Ahmed Ahne (Iznogoud) on sarjakuvahahmo, joka haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Hahmon keksi René Goscinny (1926–1977) ja sarjan piirtäjänä toimi alusta alkaen Jean Tabary (1930–2011), joka Goscinnyn kuoleman jälkeen vastasi myös käsikirjoituksista. Tabaryn jäätyä eläkkeelle hänen poikansa Nicolas Tabary (1966–) jatkoi sarjan piirtämistä.

Ahmed Ahne

Ensimmäinen Ahmed Ahne -albumi Le Grandvizir Iznogoud julkaistiin 1966 (Suomessa Suurvisiiri Ahmed Ahne, 1971). Vuonna 2012 julkaistiin Ranskassa sarjan 29. albumi (Iznogoud: President).

Ahmed Ahneesta on tehty myös englanniksi puhuttu animaatiosarja, joka on esitetty Suomessakin. Lisäksi vuonna 2005 sarjakuvan pohjalta ilmestyi elokuva[1], jota ei tiettävästi ole esitetty Suomessa.

Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat Bagdadiin, jota hallitsee kalifi Harun El Pullah. Hänet kuvataan lempeäksi, mutta yksinkertaiseksi hallitsijaksi, jonka hänen suurvisiirinsä Ahmed Ahne yrittää keinolla millä hyvänsä nujertaa. Kolmas päähenkilö on Ahmed Ahneen miespuolinen palvelija Saunabad (Wa'at Alahf). Sarjakuvassa annetaan ymmärtää, että Harun El Pullah ei tiedä suurvisiirin juonista tätä vastaan: hän tottelee tätä lähes aina ja myös puhuttelee tätä nimellä ”Kelpo Ahmed Ahne”. Ahmed Ahneen juonet eivät ole koskaan toimineet tai vaihtoehtoisesti ne kääntyvät lopulta häntä itseään vastaan.

Goscinnyn käsikirjoittamat Ahmed Ahne -tarinat olivat lyhyitä ja useista tarinoista koostettiin yksi albumi. Tabaryn käsikirjoittamista tarinoista jotkin ovat yltäneet yksittäisinä albumimittaan.

Suomi on lähes ainoa kieli, jossa Ahmed Ahneen nimi on käännetty: melkein kaikissa muissa kielissä hahmon ja sarjakuvan nimi on alkuperäinen Iznogoud (äännetään kuten englannin is no-good = on kelvoton), enintään kirjoitusasu vaihtelee.

Albumeja muokkaa

Käsikirjoitus René Goscinny, piirrokset Jean Tabary:

  1. Suurvisiiri Ahmed Ahne, 1966, suom. 1971, Outi Walli (uusintapainos 1987 Parhaat sarjat nro 7 -kokoelmassa)
  2. Ahmed Ahne lomailee, 1968, suom. 1971, Jorma Kapari (2. painos 1997 / Helsinki Media)
  3. Tähdet kertovat, Ahmed Ahne, 1969, suom. 1972, Outi Walli (2. painos 1990 Parhaat sarjat nro 46 -kokoelmassa)
  4. Ahmed Ahne, Bagdadin kauhu, 1969, suom. 1972, Outi Walli (2. painos 1988 Parhaat sarjat nro 16 -kokoelmassa)
  5. Hulluttelupäivä, 1972, suom. 1973, Jorma Kapari
  6. Parantava porkkana, 1971, suom. 1973, Jorma Kapari
  7. Ahmed Ahneen salajuonet, 1967, suom. 1974, Outi Walli
  8. Taikamatto, 1973, suom. 1974, Jorma Kapari
  9. Ahmed Ahne ja tekniikan ihmeet, 1970, suom. 1975, Outi Walli
  10. Kiusanhenki Ahmed Ahne, 1974, suom. 1975, Jorma Kapari
  11. Ahmed Ahne ja turkkilainen palapeli, 1975, suom. 1976, Outi Walli
  12. Ahmed Ahne ja hassu haltijatar, 1976, suom. 1977, Heikki Kaskimies
  13. Haluan kalifiksi kalifin paikalle, 1986, suom. 1987, Heikki Kaskimies (2. painos 1987 Parhaat sarjat nro 11 -kokoelmassa)

Käsikirjoitus ja piirrokset Jean Tabary:

  1. Haaremin ruusu, 1983, suom. 1985, Heikki Kaskimies
  2. Ahmed Ahne ja apurit, 1985, suom. 1986, Heikki Kaskimies
  3. Ahmed Ahneen lapsuus, 1981, suom. 1987, Heikki Kaskimies
  4. Haluan Kalifiksi Kalifin Paikalle, (Teksti: René Goscinny) 1978, suom. 1987
  5. Seireenin Ansa, 1992, suom. 1997
  6. Kalifi Ahmed Ahne, 1989, suom. 1998

Lähteet muokkaa

  1. http://www.iznogoudworld.com/ Sarjan viralliset sivut

Aiheesta muualla muokkaa