoamaan armeija ja kukistamaan protestanttiset kapinalliset. Hän rankaisi kapinallisia varsin ankarasti. Vuonna 1623 hän oli Böömin ja Määrin suurin maanomistaja. Tällöin hän solmi uuden avioliiton ylhäisaatelisen Karl von Harrachin tyttären Katarinan kanssa. Vuonna 1624 hän sai Friedlandin herttuan arvon. [1]
Wallensteinilla oli vuonna 1625 omassa yksityisarmeijassaan vähintään 30 000 miestä. Hän vuokrasi armeijan keisarille, jotta Ferdinand II voisi hyökätä Kolmikymmenvuotisessa sodassa Tanskan kimppuun. Armeija kasvoi jo 50 000 mieheen, kun hän huhtikuussa 1626 voitti protestantit Dessaun sillan taistelussa. Hänet ylennettiin sotamarsalkaksi. Operaatio jatkui Mecklenburgin, Holsteinin, Slesvigin ja Jyllannin valtauksella 1627. Sen sijaan Stralsundin satamakaupungin valtaus epäonnistui. Tanska pakotettiin solmimaan Lyypekin rauha 1629. Wallenstein perusti hovin Gitschinin palatsiin (nykyisin Jičín) Böömissä.[1]
Ruotsi liittyi sotaan protestanttien puolelle vuonna 1630 ja löi katoliset joukot Breitenfeldissä 1631. Keisarin pyynnöstä Wallenstein kokosi uuden armeijan, vaikka oli jopa tunnustellut mahdollisuutta Ruotsin puolelle liittymiseen. Wallenstein vaati keisarilta itselleen suuren toimintavapauden. Hän sai joukkoineen Nürnbergin rintaman tasapainoon, mutta epäonnistui Lützenin taistelussa 1632. Hän vetäytyi taas Böömiin ja aikoi ottaa entistä voimakkaamman otteen keisarikunnan politiikasta. Tällöin hänen liittolaisensa herttua Maksimilian I aloitti diplomaattisen toiminnan häntä vastaan. Wallenstein lähti neuvottelemaan ruotsalaisten kanssa Egerin kaupunkiin, jonka kaupungintalossa hänet murhattiin avustajineen helmikuussa 1634. [1] Murhan takana olivat keisarikunnan vallanpitäjät.
Wallenstein oli uskonasioissa varsin vapaamielinen. Hän osallistui uskonsotaan vain saadakseen itselleen valtaa. Vallan tavoittelijana hän oli tarmokas, taidokas ja häikäilemätön.
Wallenstein kirjallisuudessa muokkaa
Kirjailija Friedrich Schiller on kuvannut tämän onnensoturin persoonaa trilogiassaan Wallenstein. [1] Schiller on pannut Wallensteinin suuhun lauseen “Elä ja anna toistenkin elää”:
»Dem eigenen Körper war er strenge;
Dem Soldaten ließ er vieles passieren,
Und gings nur nicht aus seiner Kassen,
Sein Spruch war: leben und leben lassen.»
([2])
