Wikipedia

Äänekosken Huima (koripallo)

äänekoskelainen koripalloseura

Äänekosken Huima (myös Huimabasket) on äänekoskelaisen urheiluseura Äänekosken Huiman koripallojaosto. Sen naisten edustusjoukkue pelasi Naisten Korisliigassa, mutta putosi vuonna 2018 naisten ykkösdivisioonaan ja 2019 putosi sieltäkin pois.lähde? Huima voitti naisten Suomen mestaruuden vuonna 2003 ja on saavuttanut seitsemän muuta SM-mitalia. Seuran miesten edustusjoukkue on pelannut historiansa aikana pääsarjassa 14 kauden ajan muttei ole yltänyt mitaleille. Vuonna 1999 se sijoittui neljänneksi. Huiman kasvateista tunnetuimpiin lukeutuvat muun muassa Jouko Heikkinen, Jyri Lehtonen, Antti Kanervo ja Marianne Koskinen.

Äänekosken Huima
Perustettu 1945
Areena Äänekosken liikuntatalo
Kotipaikka Äänekoski, Suomi
Naisten SM-mitalit
Kultaa 1 (2003)
Hopeaa 5 (1998, 2002, 2006, 2012, 2015)
Pronssia 2 (2007, 2016)
Jyri Lehtonen lukeutuu Huiman tunnetuimpiin kasvatteihin.

Historia muokkaa

Miesten joukkue muokkaa

Alkuajat muokkaa

Huiman koripallotoiminta alkoi vuonna 1945.[1] Seuran mies- ja juniorijoukkue osallistuivat heti vuonna 1947 alkaneisiin piirin koripallosarjoihin. Miesten joukkue pelasi pitkään TUL:n toisella sarjatasolla.[2] Vuonna 1961 se nousi ensi kertaa TUL:n mestaruussarjaan.[3] TUL:n ja Koripalloliiton yhteisissä sarjoissa Huima nousi maakuntasarjasta suomensarjaan vuonna 1967. Vuonna 1973 Äänekosken Urheilijoiden koripallotoiminta loppui ja Huima sai pelaajia tuolta entiseltä paikalliskilpailijaltaan.[4] Huiman B-pojat voittivat Suomen-mestaruuden vuosina 1972 ja 1974 sekä A-pojat vuosina 1972 ja 1980.[5]

Mestaruussarjaan muokkaa

Huiman koripallojoukkue nousi miesten mestaruussarjaan vuonna 1975. Se hävisi kaudella 1974–1975 suomensarjan lohkossaan vain kaksi ottelua ja nousi Hyvinkään Tahkon kanssa SM-sarjaan voitettuaan ratkaisevassa karsintasarjan ottelussa Lahden NMKY:n pistein 96–95.[6] SM-sarjakaudella 1975–1976 Huima sijoittui kymmenen joukkueen seassa kahdeksanneksi kerättyään 14 pistettä. Amerikkalaisvahvistukseksi oli hankittu Mike Norwood, ja joukkueessa pelasivat myös muun muassa Jouko Heikkinen, Mikko Honka, Hannu Puhakka, Heikki Hyppönen ja Kalevi Pietikäinen.[7] Kausi 1976–1977 sujui Huimalta edellisen tapaan. Amerikkalaisvahvistuksena oli Myron Schuckman.[8] Huimasta vuonna 1974 Turun NMKY:hyn siirtynyt Olli Honkaniemi voitti toisen Suomen-mestaruutensa.[9] Kaudella 1977–1978 SM-sarja pelattiin kahdessa lohkossa. Huima voitti kahdeksan kotiotteluaan mutta hävisi kaikki 13 vierasottelua. Joukkue joutui putoamiskarsintaan, jossa se hävisi niin kotona kuin vieraskentälläkin Kotkan Työväen Palloilijoille, mikä tiesi putoamista I-divisioonaan. Huiman amerikkalaisvahvistus oli Andy Gooden. Hän avioitui suomalaisen naisen kanssa, ja heidän poikansa, vuonna 1981 syntynyt Drew Gooden pelasi sittemmin NBA:ssa.[10]

