Al-Luhayya
Al-Luhayya on pieni satamakaupunki Jemenin Punaisenmerenrannikolla. Sen asukasluku oli vuonna 2004 4 869.
| Al-Luhayya | |
|---|---|
  Al-Luhayya |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Jemen |
| Maakunta | Hodeida |
| Väkiluku (2004) | 4 869 |
Maantiede muokkaa
Al-Luhayya sijaitsee Jemenin Punaisenmeren rannikolla noin 110 kilometriä Hodeidan kaupungista pohjoiseen. Kaupunki on mereltä työntyvän matalan lahden pohjoisrannalla. Lahti jää mantereen ja merellä koralliriutan väliin.[1] Ympäröivä rannikkotasanko tunnetaan nimellä Tihamah.[2]
Historia muokkaa
Al-Luhayya on joskus yhdistetty Ptolemaioksen tai Pliniuksen mainitsemiin paikannimiin, mutta niihin liittyvät teoriat eivät ole yleisesti hyväksyttyjä. Portugalilainen merenkävijä Afonso de Albuquerque kirjoitti vuonna 1513 satamasta, jota hän kutsui nimellä Luya. Sen mainittiin kuuluvan Sanaan imaamille. Pari vuotta myöhemmin 1515 alueella hallinneet rasulidit kärsivät tappion Egyptin mamelukeille, jotka valtasivat alueen satamat. Osmanien vallattua Egyptin rannikon varuskunnista tuli uskollisia osmaneille. Sanaan imaamit valtasivat sen takaisin vuonna 1635.[1]
Carsten Niebuhr vieraili al-Luhayyassa joulukuusta 1762 helmikuuhun 1763. Tuolloin paikallinen hallitsija oli Sanaan imaamin asettama afrikkalainen musta emiiri Farhan. Niebuhr oli hänen vieraanaan ja Farhan mainitse, että paikkakunta oli perustettu suurin piirtein 300 vuotta aikaisemmin. Hän mainitsi myös paikan rakentuneen Salei tai Saleh-nimisen muslimipyhimyksen haudan ympärille. Niebuhrin mukaan kaupungilla ei ollut muureja, mutta sen suojana oli 12 tykeillä varustettua tornia. Paikallisia hän kuvaili melko köyhiksi. Paikalliset kalastivat ja kauppiaat hankkivat al-Luhayyan kautta kahvia asiakkaille Turkissa ja Egyptissä.[1]
Sanaan imaamien vaikutusvalta heikkeni merkittävästi 1700-luvulla. Abu Arishin emiirit valtasivat al-Luhayyan vuoteen 1790 mennessä. Abu Arishin emiirit joutuivat puolestaan vannomaan uskollisuudenvalan nykyisessä Saudi-Arabiassa valtaan nousseille wahhabeille. Wahhabit yrittivät kehittää al-Luhayyasta omaa kauppasatamaansa. 1800-luvun alkupuolella paikalliset hallitsijat loikkasivat kuitenkin Egyptin hallitsija Muhammad Alin puolelle. Muhammad Ali palautti puolestaan alueen Sanaan imaameille kahvina maksettua tribuuttia vastaan. Britit pakottivat Muhammad Alin jättämään Jemenin ja alue päätyi jälleen Abu Arishin emiirille, joka taas asettui osmanien alaisuuteen vuonna 1842. Suezin kanavan avaamisen jälkeen osmanivalta vahvistui ja al-Luhayyasta tuli yksi Hodeidan alueen piirikunnista (kadā). Rannikon kaupungit olivat tukikohtia osmanien sotilaille, joita vaivasivat jatkuvat kapinoinnit alueen heimojen keskuudessa.[1]
Italian–Turkin sodan aikana vuonna 1912 Italian laivasto tulitti al-Luhayyaa samalla, kun osmaneja vastaan taistellut idrisi Sayyid Muhammad bin Ali al-Idrisi hallitsi käytännössä koko rannikkoa al-Luhayya mukaan luettuna. Hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa osmanit saivat solmittua rauhan, jonka mukaan he ylläpitivät pieniä varuskuntia paikallisissa satamakaupungeissa. Britit liittoutuivat Sayyid Muhammadin kanssa ja hänen joukkonsa yrittivät vallata al-Luhayyaa sodan aikana. Osmanien onnistui torjua heidät tykistöllään. Turkkilaiset lähtivät lopullisesti sodan jälkeen. Satamakaupungit päätyivät imaami Yahya Muhammad Hamid ed-Dinille. Saudi-Arabian vastaisen sodan aikana saudit miehittivät sataman, joka kuitenkin palautettiin Jemenille al-Taifin sopimuksessa vuonna 1934.[1]
Väestö muokkaa
Al-Luhayyan asukasluku oli vuonna 2004 yhteensä 4 869.[2] Sen asukkaat ovat pääasiassa sunnalaisia muslimeja.[3] Paikalliset harjoittavat kalastusta. Sataman meriliikenteen merkitys on vähentynyt Hodeidan sataman kasvettua.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f C. E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis ja Ch. Pellat: Encyclopaedia of Islam, Volume V (Khe-Mahi), s. 807-809. Brill, 1998. ISBN 9789004078192. (englanniksi)
- ↑ a b Al-Luḥayyah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Michael Izady: Yemen Ethnic and Religious Composition (detailed) Gulf 2000 Project. Columbia University. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
