Wikipedia

Afrikannorsut

afrikkalainen nisäkkäiden suku, joka kuuluu norsujen heimoon

Afrikannorsut[2] (Loxodonta) on afrikkalainen nisäkkäiden suku, joka kuuluu norsujen heimoon. Savanninorsua ja metsänorsua kutsuttiin ennen yhteisnimellä afrikannorsu, mutta ne on sittemmin todettu omiksi lajeikseen.[1] Afrikannorsut ovat maalla elävistä nisäkkäistä suurimpia: afrikannorsu voi saavuttaa kuudesta kahdeksaan metrin pituuden ja monen tonnin painon.[3]

Afrikannorsut
Savanninorsu (Loxodonta africana)
Savanninorsu (Loxodonta africana)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Norsueläimet Proboscidea
Heimo: Norsut Elephantidae
Suku: Afrikannorsut
Loxodonta
Anonymous, 1827 [1]
Synonyymit
  • Loxodon Falconer, 1857 [1]
Savanninorsun (L. africana) levinneisyys.
Savanninorsun (L. africana) levinneisyys.
Lajit lähde?
Katso myös

  Afrikannorsut Wikispeciesissä
  Afrikannorsut Commonsissa

Afrikannorsut ovat uhanalaisia, ja niitä on jäljellä arvioista riippuen muutama sata tuhatta yksilöä.[4] Ennen afrikannorsuja oli Afrikassa yli 27 miljoonaa, mutta ihmisen toiminta on pienentänyt kantaa huomattavasti.[5] WWF:n arvion mukaan norsut voivat kadota täysin osasta Afrikkaa 50 vuodessa, mikäli niihin ei kohdisteta tehokkaita suojelutoimia.[6]

Eläintieteilijät kutsuvat norsuja avainlajeiksi, sillä ne pitävät asuinalueensa avoimena, kaivavat maasta itselleen tarpeellisia kivennäisaineita ja levittävät samalla siemeniä.[5] Jos norsut häviävät tietyltä alueelta, niiden mukana häviää monia muitakin lajeja ja elinympäristö muuttuu suotuisaksi toisille lajeille.

Biologia muokkaa

Koko, ulkonäkö ja muut tuntomerkit muokkaa

Urosnorsut ovat keskimäärin 3,2 metriä korkeita, mutta suurin koskaan mitattu norsu saavutti peräti neljän metrin säkäkorkeuden. Afrikannorsunaaras painaa suunnilleen 3 000 kilogrammaa, se on säkäkorkeudeltaan noin 2,7 metriä ja pituudeltaan suunnilleen 5,4–6,9 metriä. Uros taas saattaa painaa kuusi tonnia ja olla pituudeltaan 6–8-metrinen.[7]

Afrikannorsuilla on litteä otsa, valtavat korvat ja useimmiten kovera keskiselkä. Kärsänpäässä on sormimainen lisäke ylä- ja alareunassa. Kaviokynsiä on tavallisesti etujalassa neljästä viiteen ja takajalassa kolme.

Afrikannorsuilla on 21 kylkiluuta, ja niiden nahka on usein ruskean harmaata tai harmaata.[8]

Afrikannorsu on kasvinsyöjä ja sen hampaat ja suolisto ovat kehittyneet tähän sopiviksi. Hampaat ovat litteämmät kuin lihansyöjillä ja ne soveltuvat hyvin sitkeiden kasvien jauhamiseen. Savanninorsuilla on neljä suurta poskihammasta, joista jokainen on 10 senttimetriä leveä ja 30 senttimetriä pitkä. Nämä hampaat ovat uusiutuvia ja niiden tehtävä on jauhaa kasviravinto mahdollisimman hyvin. Nuorilla norsuilla on myös 15 maitohammasta, jotka putoavat sen kasvaessa. Suolisto taas on pitkä, kun lihansyöjillä se on lyhyt. Näin kasviravinto ehtii sulaa suolistossa.[9]

Biologit pitävät norsuja poikkeuksellisen älykkäinä eläiminä, ja niiden aivot ovatkin tavallista monimutkaisemmat. Norsuilla on hyvä muisti, ja laumojen johtajat saattavat muistaa lapsuudessa kulkemansa reitit ja vesistöjen sijainnit, vaikka viime käynnistä olisikin kulunut jo vuosikymmeniä. Hiukan liioittelevan sanalaskun mukaan ”norsu ei koskaan unohda”.[10]

Erot aasiannorsusta muokkaa

Afrikannorsut eroavat ulkoisesti aasiannorsusta korvien ja syöksyhampaiden perusteella.[7] Afrikannorsuilla on suuret korvat, jotka viilentävät sitä kuumina päivinä. Lisäksi afrikannorsujen molemmille sukupuolille kasvaa syöksyhampaat, jotka saattavat venyä jopa 2,5-metrisiksi.[11] Aasiannorsuista ainoastaan uroksilla on näkyvät syöksyhampaat.[12]

Afrikannorsut ovat vähemmän karvaisia kuin aasiannorsut, jotka ovat läheisempää sukua mammuteille kuin afrikannorsut.[13]

 
Aasian- (vas.) ja afrikannorsun (kesk.) sekä mastodontin poskihampaat.

