Adolf Fischhof
Adolf Fischhof (8. joulukuuta 1816 Alt-Ofen, Unkari – 23. maaliskuuta 1893 Emmersdorf)[1] oli itävaltalainen liberaali poliitikko ja poliittinen teoreetikko.
Fischhof oli nuori apulaislääkäri, joka kohosi merkittävään rooliin vuoden 1848 vallankumouksen aikana. Hän esiintyi Wienissä puhujana kansanjoukkojen edessä vallankumouksen ensimmäisenä päivänä 13. maaliskuuta ja hänestä tuli hetkessä kumousta tukeneen opiskelijaliikkeen johtaja. Toukokuussa hänet valittiin Wieniä käytännössä hallinneen turvallisuuskomitean puheenjohtajaksi ja hän oli keskeisenä vaikuttajana Wienissä ja sitten Kremsierissä kokoontuneissa lyhytikäisissä kansalliskokouksissa. Fischhof oli mukana laatimassa Kremsierin kansalliskokouksen hyväksymää liberaalia perustuslakia, joka ei koskaan tullut voimaan. Vallankumouksen lopullisen kukistamisen jälkeen hänet pidätettiin maaliskuussa 1849 ja hän joutui lyhyeksi aikaa vankilaan.[1] Häntä syytettiin virheellisesti osallisuudesta sotaministeri Theodor Baillet von Latourin murhaan.[2]
Fischhof sai täydet kansalaisoikeutensa takaisin vuoden 1867 yleisessä armahduksessa, mutta kieltäytyi enää osallistumasta politiikkaan ja eli vetäytyneenä Emmersdorfiin. Hän kuitenkin jatkoi toimintaansa poliittisena teoreettikkona.[1] Fischhof ehdotti vuonna 1861 julkaisemassaan lentokirjasessa Zur Lösung der ungarischen Frage Itävallan muuttamista kaksoismonarkiaksi – kuusi vuotta ennen vuoden 1867 suurta kompromissia. Vuonna 1869 hän ehdotti myös valtakunnan itävaltalaisen puoliskon muuttamista liittovaltioksi.[1][2] Nämä ajatukset vaikuttivat paljon varsinkin tuon ajan tšekkiläisiin vaikuttajiin.[1] Vuonna 1882 Fischhof yritti huonolla menestyksellä perustaa Itävaltaan eri kansallisuusryhmät yhdistävää vapaamielistä puoluetta.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Adolf Fischhof (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 16.7.2013.
- ↑ a b c Salmonsens konversationsleksikon (1915–1930), s. 129 (tanskaksi) Runeberg.org. Viitattu 17.7.2013.