Adam Noah Levine (s. 18. maaliskuuta 1979 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen muusikko, laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten Maroon 5 -yhtyeen laulajana.[1]

Adam Levine
Levine vuonna 2011
Levine vuonna 2011
Henkilötiedot
Syntynyt18. maaliskuuta 1979 (ikä 45)
Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti muusikko, laulaja-lauluntekijä, tuottaja, näyttelijä
Puoliso Behati Prinsloo (vuodesta 2014)
Lapset 2
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1994–
Tyylilajit pop, pop rock, neo soul, funk rock, soft rock
Soittimet laulu, kitara, koskettimet, rummut
Yhtyeet Maroon 5
Levy-yhtiöt 222 Records
Interscope Records
Aiheesta muualla
maroon5.com

Levine aloitti musiikkiuransa vuonna 1994 Kara’s Flowers -yhtyeen kanssa, jossa hän oli laulaja ja kitaristi. Kun yhtyeen ainoa studioalbumi The Fourth World (1997) epäonnistui taloudellisesti, yhtye muutti vuonna 2001 nimensä Maroon 5:ksi.[2] Seuraavana vuonna yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Songs About Jane, joka myi useassa maassa moninkertaista platinaa. Sen jälkeen Maroon 5 on julkaissut viisi studioalbumia lisää, ja on yksi kaikkien aikojen eniten myyneistä artisteista yli 120 miljoonalla myydyllä levyllä.[3][4]

Vuosina 2011–2019 Levine toimi tuomarina Yhdysvaltain The Voice -ohjelmassa.[5] Levine perusti vuonna 2012 oman levy-yhtiön, 222 Recordsin, ja hän omistaa myös televisiotuotantoyhtiön 222 Productions.[6]

Kara's Flowers muokkaa

Levine kävi musiikkikoulua Hancockissa, New Yorkissa, missä hän tapasi Kara's Flowersin alkuperäisjäsenet Jesse Carmichaelin, Mickey Maddenin ja Ryan Dusickin. Hän valmistui tästä koulusta vuonna 1997, jolloin Kara's Flowers myös julkaisi debyyttialbuminsa, The Fourth World. Samana vuonna bändi esiintyi menestyssarjassa Beverly Hills, 90210. Albumilla oli vain vähän suosiota ja sen ainoan singlen, "Soap Discon", markkinointi epäonnistui. Albuminsa menestyksestä pettyneenä bändiläiset jäivät tauolle ja suuntasivat eri teille.lähde?

Levine ja bändikaveri Carmichael lähtivät Los Angelesista opiskelemaan New Yorkiin yliopistoon, joka keskittyi musiikkiin ja esiintymiseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun he altistuivat uudelle musiikkisuuntaukselle ja he kokivat kulttuurillisen herätyksen. MTV:n uutisissa vuonna 2002, Levine sanoi "Silloin aloin heräämään koko hip hop, R&B -jutulle. Meillä oli ystävä nimeltä Chaos ja kaikkea. Se ei ollut Brentwood High."lähde?

Maroon 5 muokkaa

Tuona aikana Levine työskenteli tarjoilijana Johnny Rocketsissa. Hän jätti koulunsa kesken ja yhdisti taas voimansa Jessen, Mickeyn ja Ryanin kanssa, mutta vuonna 2001 mukaan tuli myös entinen Squaren kitaristi, James Valentine. Bändille annettiin uusi nimi, Maroon 5, ja Levine ystävineen alkoi työstää uusien musiikkisuuntausten vaikutteita saanutta musiikkia. Kun Levine työskenteli käsikirjoittajan assistenttina tv-sarjassa Amyn lailla, hän käytti aikaansa sanoitusten kirjoittamiseen entisestä tyttöystävästään Janesta. Näistä kappaleista tuli Maroon 5:n debyyttialbumin, Songs About Janen, biisejä.lähde?

Maroon 5:n ensimmäinen albumi oli menestys ja se myi kultaa, platinaa ja jopa triplaplatinaa useissa maissa eri puolilla maailmaa. Yhtye keikkaili Songs About Janen tiimoilta laajamittaisesti vuosina 2003–2005. Yhtyeen alkuperäinen jäsen, rumpali Ryan Dusick jätti yhtyeen syyskuussa 2006 jatkuvan keikkailun aiheuttaman olkavamman takia. Hänet korvasi aluksi vain Dusickin väliaikaiseksi paikkaajaksi aiottu Matt Flynn.lähde?

Parin vuoden keikkailutauon jälkeen Maroon 5 julkaisi toukokuussa 2007 toisen albuminsa It Won't Be Soon Before Long, viisi vuotta esikoislevyn jälkeen. Toinen levy nousi heti ilmestymisviikollaan Billboard 200 -listan kärkeen ja sitä myytiin yli puoli miljoonaa kappaletta. Yhtye promotoi uutta levyään erilaisissa tapahtumissa koko kesän 2007, ja syksyn 2007 se kiersi Yhdysvaltoja lämmittelijänään ruotsalaisyhtye The Hives.lähde?