Afrikannorsujen kärsässä on sekä ylä- että alahuuli[14] ja poskihampaissa korkeammat harjanteet kuin aasiannorsuilla[15]. Tämä heijastelee erilaista ravintoa: aasiannorsu syö heinäkasveja, afrikannorsut enemmän puiden ja pensaiden lehtiä ja nuoria oksia.[16]

Lajit, niiden väliset erot ja kehityshistoria muokkaa

Norsueläinten esi-isät jakautuivat kolmeen ryhmään 3–5 miljoonaa vuotta sitten. Näistä kolmesta ryhmästä kehittyivät afrikannorsut (Loxodonta), aasiannorsut (Elephas) ja mammutit (Mammuthus),[17] joista aasiannorsut ja mammutit erosivat toisistaan viimeisenä.

Vanhimmat fossiililöydöt Loxodonta-suvun lajeista ovat mioseenikauden lopulta noin viisi miljoonaa vuotta sitten. Myöhemmin fossiililöydöissä on tauko, joka alkaa kaksi miljoonaa vuotta sitten ja päättyy noin 500 000 vuotta sitten. Tällä jaksolla Afrikassa eli nykyisen aasiannorsun lähisukulaisia, Elephas recki -lajia. Elephas oli ruohonsyöjä, ja se väistyi vuorostaan lehtiä ja oksia syövien Loxodonta-lajien tieltä.[18]

Sukupuuttoon kuollutta Loxodonta adaurora -lajia pidetään nykyisten afrikannorsulajien esi-isänä. Metsänorsua ja savanninorsua pidettiin ennen saman lajin alalajeina; geenitutkimukset ovat osoittaneet ne eri lajeiksi. Näkyviä eroja on koossa, korvien ja syöksyhampaiden muodossa ja varpaankynsissä. Lajien välisiä risteymiä tavataan usein, mikä sekoittaa selvien tuntomerkkien löytämistä.[19]

  • Metsänorsu on selvästi pienempi (uroksen säkäkorkeus 250 cm ja paino 4 000–5 000 kg; savanninorsu 350 cm ja 7 000 kg)
  • Metsänorsu on tummempi
  • Metsänorsulla on etujalassa viisi ja takajalassa neljä varpaankynttä, savanninorsulla vastaavasti neljä ja kolme
  • Metsänorsun korvat ovat pyöreämmät
  • Metsänorsun syöksyhampaat ovat suoremmat ja suuntautuvat selvemmin alaspäin

Loxodonta adaurora -lajin lisäksi toinenkin laji, Loxodonta exoptata, tunnetaan plioseenikauden fossiileista.[20] Niiden jälkeen Loxodonta atlantica eli koko Afrikassa aluksi rinnan nykyisen Loxodonta africanan kanssa mutta väistyi myöhemmällä pleistoseenikaudella.[21] Loxodonta atlantica oli suurempi kuin savanninorsu,[22] ja sitä tavattiin varsinkin Afrikan pohjoisosissa. On spekuloitu, että Hannibal olisi käyttänyt nimenomaan tätä lajia, sillä tuon ajan puunilaisissa kolikoissa kuvattujen norsujen tuntomerkit sopivat siihen parhaiten.[23]

Kanta muokkaa

Afrikannorsukannan kehitys 1800-luvulta alkaen muokkaa

Afrikannorsuja arvioidaan olleen 1800-luvun alussa vielä noin 27 miljoonaa,[24] ja vielä puoli vuosisataa sitten Afrikassa oli luonnonvaraisena noin viisi miljoonaa yksilöä, mutta 1970- ja 1980-lukujen norsunluukauppa sai kannan romahtamaan dramaattisesti. Miljoonia yksilöitä teurastettiin syöksyhampaiden takia, kunnes 1989 astui voimaan kansainvälinen norsunluun vientikielto. Tuolloin afrikannorsujen kanta oli kutistunut suunnilleen puoleen miljoonaan yksilöön.[12]

Huolimatta norsunluun vientikiellosta ei kanta ole kasvanut kovinkaan paljon. Nykyään luonnossa tavataan arviolta 470 000–690 000 afrikannorsua. Norsukantaa on yritetty saada kasvamaan erilaisilla luonnonsuojeluhankkeilla, mutta monet niistä ovat epäonnistuneet, sillä niissä ei ole otettu huomioon paikallisen väestön tarpeita.[12] Yksi onnistuneimmista hankkeista on 4 200 neliökilometrin laajuinen Dzanga-Sanghan kansallispuisto, joka lukeutuu Keski-Afrikan viimeisiin alueisiin, joissa kasvaa luonnontilassa olevaa trooppista metsää. Alue tunnetaan poikkeuksellisen monipuolisesta ja runsaasta eläimistöstään, mutta pääpaino on kuitenkin norsujen suojelussa.[25]

Norsujen tarkasta lukumäärästä ei ole tietoa, sillä kannan laskeminen on vaikeaa.[12] Laskeminen voidaan suorittaa kahdella tavalla: helikopterista tai maastosta. Molemmissa on huonot puolensa: Helikopterista voidaan laskea vain savanneilla ja muilla aukeilla paikoilla elävät norsut, kun metsien ja muiden alueiden norsut eivät erotu puiden seasta. Maastosta laskeminen (tekniikalla, joka perustuu esim. jätöskasojen lukumäärään ja niiden hajoamisasteeseen tietyllä alueella) taas vie aikaa. Nämä menetelmät tuottavat jokseenkin yhtä tarkkoja tuloksia. Jätöksiin perustuvan menetelmän arvellaan sopivan paremmin pienten tai hupenevien populaatioiden seurantaan. Se on myös käytetyin menetelmä metsissä olevien norsujen lukumäärän mittaamiseen.[26]