Huima pelasi I-divisioonassa kaudet 1978–1981. Ensimmäisellä divarikaudella joukkue pelasi ilman amerikkalaispelaajaa. Seuraavalla kaudella joukkueessa pelasi Mickey Brown. Vuonna 1980 joukkueeseen liittyi Chuck Threeths, joka pelasi Äänekoskella kaikkiaan kolme kautta. Kaudella 1981–1982 Huima pelasi SM-sarjassa mutta voitti vain yhdeksän ottelua 36:sta ja putosi suoraan I-divisioonaan.[11] Kausina 1982–1986 Huima sijoittui kerran kolmanneksi ja kolme kertaa toiseksi, ja vuonna 1986 se palasi SM-sarjaan kaudella 1975–1976 Huiman SM-sarjajoukkueessa pelanneen Jouko Silvennoisen valmentamana.[12] Kaudella 1986–1987 Huimaa valmensi Martti Kitunen ja amerikkalaispelaajina käväisivät Kenneth Webb ja George Scott. Joukkue voitti vain viisi ottelua 27:stä ja joutui putoamiskarsintaan samaan pistemäärään jääneen Espoon Hongan pudottua suoraan. Karsinnassa Huima hävisi Salon Palloilijoille ja putosi I-divisioonaan.[13]

Kausina 1987–1996 Huiman miesjoukkue pelasi I-divisioonassa. Ensimmäisellä kaudella se voitti runkosarjan mutta jäi SM-karsinnoissa neljänneksi. Kaudella 1990–1991 se sijoittui I-divisioonassa toiseksi mutta ei nytkään menestynyt SM-karsinnoissa. Jyri Lehtonen nousi junioreista edustusjoukkueeseen 14-vuotiaana syksyllä 1988 mutta siirtyi SM-sarjajoukkue Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoihin vuonna 1991.[14] Kaudella 1995–1996 Markku Rannan valmentama Huima hävisi I-divisioonassa vain yhden ottelun ja nousi karsintojen kautta SM-sarjaan.[15]

Huippuvuodet muokkaa

Huima voitti syksyllä 1996 TUL:n mestaruuden, kun se oli loppuottelussa Kotkan Työväen Palloilijoita parempi pistein 79–67. Huima voitti kaudella 1996–1997 miesten SM-sarjassa 37 ottelustaan 20. Amerikkalaisvahvistuksina pelasivat Louis Banks ja Harry Harrison, ja kotimaisia pelaajia olivat muun muassa Tero Rantaniva, Jouni Määttänen, Toni Ilmonen, Matti Asikainen ja Jani Vakoniemi. Kaudella 1997–1998 joukkueen amerikkalaispelaajina olivat aluksi Shawn Bankhead ja Frank Wilson sekä Bankheadin loukkaantumisen ja Wilsonin potkujen jälkeen Louis Banks ja Tony Moore. Banksin kärähdettyä hasiksen käytöstä joukkueeseen liittyi Darren McLinton.[16] Huima voitti kauden 32 ottelustaan 12 ja sijoittui 14 joukkueen sarjassa 11:nneksi.[17]

Kaudella 1998–1999 Huima pelasi kahtia jaetun SM-sarjan kansallisessa lohkossa ja voitti sen kerättyään 40 ottelusta 27 voittoa. Se pääsi suoraan puolivälieriin, joissa se voitti Namika Lahden otteluvoitoin 3–2. Välierissä Huima hävisi Kouvolan Kouvoille otteluvoitoin 1–3 ja pronssiottelussa kahdesti turkulaisseura Piilosetille.[18][19] Neljäs sija on yhä Huiman miesjoukkueen paras SM-sarjasaavutus.[20] Joukkueessa pelasivat ulkomaalaisvahvistuksina Riley Inge, Donyale Bush, Joseph Ogoms ja Ingen loukkaannuttua Titus Channer. Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoista oli tullut 204-senttinen Sami Lehtoranta, ja avainpelaajiin kuuluivat edelleen myöskin 204-senttiseksi kasvanut Tero Rantaniva, Toni Ilmonen ja Jani Vakoniemi.[21] Huiman 22-vuotiaat pojat voittivat oman ikäluokkansa Suomen-mestaruuden.[20]

Huima voitti vuonna 1999 TUL:n mestaruuden ja selviytyi syksyllä Suomen cupin neljän parhaan lopputurnaukseen. Joukkue lähti kaudella 1999–2000 mukaan kansainväliseen Korać cupiin ja voitti karsinnassa saksalaisen Ratiopharm Ulmin. Varsinaisessa cupissa Huima hävisi niin kotona kuin vieraissakin ranskalaiselle SLUC Nancylle, islantilaiselle ÍRB Reykjanesbærille ja sveitsiläiselle Luganolle. Tiukin oli Nancya vastaan Äänekoskella pelattu ensimmäinen ottelu, joka päättyi lukemiin 75–77. Huima osallistui myös suomalais-ruotsalaiseen liigaan, jossa se sijoittui kuudenneksi jättäen taakseen kaksi ruotsalaisjoukkuetta. SM-sarjassa Huima sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi ja hävisi puolivälierissä Espoon Hongalle. Huiman ulkomaalaispelaajia olivat Kevin Martin, Nathan Holmstadt, Shaun Hartley ja Martinin tilalle keväällä tullut Thomas Kilgore.[22]

