Aitohunajakukka
Aitohunajakukka (Phacelia tanacetifolia) on hunajakukkien sukuun kuuluva yksivuotinen ruohokasvi. Hunajakukat sijoittuvat lemmikkikasvien heimoon. Aiemmin aitohunajakukka on luettu sievikkikasvien (Hydrophyllaceae) heimoon, mutta uudemmassa luokittelussa sievikkikasvit on sisällytetty lemmikkikasveihin alaheimoksi.
| Aitohunajakukka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Lahko: | Boraginales |
| Heimo: | Lemmikkikasvit Boraginaceae |
| Alaheimo: | Hydrophylloideae |
| Suku: | Hunajakukat Phacelia |
| Laji: | tanacetifolia |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Phacelia tanacetifolia |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Aitohunajakukka kasvaa 20–60 senttimetriä korkeaksi. Varsi on pysty ja hapsi- ja nystykarvainen. Kierteisesti sijaitsevat lehdet ovat kahteen kertaan parijakoiset tai pariosaiset, liuskat ovat hammaslaitaisia. Lehden lapa on kooltaan 2–8 cm pitkä. Kukinto on hyvin tiheä, toispuolinen latvakiehkura. Kukat ovat kaksineuvoisia, lyhytperäisiä ja väriltään yleensä sinisiä. Teriö on ratasmainen ja kooltaan 6–9 millimetriä, heteet ovat hyvin pitkäpalhoisia. Aitohunajakukka kukkii Suomessa heinä–syyskuussa. Kasvin hedelmänä on kota.[1]
Lajin lehdet muistuttavat pietaryrtin eli rohtopietaryrtin lehtiä, minkä takia sen on saanut tieteellisen nimensä tanacetifolia, joka viittaa sukuun Tanacetum eli pietaryrtit.[2]
Levinneisyys muokkaa
Aitohunajakukka on alun perin kotoisin läntisestä Pohjois-Amerikasta.[3] Eurooppaan laji on tuotu viljelykasviksi. Suomessa aitohunajakukkaa tavataan villiintyneenä satunnaisesti Kemin korkeudelle saakka.[1][4]
Elinympäristö muokkaa
Suomessa aitohunajakukka tavataan viljelyjäänteenä ja joskus myös tulokkaana kasvimailla ja pelloilla.[1] Villiintyneenä laji viihtyy muun muassa tienpientareilla ja joutomailla.[2]
Käyttö muokkaa
Aitohunajakukka on erittäin hyvä mesikasvi. Sen vuoksi sitä viljellään muun muassa hunajantuotantoa varten.[2]
Lähteet muokkaa
- Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H.. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 348.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Honungsfacelia (ruotsiksi) Viitattu 28.3.2011.
- ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 487.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Aitohunajakukan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 28.3.2011.