Elinalueet muokkaa

Afrikannorsuja tavattiin aikanaan koko Afrikan mantereella lukuun ottamatta aavikkoalueita. Nykyään niitä esiintyy hajanaisesti Saharan etelänpuolisilla alueilla. Norsuja tavataan muun muassa savanneilla, suoalueilla, vuoristoseuduilla ja metsissä. Nimensä mukaisesti savanninorsut pysyvät useammin savannilla, metsänorsut metsissä.[27] Afrikannorsu ei yleensä elä aavikolla muun muassa Saharassa ja Kalaharissa, koska siellä on liian kuumaa ja kuivaa sekä ravinnoiksi sopivia kasveja liian vähän. Malin ja Luoteis-Namibian puoliaavikolle sopeutuneet niin kutsutut aavikkonorsupopulaatiot ovat tästä poikkeus. Aavikkonorsut liikkuvat pitkiä jopa 70 kilometrin matkoja hiekkadyyniltä toiselle keitaiden väliä. Populaation yksilöt ovat sopeutuneet kuivuuteen ja tarvitsevat vähemmät vettä savanneilla eläviin norsuihin verrattuna.[28][29]

Viime aikoina norsut ovat menettäneet elinalueitaan ihmisille. Lisäksi aavikoituminen on pakottanut jotkin norsut muuttamaan. Tavallisen afrikannorsulauman reviiri on laajuudeltaan 15–3 700 neliökilometriä.[30]

Vaikka alueet, joilla norsuja tavataan, ovat laajoja, ne ovat silti hajanaisia. Kanta tällaisilla hajanaisilla alueilla on sangen pieni eikä kovinkaan vakaata, vaan vakaa kanta on vain eteläisessä Afrikassa, missä norsuja esiintyy luonnonpuistoissakin jo liiaksi asti.[31]

Afrikannorsujen määrä eri valtioissa muokkaa

Jakauma perustuu arvioon vuodelta 2000, jonka mukaan afrikannorsuja olisi luonnonvaraisena 300 000–600 000 yksilöä.[32] WWF:n tarkempi arvio antaa kokonaismääräksi 470 000–690 000 yksilöä[33].

  • 33 muussa Afrikan valtiossa kussakin alle 2 000 norsua.

Uhat muokkaa

 
Työstettyä norsunluuta. Länsimaalaisten rikkaiden ja hallitsijoiden kysyntä norsunluulle saivat aikanaan monet ryhtymään metsästäjiksi. Nykyään norsunluukaupan kielto on muuttanut tilannetta ja luuta hankkivat enää laittomat salametsästäjät. Kysyntä on kuitenkin edelleen korkeaa Japanissa.

Nykyään pahimmat norsuihin kohdistuvat uhat ovat salametsästäjät ja elinalueiden muutokset.[4] Afrikan väkiluvun kasvaessa tarvitaan yhä enemmän maatalousmaata. Uusien peltojen raivaus pienentää norsujen asuinalueita ja eristää niitä toisistaan. Norsut joutuvat tekemään yhä pidempiä vaelluksia, jotka saattavat koitua norsujen kohtaloksi. Aavikoituminen vähentää sekä norsuille että viljelysmaiksi kelpaavia alueita, ja lisää entisestään paineita ottaa norsujen elinalueita viljelykäyttöön.[12]

Norsujen suurempaa suojelua vaaditaan eniten rikkaissa teollisuusmaissa,[34] mutta paikallisväestölle asia ei ole yhtä yksinkertainen. He näkevät norsunluun ja -lihan arvokkaana tulonlähteenä. Lisäksi moni on rakentanut tulevaisuutensa juuri peltojen varaan, eivätkä he juuri pidä pelloille ajoittain ryöstöretkiä tekevistä norsuista.[35] Maanviljelijöiden riskikäsitystä saattaa lisätä se, että tungettelevienkin villieläinten surmaaminen on laitonta.[36] Tapauksissa, joissa paikallisten suhtautumista villieläinten suojeluun on selvitetty, on paljastunut tyytymättömyyttä. Syiksi on tunnistettu muun muassa suojeluhankkeiden tulosten epätasainen jakautuminen, sekä liian vähäinen paikallisyhteisön osallistaminen villieläinten hoitoon.[37][38]

Myös ihmisten keskinäiset konfliktit saattavat vahingoittaa norsukantoja. Suurin osa Mosambikin norsukannoista kuoli vuonna 1992 päättyneessä sisällissodassa. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että Etelä-Afrikka lahjoitti Mosambikille 1 000 norsua kansallispuistoistaan, jotka alkoivat jo olla täynnä norsuja.[39]

Suojelu muokkaa

Norsut vaativat suojelua, sillä ne ovat uhanalaisia. Norsuja on otettu kansallispuistoihin, joista merkittävimpiä ovat muun muassa Dzanga-Sangha Keski-Afrikan tasavallassa ja Hwangen kansallispuisto Zimbabwessa. Norsujen suojelu luonnonsuojelualueiden ulkopuolella on ongelmallista ja salametsästäjien vahtiminen vaikeaa. Vaikka norsuja pyritään tarkkailemaan, ei kaikkia yksilöitä voida mitenkään valvoa ympärivuorokautisesti. Norsukantojen hupeneminen on saatu pysäytettyä, mutta kanta ei ota elpyäkseen.[12][4]

 
Täysikasvuinen afrikannorsu, joka on välttynyt salametsästäjien luodeilta ja osittain myös elinympäristöjen menetykseltä.

