Abu Bakar Bashir (myös Abubakar Ba'asyir) eli Abdus Somad (s. 17. elokuuta 1938) on indonesialainen muslimisaarnaaja ja islaminopettaja, jonka uskotaan olevan Jemaah Islamiyah -terroristijärjestön hengellinen johtaja. Hän on kertonut kannattavansa Osama bin Ladenia, mutta kiistää yhteytensä Jemaah Islamiyahiin tai terrorismiin.

Bashiria epäiltiin buddhalaisen Borobudur-temppelin pommituksesta 1985, mutta hän vältti oikeudenkäynnin pakenemalla Malesiaan, josta hän palasi Indonesiaan 1998.

Bashirin epäiltiin olleen jouluaattona 2000 Jakartassa tapahtuneiden, 18 henkeä vaatineiden kirkkojen pommitusten takana.

Hänen epäiltiin olleen elokuussa 2003 tehdyn jakartalaisen Marriott-hotellin pommituksen takana. Syytteet jouduttiin hylkäämään, sillä todisteita ei ollut.

Bashir sai 2003 neljän vuoden vankeustuomion kansankiihotuksesta. Syyttäjä oli vaatinut 15 vuoden rangaistusta, mutta ei pystynyt osoittamaan Bashirin johtaneen Jemaah Islamiyah -järjestöä. Saman vuoden joulukuussa rangaistus lyheni kolmeen vuoteen vankeutta.[1]

Bashir tuomittiin maaliskuussa 2005 Indonesiassa kahden ja puolen vuoden vankeuteen balilaisten yökerhojen pommituksen (2002) takana olleesta salaliitosta. Balin pommitusten 202 uhrista 88 oli australialaisia turisteja. Bashir vapautettiin Cipinangin vankilasta 14. kesäkuuta 2006. Muiden muassa Australian pääministeri John Howard ilmaisi tyytymättömyytensä Bashirin saamaan lyhyeen vankeusrangaistukseen[2]. Bashir väittää syytteitä lavastetuiksi.[3]

Bashir sai 15 vuoden vankeustuomion vuonna 2011 pyhään sotaan valmistautuvien terroristien harjoitusleirin rahoittamisesta ja organisoinnista. Hänet vapautetaan tammikuussa 2019 humanitaarisista syistä eli sairaalahoitoa vaativan sairauden vuoksi. Hän on luvannut luopua radikaaleista ajatuksista.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Ari Suramo, toim.: Mitä Missä Milloin 2005, s. 13. Otava, 2004. ISBN 951-1-19469-0.
  2. Australia angry as cleric freed, BBC 14.6.2006
  3. a b Sanna Uosukainen: Indonesia vapauttaa Abu Bakar Bashirin Yle.fi, uutiset. 21.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.