Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (vuoden 1971 elokuva)

vuoden 1971 elokuva
Tämä artikkeli kertoo elokuvasta vuodelta 1971. Elokuva perustuu Agapetuksen samannimiseen romaaniin, josta on tehty myös kolme muuta elokuvasovitusta.

Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Matti Kassila. Elokuva perustuu Agapetuksen romaaniin Aatamin puvussa ja vähän Eevankin vuodelta 1928. Samasta aiheesta oli tehty aiemmin jo kaksi elokuvaversiota, vuosina 1931 ja 1940.[1]

Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Matti Kassila
Käsikirjoittaja Matti Kassila
Osmo Lampinen
Perustuu Agapetuksen romaaniin Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
Tuottaja Mauno I. Mäkelä
Säveltäjä Nacke Johansson
Kuvaaja Olavi Tuomi
Sakari Rimminen
Leikkaaja Juho Gartz
Lavastaja Aino Mantsas-Kassila
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi
Ensi-ilta
Kesto 88 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva esitettiin Suomen televisiossa ensi kerran 1976 ja useita kertoja sen jälkeen[1] ja sai ensimmäisellä kerralla valtavan yleisömenestyksen, 2,1 miljoonaa katsojaa. Yhtenä syynä on oletettu olleen tuolloin riehuneen viuhahdus-villityksen.[2] Elokuvaa on kuvattu Luhangassa. Elokuva toi elokuvateattereihin 141 650 katsojaa.[3]

Näyttelijät muokkaa

 Heikki Kinnunen  Heikki Himanen, televisiomanu  
 Juha Hyppönen  Jussi Kirves, "Jusa", autokorjaamon työnjohtaja  
 Marja-Leena Kouki  Marja, Tuiren ystävätär  
 Tuire Salenius  Tuire Korpela, nimismiehen tytär  
 Kauko Helovirta  Ojanteen nimismies Korpela  
 Risto Mäkelä  vankikarkuri Yrjö Granberg  
 Pia Hattara  Selma, puhelinkeskuksen hoitaja  
 Tiina Rinne  Salme, postivirkailija  
 Pentti Irjala  Hiski, lumppuri  
 Tapio Hämäläinen  konstaapeli Niemelä  
 Eila Rinne  Kerttu Luodepohja  
 Raili Veivo  Niemelän vaimo  
 Ada Pääkkönen  emäntä  
 Salme Karppinen  Tyyne, karjakko  
 Veijo Pasanen  Kantomäen asemapäällikkö Veijo Viirimäki  
 Mauri Jaakkola  hinaajan laivamies  
 Ali-saksanpaimenkoira    

Elokuvan tekijät muokkaa

Tuotanto muokkaa

1970-luku oli Matti Kassilan uralla ahdingon aikaa. Hän ehti ehdottaa tuottajille neljäätoista elokuva-aihetta, kunnes tämä tärppäsi.[2]

Arvioita muokkaa

Helsingin Sanomien Jussi Karjalainen kutsui elokuvaa tv-esityksen alla 1993 hyvätapaisen kesäkomedian innostamattomaksi lämmittelyksi aikana, jolloin paljasta pintaa sai jo näyttää oikein väreissä.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Esitystiedot. Elonet.fi. Viitattu 1.7.2013.
  2. a b Karjalainen, Jussi: Päivän elokuvia. Tv-maailma 25-26/2013, s. 49.
  3. Niko Jutila: Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1971 (ks. huomautukset!) www.elokuvauutiset.fi. Viitattu 17.6.2020.
  4. Karjalainen, Jussi: Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin. Helsingin Sanomat, 26.11.1993, s. D 11. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.