Eri maiden on ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen norsujen suojelemisesta, koska norsukantojen tila vaihtelee huomattavan paljon eri valtioiden alueilla. Eräissä maissa kannatetaan norsunluun valvottua kauppaa ja luonnollisesti kuolleista norsuista hankittujen luiden myymistä suojelutarkoituksessa, mutta toiset maat vastustavat tällaista kauppaa hyvin ankarasti. Myös tietyillä alueilla norsukanta on kasvanut sangen suureksi ja vähentänyt muiden eläinten (kuten kirahvien) määrää, joten norsukantaa on pienennetty, mikä tietenkin herättää erimielisyyttä eri maissa. Etelä-Afrikka, Namibia, Zimbabwe ja Botswana ovat esittäneet, että norsunluun rajoitettu kauppa sallittaisiin,[40] mutta ehdotus ei ole ainakaan vielä toteutunut.

Ihminen on muuttanut suurimman osan Afrikan mantereesta pysyvästi norsuille elinkelvottomaksi. Suojelun suurimpiin haasteisiin lukeutuvat väestönkasvu, salametsästys ja aavikoituminen.[4][41]

Norsukannan pienentymisestä nykyiseen tilaansa voidaan syyttää paljolti norsunluuteollisuutta. Arvioidaan, että nykyäänkin markkinoilla olevasta norsunluusta 80 prosenttia on hankittu laittomasti. Vuoden 1800-luvun lopun norsunluun kauppaamista rajoittavat sopimukset olivat ensimmäiset edistysaskeleet norsujen suojelemisessa. Lainsäädännön muutosten lisäksi ensimmäisen maailmansodan jälkeinen norsunluun hintojen putoaminen ja kysynnän väheneminen olivat norsujen suojelun kannalta hyvin myönteisiä tapahtumia.lähde? 1970-luvun alussa alkanut massiivinen norsunluun myynti kuitenkin muutti tilannetta paljon ja kanta putosi miljoonia yksilöitä, kunnes norsunluun myynti kiellettiin vuonna 1989. Tämä kielto oli yksi suurimmista edistysaskelista norsujen suojelemisessa. Norsuja metsästetään kuitenkin edelleen salaa, jotta Kaukoidän laittomat markkinat saataisiin tyydytetyiksi.[42] Kanta on vakaata ja kasvavaa vain eteläisessä Afrikassa.[12]

Norsukannan valvomisessa on myös ongelmana se, että norsujen reviirit ulottuvat usein suojelualueiden ulkopuolelle, eikä norsuja voida sulkea turvalliselle suojelualueelle. Tällaisessa tilanteessa paras keino on mahdollisesti asentaa norsulle radiolähetinkauluri, joka ei vahingoita eläintä. Tavallisesti lähetin toimii joko aurinkokennoilla tai paristoilla ja se asennetaan nukuttamalla ensin norsu, jonka jälkeen siihen kiinnitetään lähetin[43].

Elintavat ja käyttäytyminen muokkaa

Ravinto muokkaa

 
Afrikannorsu syömässä.

Täysikasvuinen afrikannorsu tarvitsee ravinnokseen noin 10 tonnia kasveja joka kuukausi, eli yli 300 kiloa päivässä. Norsut käyttävät pääasiallisena ravintonaan heinää, pensaiden lehtiä, hedelmiä sekä puiden kuorta, lehtiä ja oksia.[44] Lisäksi ne aterioivat usein myös vesiheinää vesistöjen lähistöllä tai uidessaan. Norsujen ravinto vaihtelee niiden elinympäristön mukaan. Esimerkiksi kahdesta lajista pienempi ja tummempi metsänorsu (L.a. cyclotis) elää trooppisella sademetsävyöhykkeellä ja hankki ravintonsa sieltä, kun taas isompi ja vaaleampi savanninorsu (L.a. africanus) elää laajemmalla ja monimuotoisemmalla alueella. Ne syövät sadekaudella heinää ja muita ruohovartisia kasveja, kuivalla kaudella piikkisten pensaiden lehtiä. Kuivuuden jatkuessa ne saattavat siirtyä suoalueille, vaikka suokasvien ravintopitoisuus ei ole kovin hyvä.[45]

Aikuinen afrikannorsu juo päivässä noin 160–225 litraa vettä, minkä takia ne ovat riippuvaisia luotettavista juomapaikoista.[30][46] Sellaista etsiessään ne voivat kulkea 500 kilometriä.[47]

Elinkaari ja elämä laumassa muokkaa

Afrikannorsu voi elää jopa 70-vuotiaaksi ja naaras saavuttaa sukukypsyyden kymmenen vuoden iässä ja ovat hedelmällisiä vielä jopa 55–60-vuotiaina. Urosnorsut saavat omia jälkeläisiään suunnilleen parikymppisinä.[12]

 
Afrikannorsujen muodostama lauma. Tavallisesti laumaan kuuluu noin 20–30 jäsentä, mutta joskus yksittäiset laumat saattavat liittoutua jopa 70 jäsenen ”klaaniksi”, jota vanha matriarkka johtaa. Norsujen on myös nähty kulkevan yli sadan yksilön laumoissa, mutta tätä tapahtuu yleensä vain poikkeuksellisien olosuhteiden (kuten kuivuuden tai ihmisen toiminnan) vallitessa.