Kolmannen studioalbuminsa Hands All Over yhtye julkaisi syyskuussa 2010. Levyn merkeissä tapahtuma kiertue tuo bändin myös Suomeen. Maroon 5:n oli määrä esiintyä Helsingissä keväällä 2011, mutta keikka siirrettiin myöhempään ajankohtaan, marraskuulle 2011, koska Adam halusi osallistua The Voice -ohjelman tekoon samoihin aikoihin. Levine on aiemmin vihjaillut että albumi saattaa olla yhtyeen viimeinen.lähde?

Muut työt muokkaa

Levine on tehnyt yhteistyötä monien artistien kanssa. Vuonna 2005 Levine oli mukana Ying Yang Twinsin kappaleessa "Live Again" ja esiintyi myöhemmin Kanye Westin Late Registration albumin kolmannella singlellä, "Hear 'Em Say". Mies teki myös oman versionsa "Wild Horses" kappaleesta Alicia Keysin kanssa. Seuraavana vuonna hän kirjoitti Natasha Bedingfieldin kanssa yhdessä kappaleen "Say It Again", jolla hän myös esiintyi. Uusimpina töinä Adam on tarjonnut apuaan K'naanin kappaleelle "Bang Bang" ja Gym Class Heroesin "Stereo Hearts" -singleen.lähde?

Levine on tehnyt muutamia esiintymisiä myös televisiossa. Vuonna 2007 hän esiintyi Saturday Night Liven 33:lla tuotantokaudella sketsissä "Iran So Far" Andy Sambergin kanssa, Fred Armisenin ja Jake Gyllenhaalin kanssa. Levine esitti itseään ja lauloi huumoristisen kertosäkeen rakkauslauluun joka oli omistettu Mahmoud Ahmadinejadille. Vuotta myöhemmin hän esiintyi Comedy Centralin "Night of Too Many Stars" -ohjelmassa. Adamilla oli myös cameo-rooli Jimmy Kimmel Live! -ohjelmassa presidentinvaalien alla. Hän tuki siinä Barack Obamaa. Levine teki myös pienen vierailuroolin itsenään 30 Rock -sarjan kolmannen kauden viimeisessä jaksossa.lähde?

Vuonna 2009 Adam lauloi Slashin levylle kappaleen "Gotten". Levine esiintyy myös laulajana "She Will Be Loved" -kappaleen kohdalla pelissä Band Hero. Mies oli myös mukana yhtenä niistä 80 laulajasta jotka tekivät uusintaversion Michael Jacksonin kappaleesta "We Are the World". Tuotot menivät Haitin maanjäristyksen uhreille.lähde?

Yksityiselämä muokkaa

Levine syntyi Los Angelesissä Kaliforniassa Patricia "Patsy" (o.s. Noah) ja Fredric Levinen perheeseen. Hänen enonsa on Slate-kirjailija ja editori Timothy Noah. Patsy ja Fred Levine erosivat Adamin ollessa pieni. Tästä liitosta Adamilla on veli Michael. Lisäksi hänellä on vanhempiensa uusista avioliitoista siskopuoli Julia sekä kaksi sisarpuolta, Liza ja Sam. Adamin isä omistaa uuden vaimonsa kanssa Los Angelesissa kaksi miestenvaateliikettä; tämän vuoksi Adam itse kertoo olevansa aina muodissa muita edellä.lähde?

Levinen ex-tyttöystävä on Maroon 5:n ensimmäisen levyn muusa. Vuonna 2004 tehdyssä haastattelussa Adam kertoi, ettei Jane ole ottanut häneen yhteyttä albumin menestyksestä huolimatta. He ovat nyttemmin tehneet sovinnon ja vuonna 2007, Levine kuvaili heidän olevan "läheisiä ystäviä".lähde?

Adam harrastaa intohimoisesta autoja. Hänen lempiautonsa on vuoden 1971 Mercedes 280 SE 3.5 Cabriolet. Hän ei kuitenkaan aja autojaan usein, sillä hän on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja autoilun vaikutuksesta siihen.lähde?

Adamilla on tatuointeja ylävartalossa. Jokaisella on oma merkityksensä. Yksi hänen rakkaimmista tatuoinneistaan on hänen koiralleen omistamansa tassun kuva lavassa.lähde?

Levine meni 2014 naimisiin malli Behati Prinsloon kanssa.[7] Heidän tyttärensä syntyi 2016. Toinen lapsi syntyi 2018.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. Adam Levine - Biography, Albums, Streaming Links AllMusic. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  2. Kara's Flowers - Biography & History AllMusic. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  3. CONCERT ANNOUNCEMENT: Maroon 5 at Rogers Place Aug. 12 on 2020 Tour Edmonton Journal. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  4. Maroon 5 Albums Ranked Return of Rock. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  5. Adam Levine Returning to 'The Voice' to Perform With Maroon 5: Exclusive Billboard. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  6. 222 Records Interscope Records. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  7. Nessif, Bruna: Adam Levine and Behati Prinsloo Are Married! E! Online. 19.7.2014. Viitattu 2.10.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa