Akseli Kokkonen

suomalais-norjalainen mäkihyppääjä

Akseli Ensio Kokkonen (ent. Pumpanen ; s. 27. helmikuuta 1984 Oslo, Norja) on norjalaissuomalainen, Suomea ja Norjaa edustanut uransa lopettanut mäkihyppääjä.

Akseli Kokkonen

Nuorten maailmanmestaruuskilpailuista Kokkosella on kaksi maailmanmestaruutta joukkuemäestä vuosilta 2001 ja 2002. Normaalimäen kilpailussa hän sijoittui viidenneksi vuonna 2002.

Mäkihypyn maailmancupissa Kokkonen osallistui Suomen joukkueessa 46 kilpailuun ja sijoittui viisi kertaa henkilökohtaisessa kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Paras sijoitus on viides sija Kuusamosta marraskuussa 2003. Kaudella 2003–2004 hän sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa sijalle 19. Kesällä 2003 hän sijoittui mäkihypyn kesä-GP:ssä toiseksi.

Suomen-mestaruuskilpailuissa hän on voittanut hopeaa suurmäestä vuonna 2004 ja pronssia normaalimäestä vuonna 2003. Lokakuussa 2009 hän voitti Norjan mestaruuden muovimäessä[1].

Kokkonen muutti kesällä 2007 Norjaan ja haki Norjan kansallisuutta.[2] Keväällä 2009 hänet valittiin kaudeksi 2009–2010 Norjan Continental Cup -maajoukkueeseen.[3] Kokkonen kilpaili joulukuussa 2009 maailmancupissa Lillehammerin osakilpailussa Norjan kansallisessa ryhmässä ja tammikuussa 2010 Sapporossa.

Kokkonen on Miss Suomeksi 2010 valitun Viivi Pumpasen serkku.[4]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Norjan mestariksi hypännyt Kokkonen mielii Vancouveriin hs.fi. 11.10.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.10.2009.
  2. Akseli Kokkonen haluaa hypätä Norjan mäkijoukkueessa ess.fi. 9.1.2008. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 5.5.2009.
  3. Landslagene i hopp sesongen 2010-2011 skiforbundet.no. 28.4.2009. skiforbundet.no. Arkistoitu 21.5.2009. Viitattu 5.5.2009. (norjaksi)
  4. MTV3: Tänne missi-Viivi pakeni erokohua MTV3.fi-viihde-missit. MTV3. Viitattu 30.7.2010. Suomi

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.