Norsut ovat hyvin sosiaalisia eläimiä ja ne surevat laumansa jäsenen kuolemaa. Naaraat elävät noin 20–30 yksilön laumoissa, joita johtaa vanhin naaras eli matriarkka. Kasvaessaan naarasnorsu jää äitinsä laumaan, mutta urosnorsu lähtee laumasta ja liittyy eräänlaiseen muutaman uroksen muodostamaan pienempään laumaan. Norsut ovat hyvin seurallisia eläimiä ja naaraiden ja poikasten sosiaalinen järjestäytyminen on hyvin kehittynyttä.[48]

Norsut viestivät keskenään tietynlaisilla kutsuäänillä. Norsu pystyy muistamaan yli sadan toverinsa äänen. Kun Keniassa sijaitsevan Amboselin kansallispuiston norsujen ääniä nauhoitettiin ja sitten soitettiin norsuille saatiin tällaisia tuloksia: Norsut vastasivat tuttuihin ääniin, osittain tuttujen ääniä ne kuuntelivat ja vieraiden äänistä ne suuttuivat ja alkoivat ärsyyntyä. Norsut tunnistivat myös lajitoverinsa äänen, vaikka tämä oli kuollut muutama vuosi sitten.[49]

Afrikannorsut ovat hyvin kiintyneitä laumaansa ja ne surevat toveriensa kuolemaa. Brittitutkimuksessa norsuille annettiin eri eläimien kalloja ja muita jäänteitä, mutta niitä kiinnostivat vain muiden norsujen jäänteet[50].

Lisääntyminen muokkaa

Sellaisilla alueilla, missä ruokaa on jatkuvasti tarjolla, norsut voivat synnyttää mihin aikaan tahansa. Jos elinalueella on kuiva kausi, useimmat syntymät ajoittuvat sadekauden alkuun niin että imettävällä naaraalla on aluksi tarpeeksi ruokaa, ja poikanen saa viettää ensimmäiset elinkuukautensa kohtuullisen rehevässä maisemassa. Kuivan kauden aikana syntyneet poikaset joutuvat jo nuorina kokemaan kuumuutta, kuivuutta, pitkiä kävelymatkoja ja petojen hyökkäyksiä.[51]

Norsun kantoaika on hyvin pitkä (22 kuukautta, mikä on pisin kantoaika nisäkkäiden keskuudessa) ja tavallisesti naaralle syntyy yksi poikanen 4–13 vuoden välein. Synnytysten väli riippuu emon iästä ja alueen populaatiosta: tiheään asutuilla alueilla poikasia syntyy vähemmän.lähde?

Vastasyntynyt naaraspoikanen painaa 90–100 kiloa, urospoikanen parikymmentä kiloa enemmän.[30] Naaras imettää poikasta noin kaksi vuotta, mutta poikaset pysyttelevät emonsa mukana sen jälkeenkin; uros jättää lauman vasta kymmenen-kahdentoista ikävuoden tienoilla.[52]

Aikuista norsua ei uhkaa mikään muu kuin ihminen,[11] mutta vastasyntynyt norsu voi jäädä petoeläinten saaliiksi. Koko lauma osallistuukin keskenkasvuisien suojeluun, mikäli paikalle ilmaantuu petoja.[53]

Käytös muokkaa

Afrikannorsut liikkuvat mieluiten hämärään yöaikaan, sillä silloin on kaikkein viileintä. Valoisana ja kuumana päivänä ne hakeutuvat puiden varjoihin lepäämään tai kylpevät mudassa heitellen päälleen hiekkaa. Tämän päälle heittelyn syytä ei vielä tiedetä, mutta arvellaan, että se liittyy itsensä viilentämiseen. Afrikannorsuilla on viilentämiseen myös suuret korvat.[54]

Afrikannorsut ovat vaarallisia suuttuessaan ja siksi pedot kiertävätkin täysikasvuiset yksilöt kaukaa. Urosnorsut nahistelevat myös keskenään kuten muutkin eläimet. Ne mittelevät usein valta-asemasta, ja mitä parempi asema sitä paremmat lisääntymismahdollisuudet. Vaikka uros olisikin sukukypsä, se ei pärjää lisääntymiskilvassa ennen parinkymmenen ikää.lähde?