Huiman nuoret tähdet Sami Lehtoranta ja Toni Ilmonen siirtyivät Namika Lahteen, joskin jälkimmäinen palasi sieltä pian Äänekoskelle.[23] Huima ei yltänyt SM-sarjassa enää pudotuspeleihin. Se sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi kaudella 2000–2001, 12:nneksi kaudella 2001–2002, 11:nneksi kaudella 2002–2003 ja 12:nneksi kaudella 2003–2004.[23][24] Kaudella 2004–2005 Huima jäi 13 joukkueen liigassa viimeiseksi ja putosi pääsarjasta.[25][26]

Naisten joukkue muokkaa

Äänekosken Huiman naisten koripallotoiminta alkoi kunnolla 1970-luvulla vaikka muutamia aiempiakin kokeiluja oli. Joukkue osallistui suomensarjaan ensi kerran kaudella 1976–1977. Se pelasi muutaman kerran mestaruussarjan karsinnoissa mutta ei vielä noussut pääsarjaan. Uuteen I-divisioonaan Huima nousi ensi kerran vuonna 1987 ja putoamisen jälkeen uudelleen vuonna 1993.[27] Huiman 1980-luvun junioreista menestyksekkäimpään uraan ylsi Marianne Hakkarainen (myöh. Koskinen), joka pelasi naisten maajoukkueessa 43 ottelua ja voitti Forssan Alun joukkueessa useita Suomen-mestaruuksia.[28][29]

Huima pelasi ensimmäisen kerran naisten SM-sarjassa kaudella 1996–1997. Seuraavalla kaudella joukkue saavutti ensimmäisen mitalinsa, kun se ylsi loppuotteluihin, joissa se avausvoiton jälkeen kuitenkin hävisi Forssan Alulle otteluvoitoin 1–3. Joulukuussa 1998 Huima voitti Suomen cupin loppuottelussa kotkalaisseura Peli-Karhut pistein 53–49. Mervi Nurmen valmentamassa joukkueessa pelasivat Tina Douglas-Pedersen, Sanna Puskala, Mari Paananen, Minna Hartikka, Virpi Manninen, Anu Päivärinta, Niina Paananen, Pia Korkala, Alisha Hill ja Sari Puranen.[30]

Kolmena seuraavana SM-sarjakautena Huima pyöri sijoilla 5–6. Vuonna 2000 Huima hävisi Suomen cupin loppuottelussa Peli-Karhuille. Kaudella 2001–2002 Huima palasi mitaleille. Se oli niin runkosarjan kuin jatkosarjankin jälkeen kolmas ja voitti välierissä Tapiolan Hongan otteluvoitoin 3–2. Huima otti loppuottelusarjan aluksi kaksi voittoa, mutta Pantterit vei Lea Hakalan ja Jurgita Kaušaitėn johdolla mestaruuden voittamalla loput kolme ottelua.[31]

Huima voitti Suomen-mestaruuden kaudella 2002–2003.[32] Tuolloin joukkueeseen oli hankittu eräs seuran historian merkittävimmistä pelaajista, yhdysvaltalainen Kenya Robinson.[33][34] Mestarijoukkueen tärkeitä pelaajia olivat myös takapelaajat Minna Myllylä ja Sari Puranen sekä hyökkäyspäässä Saara Lind ja Sanna Puskala. Muut mestarit olivat Minna Hartikka, Maiju Pekkarinen, Maria Pekkarinen, Sini Puskala, Sari Liimatainen, Anna Kumpulainen, Anna-Maija Uimonen, Anna Huuskonen ja Nita Lahtinen.[32] Joukkueen valmentajana oli Mervi Nurmi, joka palkittiin TUL:n vuoden valmentajana.[35] Huima voitti runkosarjan ja oli ylemmän jatkosarjan päättyessä Pantterien jälkeen toinen. Se voitti välierissä Espoo Basket Teamin otteluvoitoin 2–1 ja loppuotteluissa Pantterit otteluvoitoin 3–2 otettuaan ainoan vierasvoiton ratkaisevassa viidennessä loppuottelussa pistein 67–84.[32]

