Ōtani Yoshitsugu (jap. 大谷 吉継, 155821. lokakuuta 1600) oli japanilainen samurai, joka eli Azuchi-Momoyama-kaudella.

Ōtani Yoshitsugun hauta.

Yoshitsugu syntyi vuonna 1558, ja hänen isänsä toimi joko Ōtomo Sōrinin tai Rokkaku Yoshikatan palveluksessa. Yoshitsugu sittemmin liittyi Toyotomi Hideyoshiin, ja hänet lähetettiin epäonnistuneelle Korean valtausyritykselle yhdessä Mashita Nagamorin ja Ishida Mitsunarin kanssa. Tuolloin hän sairasti lepraa, ja hänen kuntonsa muuttui jatkuvasti heikommaksi.

Kun Hideyoshi menehtyi, sijaishallitsijoiden neuvostossa syntyi kiistaa vallasta. Daimiot lopulta jakaantuivat kahteen leiriin, joista toista johti Mitsunari ja toista Tokugawa Ieyasu. Kaksikon välit kiristyivät lopulta avoimeksi sodaksi, ja osapuolet kohtasivat toisensa Sekigaharan taistelussa vuonna 1600. Tuolloin Yoshitsugu oli niin huonossa kunnossa, ettei hän kyennyt seisomaan eikä taistelemaan. Hänet kannettiin seuraamaan taistelua kantotuolissa.

Taistelun aikana Yoshitsugu komensi 600 samurain joukkoa, jonka lisäksi hänen tukenaan oli useiden muiden komentajien johtamat 4000 sotilasta. Huonontuneen näkönsä johdosta hän joutui kuitenkin jatkuvasti turvautumaan muiden raportteihin taistelun kulusta. Taistelun edetessä Mitsunarin joukkoihin kuulunut Kobayakawa Hideaki, joka oli sijoittunut Yoshitsugun yläpuolelle Matsuo-vuorelle, ei suostunut etenemään käskyistä huolimatta. Yoshitsugu epäili liittolaisensa aikeita, ja päätti sijoittaa osan joukoistaan turvaamaan mahdollisen hyökkäyksen selustasta. Hänen epäilyksensä osui oikeaan, sillä pian Hideaki johti joukkonsa Yoshitsugua vastaan. Tähän liittyivät myös Akaza Naoyasu, Ogawa Suketada, Kutsuki Mototsuna sekä Wakizaka Yasuharu, joiden joukkoihin kuului yli 20 000 sotilasta.

Yoshitsugu onnistui hetken taistelemaan vastaan, ja jopa ajoi Hideakin joukot takaisin vuoren puoliväliin, mutta lopulta hänen joukkonsa murtuivat ylivoiman edessä. Saatuaan tiedon häviöstä, Yoshitsugu pyysi alaistaan auttamaan häntä seppukussa.

Lähteet muokkaa