Norsut myös vaeltavat paljon etsien hyviä ruoka- ja vesipaikkoja. Vanha matriarkka johdattaa laumansa nuoruudessaan käyttämiensä paikkojen luo, vaikka käynnistä on kulunut jo vuosikausia.[30] Tämän vuoksi norsuilla pitäisi olla paljon tilaa missä kulkea, mutta nykyään ahtaalle ajetut norsut joutuvat kiertämään esimerkiksi peltojen kautta talloen samalla satoa.lähde?

Norsut ovat luonteeltaan rauhallisia, joten ihmisellä ei välttämättä ole vaaraa niiden läheisyydessä – ellei sitten mene liian lähelle. Poikasiaan puolustavat norsut voivat olla hyvin aggressiivisia, eivätkä muutkaan norsut pidä lähelle tulevista tunkeilijoista.[55]

Afrikannorsu ja ihmiset muokkaa

Suhde paikalliseen väestöön muokkaa

Afrikannorsujen ja ihmisten suhde on sangen monimutkainen. Monet järjestöt (kuten WWF) ja valtiot pyrkivät säilyttämään lajin elossa ja välttää sukupuuton. Toisaalta paikalliset asukkaat eivät pidä norsujen satunnaisesta tavasta ryöstellä peltoa, jolloin ne sekä syövät että tallovat ison osan sadosta.[56]

Työjuhta ja vetonaula muokkaa

Paikalliset asukkaat ovat oppineet kouluttamaan norsuja ja käyttämään niitä työjuhtina raskaissa tehtävissä, joihin voimakkaat norsut sopivat hyvin. Norsuja saatetaan myös koristella ja esitellä paraateissa.

 
Fresko, joka esittää Hannibalia sotanorsunsa selässä.

Afrikannorsut ovat myös nähtävyyksiä ja matkailijoille järjestetäänkin maksullisia kierroksia näiden eksoottisten eläinten pariin. Matkailusta saadut hyvät rahat ovat omalta osaltaan vauhdittaneet norsujen suojelua.[57] Lisäksi norsuista valmistetaan eri maissa erilaisia tuotteita kuten muovisia pienoiseläimiä, puisia veistoksia ja muita tuotteita, joita lomailijat haluavat tuoda matkamuistoina kotimaihinsa.

Sotanorsut muokkaa

Norsujen suurta voimaa on aikojen saatossa hyödynnetty muussakin kuin rauhanomaisessa työssä. Intiassa on käytetty paikallisia norsuja sodankäynnissä aina 1000-luvulta eaa. lähtien.[58] Eurooppaan sotanorsut levisivät Persian valtakunnan kautta. Hellenismin aikana Euroopassa käytetyt sotanorsut kuljetettiin Intiasta asti Aleksanteri Suuren sotaretken yhteydessä.

Karthagolaisille norsun esitteli Epeiroksen kuningas Pyrrhos (295–272 eaa.). Ne korvasivat pian tyroslaiset sotavaunut. Karthagolaiset käyttivät norsuja ensimmäistä kertaa roomalaisia vastaan Akragaassa 262 eaa. Koska Karthagolla ei ollut suoraa yhteyttä Intiaan, joutuivat he tyytymään tuolloin Marokossa ja Algeriassa esiintyviin metsänorsuihin (tai aiemmin mainittuun Loxodonta atlanticaan[23]). Nämä olivat keskimäärin alle 2,5 metrin mittaisia, kun Keski- ja Etelä-Afrikassa tavattu savanninorsu sekä intiannorsu olivat 3,5-metrisiä. Tämä kokoero tarkoitti käytännössä lähes varmasti sitä, että karthagolaisten sotanorsujen selässä ei ollut istuinta tai katosta sotureineen, vaan norsua käytettiin sellaisenaan aseena. Norsut aiheuttivatkin kauhua menestyksekkäästi roomalaisen jalka- ja ratsuväen keskuudessa. Niitä kohdanneet roomalaisveteraanit keksivät kuitenkin pian käyttää kevyttä jalkaväkeä aseistettuna soihduilla norsujen hätistelemiseksi. Usein sen myötä norsut alkoivat toimia käyttäjäänsä vastaan aiheuttaen kauhua omien keskuudessa. Jokaisen taistelijasukupolven täytyi kuitenkin kohdata omat norsunsa, ennen kuin heistä oli niille vastustajaksi.[59]

Kun Hannibal hyökkäsi Rooman valtakuntaa vastaan toisen puunilaissodan aikana otti hän mukaansa 37 sotanorsun joukon, jonka hän vei vaivalloisesti yli Alppien. Niitä ehdittiin käyttää vain yhdesti, Trebian taistelussa joulukuussa 218 eaa. Siellä taisteltiin avoimella tasamaalla, joka oli historioitsija Sir Walter Raleighin mukaan yksi konsuli ja roomalaiskenraali Semproniuksen suurimmista virheistä. Epätasaisessa maastossa tai metsässä norsut olisivat olleet hyödyttömiä.[60] Karthagolaisten voittoon päättyneen taistelun kuluessa norsuista suurin osa (Polybioksen mukaan)[61] tai yhtä lukuun ottamatta kaikki (Liviuksen mukaan)[62] menehtyivät. Ankara talvi vei pian loput.

