Albertus Pictor (n. 1440 Immenhausen – 1509)[1] oli ruotsalainen myöhäisgotiikan ajan kirkkomaalari. Hänet tunnetaan monista säilyneistä seinämaalauksista eri kirkoissa Etelä- ja Keski-Ruotsissa.

Albertus Pictorin Kuolema pelaa shakkia Täbyn kirkossa.
Albertus Pictorin maalaus Tanssivia maalaisia Härkebergan kirkossa Upplandissa, noin 1480.

Albertuksen alkuperäinen nimi Albertus Immenhusen tuli hänen Saksan Hessenissä sijaitsevan kotikaupunkinsa Immenhausenin mukaan. Albertuksen nimi on mainittu ruotsalaisissa asiakirjoissa vuonna 1465, jolloin hänet oli hyväksytty Arbogan porvaristoon. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän muutti Tukholmaan, missä hän ajan tavan mukaan otti hoitaakseen aiemmin kuolleen taiteilijan Johan Målaren työpajan sekä meni myös tämän lesken kanssa naimisiin.[2]

Albertus Pictorin tuotantoa, muun muassa teksti­nauhoja, on tutkittu hankkeessa, joka julkaistiin hänen juhlavuotensa kunniaksi.[3]

Tuotanto kirkkomaalarina muokkaa

Albertus Pictor oli monipuolinen ja tuottelias taiteilija. Aikalaiset tunsivat hänet kirkkojen seinämaalausten ohella urkurina ja kirjailujen tekijänä.[1] Häneltä on säilynyt yli kolmekymmentä kirkkomaalausta, joista useimmat ovat Mälarenin alueella.[2] Noin kolmanneksessa niistä on Albertus Pictorin signeeraus. Tunnettuja maalauksia on Bromman kirkossa Tukholman lähellä, Lidin kirkossa Södermanlandissa ja Täbyn kirkonkylän kirkossa Täbyssä.

Albertus nykykulttuurissa muokkaa

Albertuksen maalaus Kuolema pelaa shakkia Täbyn kirkossa inspiroi Ingmar Bergmania luomaan elokuvaansa Seitsemäs sinetti vuodelta 1957 kohtauksen, jossa ritari pelaa shakkia kuoleman personifikaation kanssa.[4] Myös itse Albertus Pictor esiintyy kirkossa maalaavana, häntä näyttelee Gunnar Olsson.

Kirkkoja, joissa on Albertus Pictorin seinämaalauksia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Svenska Dagbladet 24.4.2009: Medeltida verk återfår färgen (ruotsiksi) Viitattu 6.3.2013.
  2. a b Svenska Dagbladet 3.1.2006: Albertus Pictor i nytt ljus (ruotsiksi) Viitattu 6.3.2013.
  3. Hanna Pirinen: Systemaattista tutkimusta ruotsalaisen keskiajan taiteen mestarista. Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto. 2013. Viitattu 9.10.2019.
  4. Täby kyrka Stockhoms Länsmuseum. Arkistoitu 6.1.2014. Viitattu 5.1.2014. (ruotsiksi)
  5. Svenska kyrkan: Härkeberga kyrka i Villberga pastorat (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Viitattu 6.3.2013.
  6. Svenska kyrkan: Fakta om Sollentuna kyrka (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Viitattu 6.3.2013.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Hulth, Sonja: Albert målare och sommaren i Härkeberga. Gettysburg: Rabén&Sjögren, 1998. ISBN 9129645018. (ruotsiksi)
  • Melin, Pia: Fåfängans förgänglighet (Allegoria Albertus Pictorin maalauksissa). Stockholms universitet, 2007. ISBN 917031-178-1. Teoksen verkkoversio. (ruotsiksi) (Väitöskirja)
  • Albertus Pictor. Målare av sin tid 1. Bilder i urval samt studier och analyser (2009) Toim. Pia Melin & Sandquist Öberg, Christina (2009).

Aiheesta muualla muokkaa