Mestaruutensa jälkeen Huima palasi mitaleille kaudella 2005–2006. Tuolloin se nousi kaksi ensimmäistä loppuottelua hävittyään Pantterien kanssa tasoihin mutta hävisi ratkaisevan viidennen ottelun kotikentällään pistein 53–65.[36] Joulukuussa 2006 Huima voitti Suomen cupin loppuottelussa Espoo Teamin pistein 87–61.[37] Kaudella 2006–2007 Huima saavutti pronssia.[38] Kaudella 2011–2012 Huima taisteli loppuotteluissa Catz Lappeenrantaa vastaan mutta hävisi Lappeenrannassa pelatun ratkaisevan viidennen ottelun pistein 74–57.[39] Kaudella 2014–2015 Catz oli loppuotteluissa Huimaa parempi otteluvoitoin 3–0.[40] Kaudella 2015–2016 Huima saavutti pronssia.[41]

Nykyhetki muokkaa

Toukokuussa 2016 ulos valtakunnallisista sarjoista pudottautunut Huima aloitti virallisesti seuran kehitysprojektin, jonka tarkoitus oli muodostaa Huiman koripallosta pääsarjatasokelpoinen vuoteen 2020 mennessä. Päävalmentajana toimi Juha Sten.[42][43]

Pelaajia muokkaa

Lähde:[44]

Lähteet muokkaa

  • Relander, Erik: Sata vuotta huimaa toimintaa. Äänekosken Huima 1904–2004. Äänekosken Huima ry, 2004. ISBN 952-91-7555-8.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Relander, s. 421
  2. ↑ Relander, s. 424
  3. ↑ Relander, s. 431
  4. ↑ Relander, s. 432
  5. ↑ Relander, s. 435
  6. ↑ Relander, s. 443–444
  7. ↑ Relander, s. 444, 446
  8. ↑ Relander, s. 447–448
  9. ↑ Relander, s. 441, 447
  10. ↑ Relander, s. 448
  11. ↑ Relander, s. 448–449
  12. ↑ Relander, s. 449–450
  13. ↑ Relander, s. 450, 452
  14. ↑ Relander, s. 456–457
  15. ↑ Relander, s. 458
  16. ↑ Relander, s. 458–459
  17. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 20, s. 235. Kustannus-Notariaatti Oy, 1999. ISBN 952-5106-09-8.
  18. ↑ Relander, s. 460–461
  19. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 21, s. 305–306. Kustannus-Notariaatti Oy, 2000. ISBN 952-5106-12-8.
  20. ↑ a b Relander, s. 461
  21. ↑ Relander, s. 460
  22. ↑ Relander, s. 461–462
  23. ↑ a b Relander, s. 463
  24. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26, s. 275–276. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5.
  25. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 27, s. 269. Minerva Kustannus Oy, 2006. ISBN 952-5591-41-7.
  26. ↑ Korihait varmisti SM-sarjapaikkansa 3.4.2005. Mtv. Viitattu 8.6.2023.
  27. ↑ Relander, s. 467–469
  28. ↑ Relander, s. 470
  29. ↑ Marianne Koskinen Basket.fi. Suomen Koripalloliitto. Viitattu 10.6.2023.
  30. ↑ Relander, s. 470, 472
  31. ↑ Relander, s. 472
  32. ↑ a b c Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä rellu473 ei löytynyt
  33. ↑ Relander, s. 472–473
  34. ↑ Roope Visuri: Naisten Korisliigan ikäpresidentti: "En ole koskaan ollut juhlijatyyppiä" Helsingin Sanomat. 21.2.2015. Arkistoitu 21.2.2015. Viitattu 21.2.2015.
  35. ↑ Relander, s. 473–474
  36. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 28, s. 237. Minerva Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-492-013-1.
  37. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 28, s. 238. Minerva Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-492-013-1.
  38. ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 29, s. 225. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5.
  39. ↑ Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 34, s. 237. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2.
  40. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 37, s. 240. Urheilumuseo, 2016. ISBN 978-952-6644-10-3.
  41. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 256. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0.
  42. ↑ http://aksa.fi/unelma-nyt-virallisesti-eloon-huiman-miehet-vuonna-2020-korisliigan-karkyksi/
  43. ↑ http://www.huimabasket.fi/?x118281=676054
  44. ↑ http://www.baskethotel.com/fba/fi/mens-league/aanekosken-huima[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Äänekosken_Huima_(koripallo)&oldid=22082036”