Afrikannorsut kulttuureissa muokkaa

Afrikassa norsut eivät ole saaneet yhtä suurta kunnioitusta osakseen kuin Aasiassa – ja varsinkin Intiassa – missä yhdelle suurimmista jumalista (eli Ganeshalle, viisauden ja älykkyyden jumalalle, sekä Shivan pojalle) on annettu norsun pää.[63] Afrikassa näitä eläimiä on pidetty enemmänkin arvokkaana saaliina, vaikka metsästys on ollut hyvin vaikeaa ennen tuliaseiden yleistymistä.lähde?

Länsimaisessa kulttuurissa norsuja pidetään yhtenä eksoottisten eläimien vertauskuvista. Afrikannorsu esiintyy Ugandan 500 shillingin setelissä[64] ja Etelä-Afrikan 20 randin setelissä.[65]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Loxodonta Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 22.12.2010. (englanniksi)
  2. ↑ Suku Loxodonta Nisäkkäiden suomenkieliset nimet. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus 2008. koivu.luomus.fi - viitattu 25.11.2015
  3. ↑ Savannah elephant BBC. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d IUCN 2008 Red List IUCN. Viitattu 11.11.2008. (englanniksi)
  5. ↑ a b Warwick, J.: African elephant (Loxodonta africana) Edge of Existence. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  6. ↑ Threats to African elephants WWF. Viitattu 24.9.2013. (englanniksi)
  7. ↑ a b African Elephant The Big Zoo. Viitattu 11.10.2007. (englanniksi)
  8. ↑ African Bush Elephant Elephant facts and information database. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  9. ↑ Milton C. Mills: The Comparative Anatomy Of Eating Vegsource. Arkistoitu 12.2.2010. Viitattu 30.1.2010. (englanniksi)
  10. ↑ Why elephants don’t forget BBC News. 19.4.2001. BBC. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  11. ↑ a b African Elephant Roger Williams Park Zoo. Arkistoitu 26.10.2007. Viitattu 11.10.2007. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e f g h Afrikannorsu WWF Suomi. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 24.9.2013.
  13. ↑ Aasiannorsu mammutin serkku Tiede.fi. 21.12.2005. Viitattu 19.9.2015.
  14. ↑ Shoshani, Jeheskel & Eisenberg, John F.: Elephas maximus. (aasiannorsua vrt. afrikannorsuun) Mammalian Species, 18.6.1982, nro 182, s. 1–8. American Society of Mammalogists. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Elephant molar teeth Elephants Encyclopedia. Elephant.se. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  16. ↑ Differences between African and Asian Elephant Elephants in Zoo and Circus. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  17. ↑ Agenbroad, L.D., & Nelson, L.: Mammoths – ice age giants, s. 16. Twenty-First Century Books, 2002. ISBN 0822528622. ote kirjasta Google Booksissa (viitattu 12.7.2008). (englanniksi)
  18. ↑ Berger, L. R: Opinion: How Do You Miss a Whole Elephant Species? 2001. National Geographic. Viitattu 14.6.2008. (englanniksi)
  19. ↑ African Elephants International Elephant Foundation. Arkistoitu 23.4.2022. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  20. ↑ Tassy P. & Debuyne R: The Timing of early Elephantinae difeferentation 2001. The World of Elephants. Arkistoitu 11.5.2006. Viitattu 15.6.2008. (englanniksi)
  21. ↑ The Cambridge history of Africa (s. 52) Google Books. (englanniksi)
  22. ↑ Owen-Smith, R. Norman: Megaherbivores: The Influence of Very Large Body Size on Ecology, s. 16. Cambridge: Cambridge University Press, 1988. ISBN 978-0-521-23385-9. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.1.2019). (englanniksi)
  23. ↑ a b Lancel S: ”From Cartagena to Po Valley”, Hannibal, s. 63. Wiley-Blackwell, 1999. ISBN 978-063121848-7. (englanniksi)
  24. ↑ Norsukanta elpyy. Tieteen Kuvalehti, 2005, nro 8, s. 8. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.1.2010.
  25. ↑ Central African Republic: Dzanga-Sangha Wildlife Concervation Society. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  26. ↑ Barnes, R. F. W.: How reliable are dung counts for estimating elephant numbers?. African Journal of Ecology, Maaliskuu 2001, 39. vsk, nro 1, s. 1-9. Blackwell Publishing. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)
  27. ↑ Species Factsheet: African Elephant 2007. WWF. Viitattu 30.1.2010.
  28. ↑ Marssilla pätsissä. Tieteen Kuvalehti, 2005, nro 16, s. 38–43.
  29. ↑ Desert elephant Krüger National Park. Viitattu 8.6.2011. (englanniksi)
  30. ↑ a b c d Elephant FAQ IUCN African Elephant Specialist Group. Arkistoitu 25.2.2009. Viitattu 14.6.2008. (englanniksi)
  31. ↑ Too hungry, too destructive, too many: South Africa to begin elephant cull The Guardian. 26.2.2008. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  32. ↑ Elephant, 2000, 2. vsk, nro 4, s. 11–12. Elephant Research Foundation. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ African Elephants WWF. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  34. ↑ Many people who have never been to Africa would wish their governments to support elephant conservation simply because they like knowing that the elephant is still there. Viite: Glennon, Michael J.: Has International Law Failed the Elephant?. American Journal of International Law, 1990, 84. vsk. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  35. ↑ Hoare, R. E.: Determinants of Human-Elephant Conflict in a Land-Use Mosaic. Journal of Applied Ecology, 1999, s. 689–700. British Ecological Society. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)
