Ajattelukirja filosofiaan

kirja

Ajattelukirja filosofiaan on Timo Laineen ja Petri Kuhmosen kirja, jonka on julkaissut Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö vuonna 1998. Yhteiskuntatieteiden tutkijoina ja opettajina toimivien kirjoittajien mukaan teos on tarkoitettu opastamaan ajattelun taitojen kehittämisessä ja antamaan avuksi filosofian peruskäsitteitä.

Ajattelukirja filosofiaan
Kirjailija Timo Laine, Petri Kuhmonen
Kansitaiteilija Pertti Kukkola
Genre filosofia
Kustantaja Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö
Julkaistu 1998
Sivumäärä 201
ISBN 951-39-0047-9
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Sisältö muokkaa

Esipuheessa kirjoittajat toteavat, että heidän mielestään on mahdollista oppia ajattelemaan syvemmin ja monipuolisemmin elämää ja todellisuutta. Ajattelu saattaa muuttaa todellisuuskäsitystä ja ehkä myös elämäntapaa. Ajattelun taitojen ja kysymysten esittämisen harjoittelu luo mahdollisesti perustaa muulle opiskelulle.[1]

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisen osan tarkoituksena on ajattelun taitojen harjoittelu. Tekijöiden mukaan siinä etsitään erilaisia teitä sellaiseen ajatteluun, jossa esimerkiksi kriittisyys, itsenäisyys ja epävarmuuden sietäminen ovat keskeisiä hyveitä. Toisessa osassa tekijät esittelevät käsitteellisiä ongelmia pohdittavaksi. Kolmannen osan tekstien tarkoitukseksi kirjoittajat ilmoittavat opiskelutapojen tukemisen. Käsitteellinen ajattelu kehittyy lukemisen, kirjoittamisen tai keskustelun muodossa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Laine, Timo & Petri Kuhmonen: Ajattelukirja filosofiaan, s. 5. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö, 1998. ISBN 951-39-0047-9.
  2. Laine & Kuhmonen 1998, s. 6–7.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.