Anthony Joseph Foyt, Jr. (synt. 16. tammikuuta 1935 Houston, Texas, USA) on luultavasti yksi menestyneimmistä amerikkalaisista autourheilijoista.[2][3] Hän voitti urallaan ennätykselliset 159 kertaa USAC-sarjan osakilpailun, sekä hän on voittanut Indianapolis 500-kilpailun neljä kertaa. Foyt lopetti uransa 1992.[3]

A. J. Foyt
A.J. Foyt vuonna 2015
A.J. Foyt vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet 1958–1960
Talli(t) Kuzma, Kurtis Kraft
Kilpailuja 3
Maailman­mestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 0
Paalupaikkoja 0
Nopeimpia kierroksia 0
MM-pisteitä 0
Ensimmäinen kilpailu Indianapolis 500 1958
Viimeinen kilpailu Indianapolis 500 1960

Ura muokkaa

Foyt aloitti uransa kääpiö-autoilla 1956.[2][3] Jo vuoden 1957 lopulla hän siirtyi USAC-luokkaan, ja osallistui 60-luvusta lähtien Indianapolis 500-kilpailuihin.[2][3][4] Ensimmäisen Indy 500 -kisan Foyt voitti 1961, toisen kerran 1964.[2][3][4]

Vuonna 1965 onnettomuudessa Riverside International Racewaylla lääkäri julisti Foytin jo kuolleeksi, mutta ajaja Parnelli Jones elvytti hänet. Foyt kärsi vakavi rintavammoja, murtuneesta selästä ja nilkasta. Seuraavana vuonna hän palasi kilpa-auton ohjaamoon ja voitti Indy 500:n vielä kahdesti, 1967 ja 1977.[2][3][4]

USACin ohella Foyt ajoi myös NASCAR- ja IROC-sarjoja, sekä erilaisia kestävyysajoja.[2][3] Ensimmäisen NASCAR voittonsa Foyt sai jo kymmenennessä kilpailussa. Hän jatkoi NASCARissa ajamista aina vuoteen 1972 asti, ja lopetti sitten huipulta voitettuaan Daytona 500:n. IROC-mestaruuden hän voitti kahdesti: 1976 ja 1977.

Foyt on ainoa ajaja, joka on voittanut Le Mansin 24 tunnin ajon, Daytonan 24 tunnin ajon ja Sebringin 12 tunnin ajon. Yhteensä hän on voittanut 12 eri autourheilusarjan mestaruuden.

Uransa lopetettuaan Foyt perusti oman kilpatallinsa, joka kilpaili ensin CART-sarjassa, sitten NASCAR- ja IRL-sarjoissa.[2][3][5] Etenkin IRL:ssä A.J. Foyt Enterprises on ollut menestyksellinen; Scott Sharp jakoi mestaruuden 1996 ja Kenny Bräck voitti mestaruuden 1998 ja Indy 500:n 1999.[6][7]

Muuta muokkaa

Kilpa-ajamisen ja tallipäällikön tehtävien lisäksi Foyt on toiminut liikemiehenä, jonka yritysten liiketoiminta on keskittynyt muun muassa öljyyn, autokauppaan ja hautauspalveluihin.[3]

Kunnianosoitukset muokkaa

Foyt valittiin kunniajäsengalleriaan International Motorsports Hall of Fameen vuonna 2000, National Sprint Car Hall of Fameen 1990 ja Motorsports Hall of Fame of Americaan 1989.[8][9][10]

Formula 1 -tulokset muokkaa

Vuosi Talli Valmistaja Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Sijoitus Pisteet
1958 Dean Van Lines Kuzma Offenhauser ARG
MON
NED
500
16
BEL
FRA
GBR
GER
POR
ITA
MOR
- 0[2][11][12]
1959 Dean Van Lines Kuzma Offenhauser MON
500
10
NED
FRA
GBR
GER
POR
ITA
USA
- 0[2][11][13]
1960 Bowes Seal Fast Kurtis Kraft Offenhauser ARG
MON
500
25
NED
BEL
FRA
GBR
POR
ITA
USA
- 0[2][11][14]

Lähteet muokkaa

  1. (en) SNAC  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. a b c d e f g h i j A. J. Foyt - United States ESPN. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i A. J. Foyt Motorsport Magazine. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  4. a b c A.J. Foyt Indianapolis 500 Stats Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Arkistoitu 31.7.2019. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  5. A. J. Foyt Enterprises Teams. Speedsport Magazine. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  6. Drivers Stats. Verizon Indycar Series. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  7. Kenny Brack Indianapolis 500 Stats Indianapolis 500 Historical Stats. Indianapolis Motorspeedway. Arkistoitu 29.5.2016. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  8. A.J. Foyt Hall of Fame Members. International Motorsports Hall of Fame. Arkistoitu 8.8.2018. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  9. A.J. Foyt, Jr. Hall of Fame. National Sprint Car Hall of Fame. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  10. A. J. Foyt, Open Wheel, Class of 1989 Inductees. Motorsports Hall of Fame of America. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  11. a b c A.J. Foyt Drivers. ChicaneF1.com. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  12. 1958 Indianapolis 500 - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
  13. 1959 Indianapolis 500 - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
  14. 1960 Indianapolis 500 - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)