  36. ↑ Naughton-Treves, Lisa: Predicting Patterns of Crop Damage by Wildlife around Kibale National Park, Uganda. Conservation Biology, helmikuu 1998, 12. vsk, nro 1, s. 156–168. Blackwell Publishing. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)
  37. ↑ Gillingham, Sarah & Lee, Phyllis C.: The impact of wildlife-related benefits on the conservation attitudes of local people around the Selous Game Reserve, Tanzania. Environmental Conservation, 1999, 26. vsk, nro 3, s. 218-228. Cambridge University Press. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)
  38. ↑ Kideghesho, Jafari R., Røskaft, Eivin, Kaltenborn, Bjørn P.: Factors influencing conservation attitudes of local people in Western Serengeti, Tanzania. Biodiversity and Conservation, Kesäkuu 2007, 16. vsk, nro 7, s. 2213-2230. Springer Netherlands. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  39. ↑ South Africa to Move 1,000 Elephants Into Mozambique The New York Times. 3.10.2001. Viitattu 13.6.2008.
  40. ↑ Afrikannorsut, valaat ja karettikilpikonnat WWF:n keskeiset toimintakohteet CITES-kokouksessa 2000. WWF. Arkistoitu 11.2.2007. Viitattu 29.1.2010.
  41. ↑ Santiapillai, Charles: African elephants: surviving by the skin of their teeth. Current Science, 10.10.2009, 97. vsk, nro 7, s. 996–997. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  42. ↑ Europe is ’fuelling ivory trade’ BBC News. 28.9.2005. BBC. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  43. ↑ Kangwana, Kadzo (toim.): ”Getting to know a population”, Studying Elephants, s. 59. African Wildlife Foundation, 1996. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  44. ↑ Muigai, Andrew: The African Elephant-the Real King of the Jungle africa-vacations.com. Arkistoitu 6.1.2008. Viitattu 6.10.2007. (englanniksi)
  45. ↑ Loxodonta: Food Habits International Elephant Foundation. Arkistoitu 8.7.2008. Viitattu 14.6.2008. (englanniksi)
  46. ↑ Wildlife – African Elephants: Food and Eating 2008. Tours and Tales. Arkistoitu 28.11.2009. Viitattu 31.1.2010. (englanniksi)
  47. ↑ Loxodonta africana Profile Animal Info.
  48. ↑ Cohn, J. P.: The Social Lives of Savanna Elephants 2007. Smothsonian National Zoological Park. Arkistoitu 9.6.2008. Viitattu 14.6.2008. (englanniksi)
  49. ↑ In Africa, Decoding the ”Language” of Elephants 2003. National Geographic. Viitattu 13.6.2008. (englanniksi)
  50. ↑ Norsut vaalivat vainajiaan 2005. Tiede-lehti.
  51. ↑ Kingdon, J.: East African Mammals Google Books. University of Chicago Press. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  52. ↑ African Bush Elephant, Loxodonta africana Nature-Wildlife. Arkistoitu 20.4.2010. Viitattu 31.1.2010. (englanniksi)
  53. ↑ Wildlife Safaris: A Legend of African Elephants Travel Article Library. Arkistoitu 3.2.2010. Viitattu 31.1.2010. (englanniksi)
  54. ↑ Elephant San Diego Zoo. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  55. ↑ Elephant: Aggressive behaviour South African National Parks. Viitattu 14.6.2008. (englanniksi)
  56. ↑ African elephant program WWF. Viitattu 6.10.2007. (englanniksi)
  57. ↑ Goodwin, Harold J.: Tourism, conservation, and sustainable development: case studies from Asia and Africa, s. 73. IIED, 1998. ISBN 9781904035251. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  58. ↑ Nabatean Elephants Nabatean Travel & Trade. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  59. ↑ Wise, Terence & Hook, Richard: Armies of the Carthaginian Wars, 265–146 BC, s. 12. Osprey Publishing, 1982. ISBN 9780850454307. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.2.2010). (englanniksi)
  60. ↑ Raleigh, Walter; Oldys, William & Birch, Thomas: ”VI. The History of the World. Book V. Luvut 1–3.”, The Works of Sir Walter Ralegh, Kt; Now First Collected: to which are Prefixed The Lives of the Author, s. 242. Oxford: University Press, 1829. (englanniksi)
  61. ↑ Polybios: The Histories. kääntäjä William Roger Paton. William Heinemann, G.P. Putnam's Sons, 1922. (englanniksi)
  62. ↑ Livius: The War with Hannibal: Books XXI-XXX of the History of Rome from Its Foundation. kääntäjä Aubrey De Selincourt. Penguin Classics, 1965. ISBN 9780140441451. (englanniksi)
  63. ↑ Ganesha: Lord of Success Hinduism.about.com. Arkistoitu 27.8.2009. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  64. ↑ SCWPM P33a 500 Shillings Ugandan Banknote Uncirculated UNC (1991) Kate’s Paper Money. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)
  65. ↑ SCWPM P124b 20 Rand South African Banknote Uncirculated UNC (1999) Kate’s Paper Money. Viitattu 11.10.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Afrikannorsut&oldid=22192017”